Perustelut
Kuntalain 90 §:n mukaan valtuuston hyväksymä hallintosääntö sisältää tarpeelliset määräykset mm. pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä.
Hallintosäännön mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan tarkastaa sähköisesti, samoin allekirjoittaa, kun tekniset välineet ja yhteydet sen sallivat. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.
Elinvoimalautakunta on päättänyt kokouksessaan 12.8.2025 § 57, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan viimeistään toisena arkipäivänä kokouksesta. Pöytäkirjan voi tarkistaa myös sähköisesti, jolloin sähköiset allekirjoitukset liitetään pöytäkirjaan. Tarkastettu pöytäkirja laitetaan nähtäville kolmantena arkipäivänä kokouksen jälkeen elinvoimatoimistoon ja kunnan internetsivulle.
Hallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.
Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajina toimivat Juuso Mattila ja Johanna Mikkola.