Perustelut
Valmiuslain 12§ mukaan kuntien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muina toimenpiteinä varmistaa tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa.
Sivistyspalveluiden valmius- ja varautumissuunnittelulla luodaan sellaiset johtamisjärjestelmät ja toimintaperiaatteet, joilla sivistyspalveluiden häiriötilanteiden aikainen johtoryhmä ja tehtäväalueet ja -yksikköt voivat toimia siten, että sivistyspalveluiden toimintojen ylläpito erilaisissa normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tulee turvatuksi.
Kokonaisvarautuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin muodostuu koko kuntaa koskevasta valmiussuunnitelmasta sekä palvelualueiden valmiussuunnitelmista. Valmius- ja varautumissuunnittelua johtaa ja valvoo kunnanhallitus valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti. Valmius- ja varautumissuunnittelun johtamisesta vastaa kunnanjohtaja sekä palvelualuejohtajat tehtäväjakonsa mukaisesti.
Palvelualueet laativat ja päivittävät valmiussuunnitelmansa kunnan poikkeusolojen johtoryhmän ohjeistuksen mukaisesti. Valmiussuunnitelmat päivitetään vuosittain ja aina kun turvallisuusympäristössä tapahtuu oleellisia muutoksia.
Sivistyspalveluiden valmius- ja varautumissuunnitelma on laadittu yhteistyössä sivistyspalveluiden tehtäväyksikkö- ja tehtäväaluevastaavien kanssa. Sivistyspalveluiden eri yksiköissä ja tehtäväalueilla on omat turvallisuus-, kriisi- ja pelastusuunnitelmat.
Sivistyspalveluiden valmius- ja varautumissuunnitelma toimitetaan oheismateriaalina myöhemmin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Lautakunta hyväksyy sivistyspalveluiden valmius- ja varautumissuunnitelman ja valtuuttaa sivistysjohtajan yhteistyössä sivistyspalveluiden viranhaltijoiden kanssa tekemään tarvittavia päivityksiä suunnitelmaan.