Perustelut
Yksityistielain 84 § mukaan kunta päättää sen varoista yksityistien tienpitoon myönnettävistä avustuksista ja avustuksen ehdoista. Yksityistietä voidaan avustaa yksityistielain mukaan vain, jos
- tielle on perustettu tiekunta
- tien tiedot Digiroadissa ovat ajantasaiset
- tiekunnan tiedot maanmittauslaitoksen rekisterissä ovat ajantasaiset.
Jos kunta avustaa tiekuntaa tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee (YksTL 85§).
Kunnan hallintosäännön 35 § mukaan elinvoimajohtaja päättää palvelualueensa myönnettävistä avustuksista.
Elinvoimapalvelun kiinteistö- ja tiepalvelun tehtäväalueelle, yksityisteiden kustannuspaikalle on vuoden 2026 talousarviossa varattu 45 000 € yksityisteiden kunnossapidon avustamiseen.
Avustuksen myöntämisen perusteet ovat olleet seuraavat:
- Tien pituus vähintään 500 metriä
- Tien varrella on vakituista asutusta ympäri vuoden ja asukkaan/asukkaiden tulee olla henkikirjoitettuna avustettavan tien osoitteessa.
- Tie on henkilöautolla ajettavassa kunnossa ja tie on aurattu lumesta talvella.
- Yksityistietä koskevat ajantasaiset tiedot tulee olla yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä niin kuin Yksityistielain 50 §:ssä edellytetään.
Tiekunnan ei tarvitse hakea avustusta erikseen vuosittain, vaan edellisenä vuonna avustusta saaneille, ehdot täyttäville yksityisteille myönnetään avustusta määrärahojen puitteissa ilman eri hakemusta. Uuden yksityistien tulee kuitenkin hakea erillisellä hakemuksella avustusta, joka mahdollistaa pääsyn avustettavien teiden piiriin, mikäli avustusten myöntämiselle asetetut vaatimukset täyttyvät.
Yksityistieavustuksen saajan tulee ilmoittaa yksityistieavustuksen määräytymiseen vaikuttavat muutokset elinvoimalautakunnalle. Muutokset otetaan huomioon seuraavan vuoden avustusten käsittelyjen yhteydessä.
Vuoden 2025 yksityistieavustusten jakamisen yhteydessä on kunnan paikkatieto-ohjelman osoitevirheen takia merkitty Peltolantien avustettava tien pituus liian vähäiseksi. Koska valtuuston vahvistama avustussumma jaetaan tiekunnille euroa/km summalla, vaikuttaa virhe kaikkien muidenkin tiekuntien saamaan avustussummaan. Muille yksityisteille liian suurena suoritettu avustus tulisi periä takaisin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi
Elinvoimalautakunta hyväksyy avustuksen myöntämisen perusteet toistaiseksi voimassa olevaksi seuraavasti:
- Tien pituus on vähintään 500 metriä. Pituus lasketaan yhdensuuntaisena viimeiseen pysyvään asutukseen saakka.
- Tien varrella on vakituista asutusta ympäri vuoden ja asukkaan/asukkaiden tulee olla henkikirjoitettuna avustettavan tien osoitteessa.
- Tie on henkilöautolla ajettavassa kunnossa ja tie on aurattu lumesta talvella.
- Yksityistietä koskevat ajantasaiset tiedot tulee olla yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä niin kuin Yksityistielain 50 §:ssä edellytetään.
Lautakunta valtuuttaa elinvoimajohtajan lisäksi yksityistieavustusten myöntämisoikeuden maanmittausinsinöörille.
Lisäksi lautakunta päättää kuitata edellisen vuoden liikasuorituksen vuoden 2026 avustussummasta.