Valmistelija
Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi
Perustelut
Jerisjärven huolto oy on tehnyt kunnalle esityksen vuoden 2026 osakeannin aikaistamisesta siten, että tämä voitaisiin tehdä jo vuoden 2025 aikana, mahdollisesti jo elokuun 2025 aikana.
Muonion kunta ja Jerisjärven Huolto Oy ovat tehneet osakassopimuksen, jonka mukaisesti kunta kasvattaa omistusosuuttaan yhtiössä vuosien 2024–2028 aikana. Tämän mukaisesti Jerisjärven Huolto Oy toteuttaa suunnattuja osakeanteja kunnalle ennalta sovitun aikataulun mukaisesti.
Jerisjärven Huolto Oy on käynnistänyt kaksi merkittävää rakentamishanketta:
- Siirtolinjaston (vesi ja viemäri) rakentaminen Jerisjärveltä Särkijärven pumppaamolle.
- Vesiosuuskunta Aarian aloittaman vesi- ja viemäriverkoston loppuunsaattaminen.
Molempien hankkeiden on määrä valmistua syyskuussa 2025. Hankkeet rahoitetaan ELY-keskuksen tuella, lainarahoituksella sekä yhtiön omalla pääomalla. Yhtiö seuraa tarkasti hankkeiden kassavirtaa ja laatii säännöllisesti kassavirtaennusteita. Projekteja valvoo nimetty tekninen valvoja. Hankkeiden etenemistä seurataan yhtiön hallituksessa, jossa toimii kaksi teknistä ja kaksi taloudellista asiantuntijaa.
Kunta on pitänyt tilannekuvapalaverin Jerisjärven Huolto Oy:n kanssa, ja parhaillaan myös valmistellaan yhteistyösopimusta kunnan ja Jerisjärven Huolto Oy:n välille.
Kassaennusteet osoittavat, että syys–lokakuun 2025 aikana yhtiön kassatilanne muodostuu tiukaksi. Tämä johtuu erityisesti urakkaerien erääntymisajankohdista ja ELY-tukien maksatukseen liittyvästä noin kuuden viikon viiveestä. Maksuhakemus voidaan tehdä vasta, kun urakoitsijan lasku on maksettu ja kirjautunut maksajan tiliotteelle. Näin ollen Jerisjärven Huolto Oy esittää, että Muonion kunta käsittelisi vuoden 2026 osakeannin aikaistamista; tämä parantaisi yhtiön kassatilannetta kriittisimpinä kuukausina ja toisi tarvittavaa joustoa rahoitukseen.
Ehdotus
Esittelijä
Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se:
- hyväksy Jerisjärven Huolto oy:n vuoden 2026 suunnitellun osakeannin toteuttamisen elokuussa 2025
- myöntää lisämäärärahan 102 500 euroa vuoden 2025 talousarvion investointiosan "muut osakkeet ja osuudet" -osatehtävätasolle osakehankintaa varten Jerisjärven Huolto Oy:stä. Lisämääräraha katetaan kassavaroista.
Päätös
Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Kokouskäsittely
Jukka Korhonen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.