Elinvoimalautakunta, kokous 26.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Muut asiat

Perustelut

  • Tunturi-Lapin Kehitys ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Hettula kertoo TL8-retkibussikonseptista

Päätös

Elinvoimalautakunta merkitsi kyseiset asiat ja keskustelut tiedoksi. 

Kokouskäsittely

Elinvoimalautakunta kuunteli Tunturi-Lapin Kehitys ry:n toiminnanjohtajan Veli-Matti Hettulan esityksen ennen kokouksen alkua ja merkitsee esityksen tiedoksi.

Elinvoimalautakunta kävi keskustelua ulkoilureittien hoidon toimintamallin etenemisestä ja reittityöryhmän toiminnan jatkamisesta. Elinvoimalautakunta totesi, että lautakunnasta olisi hyvä saada edustaja mukaan reittityöryhmään ja sopi, että asiaa voidaan käsitellä seuraavassa kokouksessa.

Lisäksi käytiin keskustelua ajankohtaisesta tie- ja viemärihankkeen etenemisestä sekä eläinlääkäritalon tilanteesta.

Elinvoimalautakunta keskusteli myös osayleiskaavaprosessin etenemisestä. Elinvoimalautakunta toivoi, että asiantuntijan laatiman yhteenvedon valmistuttua voitaisiin pitää kaikille avoin tiedotustilaisuus. Lisäksi käytiin keskustelua siitä, millaisin keinoin kunta voisi edistää yksityisten tonttien myyntiä markkinaehtoisin hinnoin kunnalle. Tonttien ostamisessa ei ole toistaiseksi saavutettu toivottua lopputulosta, jonka vuoksi harkinta lunastustoimenpiteistä on alkanut.