Elinvoimalautakunta, kokous 14.4.2026

§ 47 Valitus elinvoimalautakunnalle

MUODno-2026-118

Valmistelija

  • Jaakko Muotka, vs. vesihuoltolaitoksen päällikkö, jaakko.muotka@muonio.fi

Perustelut

Vesihuoltolaitoksen asiakas on 30.3.2026 päivätyllä kirjeellä valittanut elinvoimalautakunnalle likaviemärin sulattamisesta aiheutuvista kustannuksista seuraavasti:

”18.3.2026 Muonion kunnan omistama ja hallinnoima likaviemäri jäätyi Örninpolun alta. Hettula Oy kävi sulattamassa, kun kunnan omat sulatuslaitteet rikki. Sulatuksesta tuli kustannuksia Hettulan ilmoituksen mukaan n.390€. Mielestäni kustannus ei kuulu allekirjoittaneelle.” Asiakas on perustellut asiaansa seuraavasti:

”1. Örnipolun alla olevan viemärin Kaivo1 ja Kaivo2 väliin on kunta tehnyt 80 luvulla.
2. Kaivo 1 ja kiinteistön väli viemäri on kiinteistön, kun taas 1-2 väli on kunnan omistama.
3. Muotka Jaakon kertomaa valtuuston päätöstä jolla kaivo 1-2 kaivon väli on luovutettu kiinteistölle ei ole löytynyt.
4. Jäätymisen aiheutti viemärin putkessa oleva (ehkä) painauma tai roudan meneminen.
5. Örninpolku on kunnon yleinen tie ja siitä johtuen routa myös menee syvemmälle.
6. Tasapuolisuus kuntalaisille, kiinteistömme yläpuolisen naapurin viemärit on parina viime  talvena kunta sulattanut tai poistanut tukoksen. Ei laskua kiinteistölle.
7. Kunnantalo pohjoispuolen naapuri ns. Niemelän kiinteistöltä vuosia sulatettu putkia, ei laskua kiinteistölle. 
8. Vesilaitoksen työntekijä n. 40 vuotta ollut kertoi sulatuksien olleen normaalia työhön kuuluvaa palvelua, eikä ole laskutettu kiinteistöjä.
9. Likaviemäri ei normaalisti jäädy, joten sen täytyy olla vahingoittunut, joko painauma tai littiin mennyt. Jos viemäri mahdollisesti joskus luovutetaan kiinteistölle  se täytyy kuvata ja todeta luovutushetkellä moitteettomaksi.
10. Kunnan päätös tästä asiasta on merkittävä kiinteistölle, koska voidaan ajatella että tulevaisuudessa putki joudutaan uusimaan, se edellyttää tien katkasua ja on kustannuksiltaan jo useita tonneja. 
11. Koneurakoitsijan mukaan Kaivo 1 ja Kaivo 2 välisen putken uusinta, eristäminen, tien katkaisu on suurluokaltaan 4000-5000€ ALV0%. On täysin kohtuutonta mahdollinen tuleva kustannus maksattaa kiinteistön omistajalla.
12. Ellei kunta ota vastuuta Örninpolun alla olevasta viemärin sulatuksesta tai korjaamisesta, olen pakoitettu harkitsemaan Örninpolun sulkemista viemärin kohdalta, jäätyminenhän johtuu yleisestä liikenteestä joka edesauttaa roudan alas menemistä. Muonion kunta ei koskaan ole suorittanut Örninpolun haltuunottoa joten se kuuluu osaan kiinteistöäni ja ymmärtääkseni sen käytön määritys kuuluu kiinteistön omistajalle.”

Asiakas on ilmoittanut vesihuoltolaitoksen asentajille 18.3.2026, että hänen viemäriverkostonsa ei toimi kiinteistöllä 498-401-9-25. Vesihuoltolaitoksen asentajat ovat käyneet selvittämässä tilanteen ja todenneet, että vesihuoltolaitoksen runkoviemäri toimii ja tukos tai jäätyminen oli kyseisen kiinteistön tonttiviemärissä. Kiinteistöllä oleva sakokaivo on ollut täynnä, joten tukos tai jäätyminen on kiinteistön tonttiviemärissä sakokaivon ja vesihuoltolaitoksen runkolinjakaivon välissä

Kiinteistön liittymäsopimus on tehty vuonna 1981. Kiinteistön tonttivesijohto on liitetty kyseisen kiinteistön rajan välittömässä läheisyydessä Muonion vesihuoltolaitoksen runkolinjan vesijohtoon, johon on asennettu myös kiinteistön pääsulkuventtiili. Tonttiviemäri on liitetty samassa paikassa runkolinjan viemärikaivoon. Kiinteistön asemapiirustuksen mukaan Örninpolun tietä ei olla vielä silloin rakennettu ja ilmeisesti tonttivesijohdon ja tonttiviemärin on rakentanut omalle kiinteistölleen silloinen rakennushankkeeseen ryhtyvä. Mikäli kuitenkin kunta olisi rakentanut talohaarat, on ne luovutettu kiinteistön omistajalle kunnanvaltuuston 2.12.1988 § 81 tekemällä päätöksellä.

Muonion vesihuoltolaitoksen sopimusehdoissa on kiinteistön liittämistä koskevat seuraavat ehdot:

 § 10 Tonttivesijohdon ja tonttiviemärin rakentamisen ja maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella maanrakennustöistä huolehtii kuitenkin laitos ja laskuttaa liittyjää laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.

Tonttivesijohdon hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai laitos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen, laitos määrää ja hyväksyy tonttivesijohdon aineen, koon ja sijoituksen. Liitos työn tekee aina laitos.

Tonttivesijohdon ja tonttiviemärin kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii kustannuksellaan liittyjä tontin/kiinteistön alueella. Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella olevan tonttivesijohdon ja tonttiviemärin osuuden kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii laitos ja laskuttaa tästä liittyjää.

Muonion vesihuoltolaitoksen sopimusehtojen 10 § 6 mom täydentää vielä, että muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopimuksessa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liittyjälle kuulumattomia alueita.

Maa- ja metsätalousministeriön laatiman vesihuoltolakiopas kohta 7.3:
Liittämiskohta määrittää laitoksen ja kiinteistön vastuun rajan vesihuoltolaitteistoista.

Vesihuoltolain 12 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen määräämän liittämiskohdan tulee sijaita kiinteistön välittömässä läheisyydessä. Vähimmäisetäisyyttä ei ole määritelty, mutta lain perustelujen mukaan tarkoituksena ei ollut muuttaa aiempaa käytäntöä. Vesihuoltolakioppaan kohdan 7.3 Liittämiskohta toisessa kappaleessa on mainittu: Vallitseva käytäntö on perustunut yhtäältä vesi- ja viemärilaitoslain 9 §:ään, jossa säädettiin, ettei liittymiskohtaa saa asemakaava-alueiden ulkopuolella määrätä 100 metriä kauemmaksi liitettävästä lähimmästä rakennuksesta, toisaalta terveydensuojeluasetuksen 10 §:n, jonka mukaan asemakaava-alueilla kiinteistön omistaja tai haltija taas oli velvollinen rakentamaan liittymisjohdon yleiseen vesijohtoon ja viemäriin, joka on enintään 20 metrin päässä tontin rajasta.

Vesihuoltolain 13 § 1 mom. mukaan vesihuoltolaitoksen verkostoon liitettävän kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesihuoltolaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Laitteisto tulee suunnitella, sijoittaa ja rakentaa niin, että se on yhteensopiva vesihuoltolaitoksen laitteiston kanssa. Kiinteistön vesihuoltolaitteisto tulee pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa vesihuoltolaitoksen laitteiston käytölle eikä terveydelle tai ympäristölle.

Kaavatie on rakennettu lähes 30 vuotta sitten, eikä kyseisessä kohdassa ole vesihuoltolaitoksen tietojen mukaan havaittu aiemmin jäätymistä.

Valituksen kohdassa 6 mainittu tukos aiheutui kunnan runkolinjan viemärikaivossa, mistä syystä asiakasta ei ole laskutettu. Mikäli tukos ei ole kunnan verkostosta aiheutuva, tulee vesihuoltolaitoksen tekemästä, kiinteistön omistajan vastuulle kuuluvan verkoston sulatustyöstä aina periä kulloinkin voimassa olevan taksan mukainen korvaus kiinteistön omistajalta.

Valituksen kohdassa 7 mainitun Kunnantalo pohjoispuolen naapuri ns. Niemelän kiinteistöllä ei sulatuksia ole tarvinut tehdä vuosiin. Siinä jäätyminen on aiheutunut runkolinjassa olevassa kaivossa, jolloin sulatus on kuulunutkin vesilaitoksen kustannukseksi.

Valituksen kohdassa 8 on mainittu, että vesilaitoksen vanha työntekijä on todennut sulatuksien olleen normaalia työhön kuuluvaa palvelua, eikä niistä ole laskutettu kiinteistöjä. Tonttijohtojen sulatustyön kustannus kuuluu kiinteistönomistajan kustannettavaksi ja vesijohdon/viemärin sulatustyö on taksan kohdassa 8 Palvelumaksut mainittu erikseen laskutettavaksi työksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta toteaa, että verkoston liittymiskohta on viemäriliittymän jälkeen rakennetun kaavatien toisella puolella. Sopimusehtojen 10 § mukaan tonttiviemärin (viemäriputki, joka yhdistää kiinteistön viemäröinnin kunnan viemäriverkostoon) kunnossapidosta vastaa kiinteistön omistaja.

Elinvoimalautakunta toteaa tonttiviemärin sulatuksen kuuluvan kiinteistön omistajan vastuulle ja hylkää ********* tekemän valituksen.