Kunnanhallitus, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 359 Arctic RoboWelfare -Lappilaisen hyvinvoinnin robotiikan kehittämisympäristö -hankkeen ohjausryhmän jäsen

MUODno-2023-618

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Lapin Ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto ovat kutsuneet kunnanjohtajan Arctic RoboWelfare -Lappilaisen hyvinvoinnin robotiikan kehittämisympäristö -hankkeen ohjausryhmän jäseneksi 1.9.2023 – 31.5.2026.

Hanke on Lapin liiton rahoittama EAKR -hanke, jonka kokonaisbudjetti on n. 760 000 euroa.

Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta robotiikasta sekä vahvistaa robotiikan hyödyntämistä Lapin alueella hyvinvointipalveluiden aloilla. Hanke vahvistaa hyvien käytänteiden jakamista ja hyödyntämistä sekä mahdollistaa yhteiskehittämisen ja robotiikan kokeilut uudella tavalla - asiakaslähtöisesti, eettisesti ja saavutettavasti. Hankkeen kohderyhmän muodostavat Lapin maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden alan toimijat. Hankkeen toimenpiteitä toteutetaan neljän toisiaan tukevan työpaketin ja monialaisen asiantuntijayhteistyön avulla.

Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jossa koordinaatio ja hallinnointi tulevat Lapin Ammattikorkeakoulusta. Lapin yliopistosta mukana ovat kasvatustieteet ja hallintotieteet. Laajapohjaisen asiantuntijayhteistyön avulla pyritään laajentamaan perinteistä hyvinvointikäsitystä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan toimijoista myös taide- ja kulttuurialan toimijoihin. Hankkeen avulla pyritään edistämään robotiikan sekä tekoälyn hyödyntämistä laajemmin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä päätöksenteossa ja johtamisessa Lapin maakunnassa. Tavoitteena on myös vahvistaa TKI-yhteistyötä hyvinvoinnin ja tekoälyn osalta Lapissa. Robotiikka ja tekoälyn hyödyntäminen voivat toimia myös veto- ja pitovoimatekijöinä erityisesti harvaanasutuilla alueilla.

Arctic RoboWelfare -hankkeen johtamisen, ohjauksen ja seurannan tukena olisi hyvä olla mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus ja kunnanjohtajaa on pyydetty ohjausryhmän jäseneksi. Samalla pyydetään nimeämään varajäsen. Käytännössä ohjausryhmän kokouksia tullaan pitämään 2-3 kertaa vuodessa (1,5-2h/kokous).

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että kunnanjohtaja on kutsuttu jäseneksi Arctic RoboWelfare -Lappilaisen hyvinvoinnin robotiikan kehittämisympäristö -hankkeeseen ja varajäsenenä toimii kehittämispäällikkö.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

asianosaiset, Lapin amk

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)