Kunnanhallitus, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 185 Aloite: kunnan vesiosuuksista tilitettävien lupatulojen osoittaminen kylän kehittämiseen

MUODno-2012-1

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kätkäsuvannon osakaskunta on esittänyt, että kunnan vesiosuuksista tilitettävät lupatulot osoitettaisiin kylän kehittämiseen. 

Muonionjoen kalastusalue lakkautettiin vuoden 2018 aikana ja sen jälkeen perustettiin Tornio-Muoniojoen ja Perämeren (rannikon) kalatalousalue. Kalatalousalue tilittää mahdolliset lupatulot kiinteistöjen omistajille, tilityksiä ei ole tehty viimeisen kolmen vuoden aikana. Pienin tilitettävä summa on 50 euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite kunnan vesiosuuksista tilitettävistä lupatuloista kylän kehittämiseen katsotaan aloitteena loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan mahdollisimman pian. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)