Perustelut
Kunnan työpajalla on toteutettu työtoimintana kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) sekä metalliromun kierrätystä. Toiminnan ensisijaisena tarkoituksena on ollut tukea ja edistää työpajan asiakkaiden työelämävalmiuksia ja tarjota mielekästä ja ohjattua tekemistä.
Toiminnan alkaessa on laadittu palvelusopimukset Kuusakoski Recyclingin kanssa metallin vastaanottopalvelusta sekä SER-tuottajayhteisö ry:n kanssa kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun vastaanottamisesta.
Vuodesta 2025 lähtien työpajatoimintaa on järjestetty kunnassa vain nuorille. Samalla aloitettiin suunnitelmat organisaatiomuutoksesta siten, että nuorten työpaja siirtyy vuoden 2027 alusta nuorisopalveluille. Samassa yhteydessä työpajatoiminnan fyysinen toimintaympäristö muuttuu nuorisotilalle ja toiminnan sisältöä uudistetaan. Uuden toimintamallin käyttöönottoa aloitetaan jo syksyllä 2026.
Koska sähkö- ja elektroniikkalaite- ja metalliromun kierrätystoiminta on ollut sidoksissa työpajatoiminnan rakenteeseen ja tarkoitukseen, ei sen jatkaminen nykyisessä muodossa ole tarkoituksenmukaista. Lisäksi toiminnan ei arvioida olevan kunnan omana toimintana taloudellisesti kannattavaa, kun toimintakuluja verrataan siitä saataviin tuottoihin. Kunta kuuluu Lapecon kuntayhtymään osakassopimuksella, jonka vastuulla on lain mukaan alueelliset jätehuoltotehtävät. Muonion kunta on kuntayhtymään liittymisen myötä käytännössä luovuttanut lakisääteiset jätehuoltotehtävät Lapecolle. Kaikki omistajakunnan alueella olevat asuin- ja lomakiinteistöt voivat toimittaa kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun ja metalliromun Lapecolle maksutta. Lapecolla on heidän mukaan valmius vastata mahdolliseen lisääntyvän jätemäärän hallintaan.
Edellä mainituista syistä on tarkoituksenmukaista luopua työpajalla toteutetusta kierrätystoiminnasta ja irtisanoa siihen liittyvät sopimukset. Sopimusehtojen mukaisesti irtisanomisaika on kolme (3) kuukautta ja irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti. Sopimukset ovat oheismateriaalina.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi
Elinvoimalautakunta päättää lopettaa työtoimintana toteutetun kotitalouksien sähkö ja elektroniikka- sekä metalliromun kierrätystoiminnan sekä irtisanoo sopimukset Kuusakoski Recyclingin ja SER-tuottajayhteisö ry:n kanssa sopimusehtojen mukaisesti kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla.