Elinvoimalautakunta, kokous 11.8.2026

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 92 LISÄPYKÄLÄ: Rakennus- ja kiinteistörekisteritietojen päivittäminen (lisäpykälä)

MUODno-2026-271

Valmistelija

  • Aatu Harmaala, aatu.harmaala@muonio.fi

Perustelut

Muonion kunnan käytössä olevissa rakennus- ja kiinteistötiedoissa on tarkastelun perusteella puutteita ja eri rekisterien välisiä eroavaisuuksia. Kunnan rakennusrekisteristä puuttuu rakennuksia, ja rakennusten pinta-alaa, käyttötarkoitusta ja valmistumisajankohtaa koskevissa tiedoissa on havaittu puutteita. Rekistereissä on myös rakennuksia, jotka on purettu tai jotka ovat muutoin poistuneet käytöstä, mutta joiden tiedot eivät ole ajantasalla. Lisäksi rekisterissä on rakennushankkeita, joiden tila on jäänyt keskeneräiseksi tai joiden rekisteritietojen ajantasaisuus edellyttää tarkempaa selvittämistä.

Kunnan rakennustietojen laadun parantaminen tukee valmistautumista valtakunnallisen rakennetun ympäristön tietojärjestelmän eli Ryhti-järjestelmän käyttöönottoon. Rakennetun ympäristön tietojärjestelmää koskevan lainsäädännön mukaiset siirtymäajat ulottuvat vuoden 2028 loppuun, ja kuntien on viimeistään 1.1.2029 ryhdyttävä toimittamaan uusia kaava- ja rakentamislupatietoja järjestelmään. Rakennustietojen laadun ja yhteentoimivuuden parantaminen tukee kunnan mahdollisuuksia täyttää nämä velvoitteet.

Puutteelliset tai virheelliset tiedot voivat vaikuttaa sekä kiinteistönomistajan verotukseen, että kunnan kiinteistöveropohjan oikeellisuuteen. Kiinteistötietoselvityksen keskeisinä tavoitteina ovat edellä mainittujen velvoitteiden lisäksi kiinteistönomistajien yhdenvertaisen kohtelun edistäminen, kiinteistöveropohjan oikeellisuuden parantaminen sekä kunnan rakennus- ja kiinteistötietojen laadun, kattavuuden ja ajantasaisuuden varmistaminen. Ajantasaiset tiedot tukevat myös kunnan osoitetietojen ja muiden rakennetun ympäristön tietojen ylläpitoa. Kunnassa on toteutettu vuonna 2019 kiinteistöjen inventointeja mm. keskustaajaman kaava-alueen osalta.

Selvityksessä ei ratkaista rakennusten luvanvaraisuutta eikä myönnetä rakentamislain tai aikaisemman rakentamislainsäädännön mukaisia lupia. Rekisteritiedon lisääminen tai korjaaminen ei korvaa rakennukselta mahdollisesti puuttuvaa rakentamislupaa, loppukatselmusta tai muuta viranomaismenettelyä. Rekisteriin tehtävä merkintä ei myöskään merkitse luvattoman rakentamisen hyväksymistä, rakennuksen jälkikäteistä luvittamista tai rakennushankkeeseen ryhtyvälle kuuluvien velvoitteiden päättymistä.  

Jos selvityksessä havaitaan mahdollisesti luvaton rakennus, puuttuva katselmus, rakennuksen rekisteritiedoista poikkeava käyttötarkoitus tai muu rakennusvalvonnallista arviointia edellyttävä seikka, havainto siirretään kunnan rakennusvalvonnan erilliseen käsittelyyn. Rakennusvalvonta arvioi tapauskohtaisesti mahdollisten lupa-, valvonta- ja jatkotoimenpiteiden tarpeen voimassa olevan lainsäädännön, rakennusjärjestyksen ja muiden asiaan vaikuttavien määräysten perusteella.  

Vastaavasti puretut, tuhoutuneet tai muutoin käytöstä poistuneet rakennukset käsitellään niiden tosiasiallisen tilanteen ja käytettävissä olevan selvityksen perusteella. Tavoitteena on, että rekisteritiedot kuvaavat rakennuskannan todellista tilannetta mahdollisimman luotettavasti.  

Kiinteistötietoselvityksen toteuttamisvaihtoehdot

Kunnan rakennus- ja kiinteistötietojen hallinnassa käytetään Louhi-järjestelmää. Kiinteistötietoselvityksessä voidaan hyödyntää kunnan rekisteritietojen lisäksi muun muassa Digi- ja väestötietoviraston rakennus- ja huoneistotietoja, Verohallinnon kiinteistöverotietoja, kiinteistö- ja paikkatietoaineistoja, ilmakuvia, maastotietoja sekä kunnan rakennusvalvonnan asiakirja-aineistoa.

Kiinteistötietoselvitys voidaan toteuttaa kunnan omana työnä, ostopalveluna tai näiden yhdistelmänä.  

Kokonaan omana työnä toteuttaminen edellyttäisi arviolta yhden kokoaikaisen työntekijän rekrytoimista selvitystyöhön sekä toisen työntekijän palkkaamista maastokauden ajaksi. Työn toteuttaminen omana työnä voi tulla kustannuksiltaan hieman edullisemmaksi, mutta sisältää merkittäviä epävarmuuksia liittyen mm. osaavien työntekijöiden rekrytointiin lyhyisiin määräaikaisiin tehtäviin, nopealla rekrytointiaikataululla.

Työn toteuttaminen ostopalveluna on hyödyllistä erityisesti alueilla, joilla rakennuskanta on riittävän tiheää ja maastotyötä voidaan tehdä tehokkaasti. Tällaisilla alueilla on tyypillisesti käyttötarkoitukseltaan vaihtelevaa rakennuskantaa, kuten esimerkiksi loma-asutuksen keskittymät, asemakaava-alueet, matkailupalvelujen alueet sekä muut rakennetun ympäristön keskittymät. Ostopalvelun etuna on huomioitava myös se, että sopimuksella palvelun tuottaja sitoutuu tekemään annetun työn sovitussa aikataulussa ja laajuudessaan palvelulupauksella. Palvelun tuottaja vastaa riittävästä henkilöstömitoituksesta ja mahdollisista sijaisjärjestelyistä.   

Harvaan rakennetuilla ja erämaisilla alueilla tarkistettavien kohteiden väliset etäisyydet voivat heikentää ostopalveluna tehtävän maastotyön kustannustehokkuutta. Näiden alueiden selvittäminen voi olla tarkoituksenmukaisempaa ostopalvelun rinnalla kunnan omana työnä nykyisten henkilöresurssien puitteissa.

Toteuttamistavasta riippumatta toteuttamisesta voi aiheutua työn lisäksi kustannuksia mittalaitteiston hankkimisesta sekä aineiston viemisestä Louhi-järjestelmään ja valtakunnallisiin rekistereihin, mikäli se edellyttää järjestelmätoimittajalta tilattavia lisäpalveluja. 

Ehdotus toteuttamistavaksi

Tässä vaiheessa, elinvoimapalveluissa käydyn keskustelun pohjalta kokonaistaloudellisesti kannattavimpana pidetään yhdistelmää, jossa kiinteistöselvitys toteutetaan ostopalveluna alueilla, joilla tehokkuus sekä saatava hyöty on ennalta arvioiden suurin. Samalla arvioidaan mahdollisuuksia toteuttaa rekisteripäivitystä harvempaan rakennetulla alueella rinnan kunnan omana työnä. Saadun kokemuksen perusteella arvioidaan selvityksen jatkamista, työn alueellista kohdentamista sekä ostopalvelun ja oman työn välistä toimivaa työnjakoa.  

Ostopalveluna toteutettava alue pyrittäisiin valikoimaan siten, että se sisältää erityyppistä rakennuskantaa ja tuottaa riittävän monipuolista tietoa valitun toteutusmallin toimivuudesta. Tavoitteena on, että kiinteistötietoselvitystä voidaan myöhemmin jatkaa vaiheittain koko kunnan alueella hyödyntämällä sekä ostopalvelua, että kunnan henkilöstön omaa työtä.

Muonion kunta on pyytänyt FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä tarjouksen rakennusrekisteri- ja kiinteistötietojen tarkistamista koskevasta palvelusta. FCG on ainoa vakiintunut palveluntarjoaja, jonka palvelu sisältää rekisteri- ja paikkatietoanalyysin lisäksi rakennusten tarkistamiseen tarvittavan maastotyön. Muiden palveluntarjoajien palvelut ovat rajoittuneet rekisteri- ja aineistoanalyysiin.  

FCG Rakennettu Ympäristö Oy:n 24.6.2026 päivätyn tarjouksen mukainen kokonaisuus sisältää 50 henkilötyöpäivää maastotyötä sekä sitä vastaavan tietotyön, laadunvarmistuksen ja projektinjohdon. Tarjouksen mukaan työn aikana voidaan tarkistaa arviolta noin 320–460 palstaa ja noin 850–1 250 rakennusta. Toteutuva määrä riippuu valittavan alueen rakennuskannasta, kiinteistöjen sijainnista sekä lähtötietojen laadusta. Tarjouksen hinta on 50 000 euroa (alv 0%). Palveluntuottajan tarjouksessa esittämä arvio vuotuisen kiinteistöverotuoton kasvusta on 22 000–31 000 euroa. Arvio perustuu palveluntuottajan aikaisemmista kiinteistötietojen selvitysprojekteista saamiin kokemuksiin. Tarjouksen mukainen työ tuottaa kunnalle sähköisen aineiston muun muassa rekisteriin lisättävistä ja päivitettävistä rakennuksista, käyttötarkoitukseltaan tarkistettavista kohteista, puretuista tai muutoin rekisteristä poistettavista rakennuksista sekä kohteista, jotka edellyttävät rakennusvalvonnan erillistä arviointia. Työ toteutettaisiin vuoden 2026 aikana siten, että maastotyöt tehtäisiin lumettomana aikana.

Kunnan hallintosäännön 28 §:n mukaan lautakunta päättää palvelualueensa harkinnanvaraisista hankinnoista, kun hankinta ylittää 20 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Tuodaan kokoukseen.

Muutettu päätösehdotus:

  • Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä FCG Rakennettu ympäristö oy:n tarjouksen rakennusrekisteri- ja kiinteistöverotietojen päivittämisestä oheismateriaalina olevan tarjouksen mukaisesti kokonaishintaan 50 000 euroa (alv 0%).  
  • Palvelun hankinnasta aiheutuneet kustannukset pyritään kattamaan ensisijaisesti elinvoimapalvelun käyttötalousmenoista. Mahdollinen määrärahasiirtotarve arvioidaan myöhemmin syksyllä.
  • Lisäksi lautakunta valtuuttaa vs. elinvoimajohtajan ja maankäyttöinsinöörin valitsemaan ja priorisoimaan alueet, joihin ostopalveluna toteutettava päivittämistyö kohdistetaan. Valinnassa sovelletaan selostusosan mukaisia periaatteita tehokkuudesta ja rakennuskannan monipuolisuudesta. 

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Johanna Mikkola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo. 20:16.

Tiedoksi

FCG Rakennettu ympäristö oy

Muutoksenhaku

HANKINTAOIKAISUOHJE

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) 135 §:n mukaan sellaisen hankintayksikön päätöksen tai muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun korjaamiseksi, johon ei muutoin sovelleta hankintalakia, voidaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu).

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintayksiköltä hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Hankintaoikaisuvaatimus, joka toimitetaan sähköisenä asiakirjana, tulee toimittaa viranomaiselle viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Muussa muodossa toimitettava (esimerkiksi paperinen) vaatimuskirjelmä on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto kirjeitse

Hankintapäätös on annettu tiedoksi hallintolain (434/2003) 59 §:n mukaisesti postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

Todisteellinen tiedoksianto

Hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi hallintolain (434/2003) 60 §:n mukaisesti. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisen asiointilain (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa, 13/2003) 19 §:n mukaisesti. Asianosainen on saanut päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sen lähettämisestä.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Hankintayksikön yhteystiedot:

Muonion kunta
Elinvoimapalvelut
elinvoima@muonio.fi
PL 3
99301 Muonio

Elinvoimapalveluiden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.