Kunnanhallitus, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 192 Ruoka- ja siisteyspalvelujen yhtiöittäminen

MUODno-2022-489

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnassa on valmisteltu oman ravitsemus- ja siisteyspalveluyhtiön perustamista. Tähän liittyen on aloitettu yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut henkilöstön kanssa mahdollisesta liikkeenluovutuksesta.

Hyvinvointialue on selvittänyt mahdollisuutta järjestää ruokapalveluja keskitetysti ja perustanut kesäkuussa Lapin Ateriapalvelut -osakeyhtiön. Lapin hyvinvointialueen aluehallitus päätti jättää tauolle in house- yhtiö Lapin Ateriapalvelut Oy:n valmistelun, koska vain yksi kunta ilmoitti liittyvänsä tähän. Lapin Ateriapalvelu Oy:n hallitus arvioi, että yhtiön osakaspohjasta ei tulisi tarpeeksi laaja, joten vaihtoehtona oli yrityksen toiminnan keskeyttäminen tai lopettaminen. Näin ollen päätökseksi tuli keskeyttää Lapin Ateriapalvelut Oy:n toiminta joulukuun alusta alkaen. Yhtiön toiminnan jatkamisesta päätetään erikseen viimeistään keväällä 2025.

Kunta on tehnyt sopimuksen ateriapalveluiden tuottamisesta hyvinvointialueelle enintään 31.12.2023 asti.

Tällä hetkellä on kaksi konkreettista ratkaisumallia, joiden pohjalta on realistisin edetä valmisteluissa. Kunta voi edelleen jatkaa oman tytäryhtiön valmisteluja ja/tai käynnistää samaan aikaan neuvottelut yhteisestä kuntien omistamasta yhtiöstä. Pellon Serviisi oy on lähestynyt Länsi- Lapin kuntia yhteisen yrityksen mahdollisuudesta ja neuvotteluita käydään näihin liittyen. Käytännössä kunnan yhtiövalmisteluiden tulee edetä kuitenkin alkuvuonna rivakasti, jos tahtotilana on kevään 2023 aikana ratkaista kunnan ravitsemus- ja siisteyspalveluiden tuottaminen yhtiöpohjaisesti.

Oman yhtiön valmisteluprosessissa ensimmäinen vaihe on luonnollisesti yhtiön perustaminen, perustamissopimuksen tekeminen ja yhtiöjärjestyksen hyväksyminen. Kunnanhallituksen on määrä esittää nämä maaliskuussa 2022 valtuustolle hyväksyttäväksi.

BDO Oy on toimeksiantona valmistellut kunnan ravitsemus- ja siisteyspalveluiden yhtiöittämisselvitystä. Selvitysvaiheessa on kuvattu yhtiöittämisen reunaehtojen ja prosessin kuvaus sekä tehty taloudellinen mallinnus. Selvitys (ei julkinen) on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ateria- ja siisteyspalveluiden yhtiöittämisprosessin tilanteen.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli valmistelun tilanteesta, aikatauluista ja vaihtoehdoista. 

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunta on käynyt neuvotteluita Pellon Serviisi Oy:n ja Pellon kunnan kanssa yhteisyrityksen mahdollisuudesta ravitsemis- ja siisteyspalveluiden osalta. Viimeisin neuvottelu pidettiin 24.2.2023.

Muonion kunnan on ratkaistava, jatketaanko ravitsemis- ja siisteyspalveluiden tuottamisvalmistelua oman tytäryhtiön vai yhteisyrityksen pohjalta Pellon Serviisi Oy:n kanssa. Mikäli kunta päättää jatkaa valmistelua Pellon Serviisi oy:n kanssa yhteisyritysmahdollisuudesta, voidaan tämä toteuttaa kahdella tapaa; voidaan joko perustaa täysin uusi yhteisyritys, tai vastaavasti Muonion kunta voisi tulla Pellon Serviisi Oy:n mukaan osakeoston kautta.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää jatkaa ravitsemis- ja siisteyspalveluiden yhtiöittämisvalmisteluita Pellon Serviisi Oy:n kanssa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 

Tämän asian käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin tauko. Tauon jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi kokouksessa olevan läsnä samat henkilöt kuin ennen taukoa.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli valmistelun tilanteesta. 

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunta on jatkanut Pellon ja Enontekilön kuntien kanssa keskustelua yhteisen ravitsemis- ja siisteyspalveluiden toteuttamisen mahdollisuudesta.

Valmistelut ovat siis tältä osin alustavasti prosessissa. Muonion tahtotilana on, että kolme kuntaa voisivat muodostaa yhteisen yhtiön vuoden 2023 aikana.

Kunnan ja Lapin hyvinvointialueen määäräaikainen sopimus ateriapalveluiden ostamisesta on tehty korkeintaan vuoteen 2023 loppuun asti. 

Kunnan on elokuussa aloitettava varsinainen yhtiöittämisprosessi, jotta loppuvuoden 2023 aikana saadaan toiminnassa oleva yhtiö toteutettua.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää sitoutua Enontekiön ja Pellon kuntien kanssa yhteisen yhtiön muodostamiseen ateria- ja siisteyspalveluiden osalta.

Jos tämä ei toteudu, kunta aloittaa oman ateria- ja siisteyspalvelualan yhtiön valmistelun elokuussa 2023. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti sitoutua Enontekiön ja/tai Pellon kuntien kanssa yhteisen yhtiön muodostamiseen ateria- ja siisteyspalveluiden osalta.

Jos tämä ei toteudu, kunta aloittaa oman ateria- ja siisteyspalvelualan yhtiön valmistelun elokuussa 2023. 


Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.