Perustelut
Kuntalain 37 §:n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.
Edellinen kuntastrategian 2021-2025 päivitys on hyväksytty valtuustossa 13.6.2022 § 27.
Kuntastrategia 2026-2030 on ollut kuluvan vuoden ajan valmistelussa. Strategian työstämiseen on osallistettu kuntalaisia ja päättäjiä ja lisäksi sitä on valmisteltu laajennetussa johtoryhmässä. Strategian muodostamisessa keskeisessä roolissa on kunnan hyvinvointikertomus. Lisäksi on hyödynnetty mm. laajaa bränditutkimusta, joka toteutettiin opinnäytetyönä. Kuntastrategia on linjassa myös muiden keskeisten kunnan toimintaa ohjaavien asiakirjojen, kuten maa- ja asuntopoliittisen ohjelman, kanssa. Strategialuonnosta on pilotoitu Lapin matkailuparlamentissa sekä eri tilaisuuksissa ja tästä on kerätty palautetta. Strategialuonnosta on esitelty kahdessa päättäjille suunnatussa keskustelutilaisuudessa.
Aineiston sisällön analyysin kautta muodostettiin omana työnä Muonion kuntastrategia vuosille 2026-2030. Uuden strategian pohjana on ollut aineiston analyysin lisäksi arvio edellisen strategiakauden vaikuttavuudesta sekä mm. Pestel -arviointi, jossa on tunnistettu kuntakenttää koskettavia poliittisia, ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia, teknologisia ja lainsäädännöllisiä tekijöitä. Pestel -analyysin tarkoituksena on auttaa kuntaa ymmärtämään omaa asemaa ja potentiaalia sekä luoda pohjaa strategiselle suunnittelulle. Parhaillaan kuntastrategia-asiakirjaa viimeistellään graafiseen ilmeeseensä, tässä hyödynnetään ostopalvelua.
Kuntastrategia vuosille 2026-2030 jatkaa edellisen strategian työtä kolmen painopisteen, elinvoiman, onnellisen arjen ja kuntatyön, kautta. Strategian sisältöä tiivistetty sekä yksinkertaistettu. Se rakentuu edelleen Agenda20230- ympärille, eli toteuttaa kestävän kuntastrategian ajatusta- mittareineen ja vaikutusarvioineen. Uudessa kuntastrategiassa hyväksytään ensimmäisessä osassa itse kuntastrategia, ja erillisenä asiakirjana käsitellään tälle toimeenpanosuunnitelma, joka tuodaan kunnanhallituksen päätöksentekoon alkuvuonna 2026. Toimeenpanosuunnitelmassa määritellään konkreettisemmmat tavoitteet strategian painopisteille, joita palvelualueet edistävät seuraavan strategiakauden (viisi vuotta) aikana talousarviokausien myötä. Jatkossa tavoitteena on vahvistaa edelleen kuntastrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman sekä talousarviovuosien välistä yhteyttä.
Muonion kuntastrategian 2025-2030 visio on seuraava: ”Luonnostaan vastuullinen, oikeudenmukainen ja onnellinen Muonio”. Strategian läpileikkaava filosofiana on kestävän kehityksen elementtien korostaminen osana kasvun tavoittelua, eli se, että "kehitys ei kestävää, jos se ei ole oikeudenmukaista ja osallistavaa – kasvava eriarvoisuus estää pitkän aikavälin kasvua." Strategian läpileikkaavina teemoina ovat turvallisuus, tulevaisuus, hyvinvointi sekä osallistaminen. Kuntastrategiamme edistää erityisesti Agenda2030 tavoitteista kohtia 3 (”terveyttä ja hyvinvointia”), 4 (”hyvä koulutus”), 8 (”ihmisarvoista työtä ja talouskasvua”), 9 (”kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureita”), 10 (”eriarvoisuuden vähentäminen”), 11 (”kestävät kaupungit ja yhteisöt”), 12 (”vastuullista kuluttamista”), 13 (”ilmastotekoja”) ja 16 (”rauhaa ja oikeudenmukaisuutta”). Kuntastrategiamme 2026-2030 arvoja ovat seuraavat:
- Vieraanvaraisuus
- Oikeudenmukaisuus
- Juurevuus
- Tulevaisuusmyönteisyys ja
- Lempeästi voimakas.
Kuntastrategia 2025-2030 koostuu kolmesta painopisteestä:
- Älykkäästi sopeutuva ja kipinävoimainen kunta ("Katso kauas, valitse viisaasti”),
- Vetovoimaa vahvuuksista ("Tervetuloa vaikka viikoksi") ja
- Elämänlaatua onnellisesta arjesta ("Kokoaan parempi - kadehdittavan hyvässä kunnossa” tai vastaavasti ”Kokoaan parempi – ilahduttavan hyvässä kunnossa”).
Näiden painopisteiden päätavoitteet ja tavoitteet ovat seuraavat:
Älykkäästi sopeutuva ja kipinävoimainen kunta
1. Päätavoite: Brändin vahvistaminen
- Tavoite 1.1.: Laatua työhön ja vapaa-aikaan (organisaation resilienssin kasvattaminen; työhyvinvointi ja johtamisen kehittäminen)
- Tavoite 1.2.:Vieraanvarainen ja palveleva kunta (positiivisen mielikuvan vahvistaminen)
2. Päätavoite: Tulevaisuuden johtaminen ja ennakoiva ote
- Tavoite 2.1.Tavoitteellinen ja aktiivinen konsernijohtaminen
- Tavoite 2.2.: Hyvä ja tasapainoinen talous
- Tavoite 2.3.:Vaikutusten arviointi (vaikutusten arvioinnin toimintamalli luominen; kuntalaisvaikuttamisen juurruttaminen)
Vetovoimaa vahvuuksista
-
Päätavoite: Ympärivuotisia yrittämisen mahdollisuuksia paikallislähtöisesti
-
Tavoite 1.1.: Elämystalouden, matkailun ja luontaiselinkeinojen edellytysten kehittäminen (saavutettavuus, markkinointi ja kulttuuri; kansainvälisyys; yhteensovittaminen ja yhteistyö; luonnollisuuden vaaliminen)
-
Tavoite 1.2. Kestävä maankäyttö ja infran kaksoiskäyttö (ennakoiva kaavoitus ja maankäyttö; infran käyttöasteen ja monikäyttöisyyden kasvattaminen)
2. Päätavoite: Luonnostaan vastuullinen kunta
- Tavoite 2.1. Esimerkillä johtaminen (keke- ohjelmiin sitoutuminen; ilmastoviisaiden valintojen kytkeminen arkeen; vähäpäästöisen liikkumisen edistäminen)
Elämänlaatua onnellisesta arjesta
1. Päätavoite: Mielekäs arki
- Tavoite 1.1.: Aktiiviseen elämään kannustaminen
- Tavoite 1.2.: Osallistaminen ja osallistuminen
- Tavoite 1.3.: Kulttuuri hyvinvoinnin ajurina ja eriarvoisuuden kaventajana
- Tavoite 1.4.: Turvallinen koti kaikille
- Tavoite 1.5.: Kotiutuminen
2. Päätavoite: Lumovoimainen koulutus ja työelämä
- Tavoite 2.1.: Luonto- ja kulttuurikasvatus & seikkailuhenkisyys
- Tavoite 2.2.: Lukio ja ammatillinen koulutus kivijalkana
- Tavoite 2.3.: Vaikuttavaa ja kohtaavaa työllistämistä
3. Päätavoite: Lumoava ympäristö
- Tavoite 3.1.: Ympäristön siisteys ja viihtyisyys
- Tavoite 3.2.: Maantieteellisen sijainnin hyödyntäminen vahvuutena.
Ehdotus
Esittelijä
-
Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi
Kunnanhallitus hyväksyy kuntastratergian 2026-2030 ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja kehittämispäällikön tekemään asiakirjaan teknisiä korjauksia.
Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Päätös
Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.