Kunnanhallitus, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Henkilöstökertomus 2022

MUODno-2023-256

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Muonion kunnan henkilöstökertomukseen on kerätty tärkeimmät henkilöstöä koskevat tunnusluvut vuodelta 2022. Aikaisemmin tämä asiakirja on ollut nimeltään henkilöstöraportti, mutta uusien suositusten myötä nimi on vaihdettu henkilöstökertomukseksi.

Henkilöstövoimavarojen tunteminen ja ennakointi on osa kuntien strategiatyötä. Henkilöstökertomus on tarkoitettu työyhteisöjen, johdon ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Se antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomus tukee henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä. Tarkoituksena on tukea henkilöstön osaamista sekä taata osaavan ja hyvinvoivan henkilöstön saatavuus ja pysyvyys sekä työn tuloksellisuus. Suurin hyöty syntyy, kun henkilöstötietoja yhdistetään talouden ja toiminnan suunnitteluun.

Henkilöstökertomus 2022 toimitetaan oheismateriaalina.

Ehdotus

Yhteistoimintaelin merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.

Päätös

Henkilöstökertomus vuodelta 2022 merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Kunnan henkilöstökertomukseen on kerätty tärkeimmät henkilöstöä koskevat tunnusluvut vuodelta 2022. Aikaisemmin tämä asiakirja on ollut nimeltään henkilöstöraportti, mutta uusien suositusten myötä nimi on vaihdettu henkilöstökertomukseksi.

Henkilöstövoimavarojen tunteminen ja ennakointi on osa kuntien strategiatyötä. Henkilöstökertomus on tarkoitettu työyhteisöjen, johdon ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Se antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomus tukee henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä. Tarkoituksena on tukea henkilöstön osaamista sekä taata osaavan ja hyvinvoivan henkilöstön saatavuus ja pysyvyys sekä työn tuloksellisuus. Suurin hyöty syntyy, kun henkilöstötietoja yhdistetään talouden ja toiminnan suunnitteluun.

Vuonna 2022 työntekijöiden kokonaislukumäärä henkilötyövuosissa (HTV 2) oli yhteensä 192 (v. 2021 193,1 htv). Yksi henkilötyövuosi (HTV 2) kuvaa yhden henkilön palkallista työpanosta. Palkalliset poissaolot, kuten sairauspoissaolot ja vuosilomat otetaan laskentaan mukaan. Palkattomat poissaolot vähennetään palveluksessaolopäivistä. Laskennassa ei oteta huomioon ylitöitä tai muulla tavoin tehtyä normaalin työajan ylittävää työaikaa, joten henkilötyövuoden määrä voi olla enintään 1 henkilöä kohden.

Vuoden aikana päättyi 83 vakituista työsuhdetta. Näistä 58 henkilöä siirtyi sote-uudistuksen myötä hyvinvointialueelle. Eläkkeelle (vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke) siirtyi 5 henkilöä. Omasta pyynnöstä irtisanoutuneita henkilöitä oli 18.

Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 42,7 vuotta. Eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 63,4 vuotta.

Vuonna 2022 koko henkilöstöllä kertyi sairauspoissaoloja 4 978 pv eli 26,9 pv/ htv (v. 2021: 3257 eli 17,3 pv/ htv). Sairauspoissaoloista palkallisia oli 4 018 kpv, palkattomia 470 kpv ja työtapaturmista johtuvia sairauspoissaoloja 490 kpv. Sairauspoissaolot lisääntyivät huomattavasti edellisestä vuodesta. Terveysprosentti eli 0 päivää sairastaneita oli 51,6 %.

1 – 3 päivän sekä alle kahden viikon sairauspoissaolot lisääntyivät runsaasti. Pitkät (yli 30 pv) sairauspoissaolot pysyivät samalla tasolla kuin vuonna 2021. Syyt lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin löytynee koronasta ja sen jälkeisestä ajasta. Liikkeellä oli koronan lisäksi paljon muita infektiosairauksia. Kotiin jäätiin herkästi ja ihan yleisen ohjeistuksenkin mukaan pieninkin flunssan oire paranneltiin kotona.

Henkilöstökertomus 2022 toimitetaan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2022 henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Hallinto- ja henkilöstösuunnittelija kävi ennen varsinaista kokousta esittelemässä henkilöstökertomusta.

Hallitus keskusteli laajasti mm. sairauspoissaolojen merkittävästä kasvusta, työkyvyn seurannasta sekä esihenkilön ja työterveyshuollon roolista. Hallitus kannustaa esihenkilöitä kouluttautumaan.  


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)