Elinvoimalautakunta, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 138 Kestäviä matkaketjuja Tunturi-Lappiin liikkumisen ohjauksella

MUODno-2021-600

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Kittilän, Muonion, Kolarin ja Enontekiön kunnat ovat yhdessä hakeneet ja saaneet Traficomilta liikkumisen ohjauksen valtionavustusta, jolla toteutettiin alueelle kestävän liikkumisen strategia vuonna 2022. Strategiassa käsitellään kaikkia kestäviä liikkumismuotoja ja strategiaa on tehty poikkihallinnollisena seutukunnan välisenä yhteistyönä mm. työpajoissa, joihin kuntalaiset, yritykset ja luottamushenkilöt ovat myös osallistuneet.

Strategia sisältää muun muassa kevyen liikenteen tavoiteverkot sekä muut strategiset toimenpidesuositukset esimerkiksi joukkoliikenteen ja liikenteen ohjauksen kehittämiselle tulevaisuudessa. Kestävän liikkumisen strategia vaaditaan muun muassa silloin, kun kunta hakee valtionavustusta hankkeisiin, joilla kehitetään ja parannetaan kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita ja infrastuktuuria.

Lisäksi edellä mainitut kunnat ovat olleet mukana helmikuussa 2023 päättyneessä Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi –hankkeessa, jossa edistettiin kestävää liikkumista Lapissa. Hankkeessa toteutettiin strategiatyötä tukevia toimenpiteitä ja kerättiin paljon dataa alueen liikkumisen kehittämisen tarpeista mm. joukkoliikenteen osalta.

Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kunnat ovat yhdessä Tunturi-Lapin Kehitys ry:n kanssa käyneet läpi hankkeiden tuloksia sekä niistä esille nousseita seuraavia kehittämistarpeita. Toimijat ovat yhdessä hahmotelleet tunnistettuihin kehittämistarpeisiin vastaavan hankehakemuksen 30.11.2023 päättyneeseen Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustushakuun, jotta tehtyä kehittämistyötä päästään jatkamaan ja kestävän liikkumisen strategian jalkauttamista voidaan toteuttaa kuntien yhteistyönä koordinoidusti.

Haettava hanke toteuttaisi Tunturi-Lapin alueen kestävän liikkumisen strategian mukaisista toimenpidesuosituksista kestävän liikkumisen verkoston kehittämistä, liikkumisen ohjausta, matkaketjujen (joukkoliikenne, saavutettavuus) kehittämistä sekä viestintää. Tavoitteena on alueellisten liikennepalveluiden kokonaishallintamallin kehittäminen. Hankkeen keskeiset toimenpiteet ja työpaketit:

  1. kuntien kestävän liikkumisen hallinnollisen yhteistyörakenteen uudistaminen
  2. kestävän liikkumisen verkostoyhteistyöfooruminen luominen
  3. kestävien matkaketjujen mallintaminen ja pilotointi

Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustus on ollut haettavissa 30.11.2023 mennessä. Kokonaiskustannus hankkeelle on arviolta yhteensä 80 000 € koko hankealueella.

Avustusta voidaan myöntää valtionavustusasetuksen mukaisesti enintään 75 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Kunkin kunnan omarahoitusosuus olisi noin 5 000 €. Tunturi-Lapin yhteisen hankkeen hakijana ja hankkeen koordinoijana toimii Muonion kunta. Työ toteutettaisiin vuoden 2024 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että Muonion kunta hakee liikkumisen ohjauksen valtionavustusta Traficomilta 30.11.2023 päättyvässä haussa ja toimii hankkeen hallinnoijana sekä koordinoijana, mikäli Enontekiön, Kolarin ja Kittilän kunnista vähintään kaksi kuntaa osallistuu yhteishankkeeseen Muonion kunnan lisäksi.

Hankkeen Muonion kunnan omarahoitusosuus noin 5 000 euroa katetaan vuoden 2024 talousarviosta kuntakehittäminen ja työllisyyspalvelut -tehtäväalueen projekteille varatuista määrärahoista. 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Traficom, Kittilän kunta, Kolarin kunta, Enontekiön kunta