Perustelut
Valtuutetut Manu Friman ja Johanna Mikkola ovat jättäneet 2.3.2026 päivätyn valtuustoaloitteen työvoiman hyväksikäytön torjumiseksi.
Aloitteessa esitetään seuraavia toimenpiteitä työvoiman hyväksikäytön torjumiseksi:
- Muonion kunnan on laadittava selkeät ja sitovat ohjeistukset työehtojen polkemisen, työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjumiseksi Muonion kunnan toiminnassa, alihankintaketjuissa ja hankinnoissa.
- Selvitys, onko alihankintaketjujen pituutta syytä rajoittaa.
- Kaikissa tehtävissä sopimuksissa edellytetään työehtosopimusten noudattamista koko hankintaketjun osalta.
- Muonion kunnan viranhaltijoiden on tehtävä aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa hyväksikäyttötapausten estämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Aloitteessa tuodaan esiin, että Suomessa työskentelee monia ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja. He saapuvat vakavasti velkaantuneina jouduttuaan maksamaan kynnysrahan halpatyövoiman välittäjille. Heitä on töissä monilla aloilla, joiden liiketoiminta kytkeytyy tiiviisti julkisiin toimialoihin ja niiden hankintoihin ja budjetointiin. Aloitteessa todetaan, että ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on yleistä sekä järjestelmällistä. Yrittäjille ja ihmiskauppiaille annetut tuomiot ovat aivan liian lieviä. Toiminnasta kärsivät myös rehelliset yrittäjät ja työnantajat, jotka joutuvat kilpailemaan riistävää työtä hyödyntävien yritysten kanssa. Työsuojeluviranomaisilla on usein rajalliset mahdollisuudet havaittujen väärinkäytösten estämisessä. Kunnilla on tärkeä asema työvoiman hyväksikäytön ja ihmiskaupan estämisessä.
Vastaus valtuustoaloitteeseen
1. Muonion kunnan on laadittava selkeät ja sitovat ohjeistukset työehtojen polkemisen, työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjumiseksi Muonion kunnan toiminnassa, alihankintaketjuissa ja hankinnoissa.
a) Muonion kunnan toiminnassa, rekrytoinneissa ja palvelussuhteissa
Muonion kunnan palvelussuhteissa palkkaus ja muut keskeiset ehdot perustuvat kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin. Kunnassa on käytössä tehtävien vaativuuteen perustuva tasopalkkamalli (KVTES ja OVTES osio G) sekä tehtäväkohtainen palkka (TS ja YTES). Käytössä olevat työehtosopimukset ja palkkamallit tukevat palkkauksen yhdenvertaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Perehdytyskäytäntöihin on kiinnitetty huomiota.
Muonion kunnan rekrytointikäytännöt perustuvat avoimuuteen, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Palvelussuhteissa noudatetaan läpinäkyvästi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) työehtosopimuksia. Tehtäväkohtainen palkkataso tuodaan näkyviin työpaikkailmoituksissa.
Työpaikkailmoituksissa määritellään selkeät kelpoisuusvaatimukset ja tehtäväkohtaiset valintaperusteet, ja hakijoiden arviointi perustuu ennalta asetettuihin kriteereihin sekä ansiovertailuun. Rekrytoinnissa huolehditaan siitä, että palvelussuhteen keskeiset ehdot ja työnantajavelvoitteet ovat hakijoille selkeitä jo hakuvaiheessa. Rekrytointikäytännöt muodostavat osan kunnan eettistä työnantajavastuuta ja tukevat osaltaan työelämän hyväksikäytön ennaltaehkäisyä.
b) Muonion kunnan hankinnoissa
Muonion kunta noudattaa hankinnoissaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, kuten hankintalakia (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 1397/2016) sekä tilaajavastuulakia (laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä, 1233/2006). Tilaajavastuulaki velvoittaa työn tilaajaa selvittämään sopimuskumppaninsa valmiuksia hoitaa lainmukaisia velvoitteita. Lain velvoitteet tulee huomioida hankintaa tehtäessä ja valmistelussa.
Muonion kunnalla on oma pienhankintasopimuksia koskeva ohjeistus, johon on kattavasti koottu tiedot tilaajavastuulaista sekä tarjoajalta vaadittavat selvitykset. Yhteishankintayksikköjen (esim. Hansel Oy, Sarastia Oy) kilpailuttamissa puitejärjestelyissä tehdään tilaajavastuulain mukaiset selvitykset keskitetysti yhteishankintayksikköjen toimesta ja valvontaa suoritetaan ennen sopimusten tekoa ja sopimuskauden aikana.
Tarjouskilpailut toteutetaan Cloudia-järjestelmässä, jonka kautta tapahtuu myös tilaajavastuutietojen hallinta. EU-kynnysarvojen ylittävissä hankinnoissa on käytössä yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja (ESPD), joka toimii osoituksena soveltuvuusvaatimusten täyttymisestä koko Euroopan unionin ja ETA-maiden alueella. Lomake perustuu komission tammikuussa 2016 antamaan suoraan sovellettavaan asetukseen.
Muonion kunnassa harmaan talouden riskit huomioidaan ennakoivasti sekä hankintamenettelyssä että sopimuksissa. Hankintalaki edellyttää, että vakaviin rikoksiin, kuten ihmiskauppaan, syyllistyneet tarjoajat tai alihankkijat suljetaan pois kilpailutuksista ja sopimukset niiden kanssa päätetään. Myös lievempiä rikkomuksia varten on omat poissulkuperusteensa, joita hankintayksikkö voi käyttää harkintansa mukaan. Lisäksi laki velvoittaa puuttumaan poikkeuksellisen alhaisiin tarjouksiin selvityspyynnöin ja hankintayksikkö voi hylätä tarjouksen, mikäli saatu selitys ei ole hyväksyttävä.
2. Selvitys, onko alihankintaketjujen pituutta syytä rajoittaa.
Muonion kunnassa ei ole erikseen kielletty alihankkijoiden käyttöä. Hankinnoissa alihankintoihin ja alihankkijoiden ketjuttamiseen liittyvät riskit on tunnistettu ja niihin pystytään tarvittaessa puuttumaan käytössä olevien hankintasopimusten, yhteishankintayksikköjen sekä kilpailutusohjelmien kautta.
Yhteishankintayksiköiden kilpailuttamissa puitesopimuksissa alihankkijoiden käyttö on sallittua ja alihankkijan on täytettävä samat luotettavuuden ja kelpoisuuden ehdot, jotka edellytetään sopimuskumppaniltakin ja jotka sopimus edellyttää. Lisäksi hankintasopimuksen ehtoja on noudatettava myös alihankintaketjuissa. Muutokset alihankintaketjuissa tulee esittää ja hyväksyttää yhteishankintayksiköissä erillisesti. Cloudia-järjestelmässä mahdollisen alihankkijan on täytettävä oma kelpoisuusselvityksensä tai ESPD-lomakkeensa.
Muonion kunta ei ole sopimussuhteessa sopimuskumppaninsa alihankkijoiden kanssa, eikä siksi voi vaikuttaa suoraan alihankkijoita koskeviin sopimuksiin. Sen sijaan Muonion kunta asettaa hankintasopimuksissa sopimuskumppaneille vaatimuksia esimerkiksi siitä, että toimittaja vastaa kaikkien käyttämiensä alihankkijoiden työstä kuten omastaan ja alihankkijoiden tulee olla laatutason mukaisia. Sopimuskumppani voi käyttää ainoastaan sellaisia alihankkijoita, joiden käyttämisestä se on etukäteen ilmoittanut ja joiden käyttämisen Muonion kunta on etukäteen hyväksynyt. Muonion kunnalla on oikeus perustellusta syystä kieltää sopimuskumppania käyttämästä esitettyä alihankkijaa. Ennen alihankintasopimuksen tekemistä Muonion kunnan on vaadittava ja alihankkijalta on saatava tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä koskevan lain (tilaajavastuulaki, 1233/2006) mukaiset selvitykset. Sopimuskumppani on Muonion kunnan vaatiessa velvollinen esittämään kyseiset alihankkijaa koskevat selvitykset.
Hankintalaki ei mahdollista sopimuskumppanin alihankkijoiden käytön kategorista kieltämistä. Sen sijaan hankintayksikkö voi vaatia, että sopimuskumppani itse suorittaa nimetyt erityisen kriittiset tehtävät. Erityisen kriittisiä töitä voivat olla esimerkiksi hyvin vaativat, vaaralliset tai muutoin riskeiltään merkittävät rakennusurakkaan tai palveluun sisältyvät työt, joissa mahdollisimman lyhyt valvonta- tai vastuuketju on perusteltu. Töiden kriittisyys voi johtua myös laadunvarmistukseen, sopimuskumppanin kokemukseen ja osaamiseen sekä sopimusoikeuteen liittyvistä syistä.
3. Kaikissa tehtävissä sopimuksissa edellytetään työehtosopimusten noudattamista koko hankintaketjun osalta.
Muonion kunnan ohjeistuksissa hankinnan palvelun tarjoajalta vaaditaan selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Yhteishankintayksiköiden ja Cloudia-järjestelmän laatu- ja vastuullisuusvaatimuksissa edellytetään, että tarjoaja ja sen käyttämät alihankkijat sitoutuvat noudattamaan alalla voimassa olevaa yleissitovaa työehtosopimusta (TES) tai vähintään lakisääteisiä työehtoja.
4. Muonion kunnan viranhaltijoiden on tehtävä aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa hyväksikäyttötapausten estämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Vastuullisuus edellyttää tiedolla johtamista, osaamista ja yhteisiä pelisääntöjä. Muonion kunnan pienhankintaohje, yhteishankintayksiköiden ja kilpailutusjärjestelmien hyödyntäminen, vuorovaikutus sekä yhteistyö ovat merkittävä perusta vastuullisuustyölle. Myös yhteistyö alueen yrittäjien ja muiden palveluntuottajien kesken on tärkeää.
Muonion kunta pitää aloitteen tavoitteita erittäin tärkeinä ja yhtenevinä sekä lainsäädännön että kunnan arvojen kanssa. Kunnan omat sisäiset ohjeet, vastuut ja toimintamallit sekä sosiaalisesti vastuulliset hankinnat vahvistavat työntekijöiden oikeuksien toteutumista, edistävät reilua kilpailua, ehkäisevät hyväksikäyttöä ja tukevat laadukkaan palvelutuotannon toteutumista.