Elinvoimalautakunta, kokous 8.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Vesihuollon maksujen korotus - Oloksen vesihuoltolaitos

MUODno-2020-138

Valmistelija

  • Larissa Rimpiläinen, larissa.rimpilainen@muonio.fi

Perustelut

Vesihuoltolaitoksen taksoja on maltillisesti korotettu useamman vuoden aikana. Vuoden 2021 tilinpäätösarvion mukaan vesihuoltolaitoksen tulos tulee olemaan lähellä nollaa, joten korotuksilla on onnistuttu katkaisemaan useiden vuosien alijäämäkertymä. Vuoden 2022 budjetissa on varattu reilu puoli miljoonaa vesihuoltolaitoksen investointihankkeille, joista suurimpana uuden vedenottamon rakentaminen. Jotta uusien investointien aiheuttama poistomäärän lisäys ei johtaisi alijäämäiseen tulokseen, tulisi hintakehityksen jatkua edellisvuosien mukaisesti maltillisella nousulla.

Vesimaksu koostuu perusmaksusta ja käyttömaksusta.

Käyttömaksu on laitokseen liitetyn kiinteistön maksama jatkuva maksu, jonka tarkoituksena on kattaa laitoksen vuotuisia käyttökustannuksia. Käyttömaksua peritään erikseen vesijohdon ja jätevesiviemärin osalta. Maksun määräytymisperusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä, jonka mittaus tapahtuu vesimittarilla ja poikkeustapauksissa arvion perusteella.

Perusmaksu on laitokseen liitetyn maksama jatkuva maksu, jonka tarkoituksena on kattaa laitoksen kiinteitä käyttö- ja pääomakustannuksia. Perusmaksu peritään erikseen vesijohdon ja jätevesiviemärin osalta.

Vesihuoltolain 4. luvun 18 §:ssä sanotaan seuraavaa: ”Vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto.”

Vesihuoltolaitoksen talouden tervehdyttämiseksi on laadittuun alustava maksukorotussuunnitelma, jonka mukaan vesihuollon maksuja korotettaisiin vuonna 2022 7,5 % (Selvitys Muonion vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan siirtämisestä Tunturi-Lapin Vesi Oy:lle/Ramboll 6.2.2019). Talouden tervehdyttämiseksi laadittu alustava maksukorotussuunnitelma on kokouksen oheismateriaalina.

Vesi- ja jätevesimaksuja on korotettu edellisen kerran 1.5.2021.

Tällä hetkellä voimassa olevat käyttömaksut.

 

Maksu           alv 0%           alv 24%
 

käyttömaksu (euroa/m3)                           

vesi                1,88               2,33

jätevesi          2,63               3,26

perusmaksu (euroa/vuosi)  
vesi                80,96             100,39

jätevesi          80,96             100,39

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle 7,5 %:n korotusta vesihuollon käyttö- ja perusmaksuihin sekä sako- ja umpikaivolietteen- ja puhdistamolietteen käsittelymaksuun 1.5.2022 lukien Oloksen toiminta-alueella

Maksu                                 alv 0%           alv 24%
 

kulutusmaksu (euroa/m3)                         

vesi                                     2,02               2,50

jätevesi                                2,83               3,50
 

perusmaksu (euroa/vuosi)  

vesi                                     87,03             107,92

jätevesi                                87,03             107,92

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.