Elinvoimalautakunta, kokous 26.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Elinvoiman tapahtuma-avustukset 2021

MUODno-2021-306

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Jo yli vuoden jatkunut koronapandemia ja siihen liittyvät poikkeusolot, suositukset sekä rajoitukset ovat rajoittaneet kunnan elinvoimaisuutta tukevien tapahtumien järjestämistä. Tapahtumien markkinointia, suunnittelua ja valmistelua on tehty ja tehdään järjestäjien omalla riskillä, riskinä pandemiatilanteen heikentyminen ja tapahtuman peruuntuminen lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi terveysturvallisen tapahtuman järjestäminen edellyttää järjestäjätaholta erityistä valmiutta ja tarkkuutta sekä aiheuttaa monenlaisia lisäkustannuksia (tehostettu siivous, käsihygienia, kasvomaskit, valvonta, osallistujien ohjaus ja opastaminen jne).

Muonion elinkeinotoimi haluaa tukea tapahtumia tuottavia tahoja vaikean koronatilanteen jälkeen, jonka vuoksi tapahtumien järjestämisestä on tullut toiminnallisesti vaativampaa ja taloudellisesti riskialttiimpaa. Muonion kunnan elinkeinotoimen koordinoiman kesätapahtuman Midnight Sun Hiken peruuntuminen myös tulevalta kesältä on säästänyt elinkeinotoimen kyseisellä tapahtumalle varattuja rahoja, joista osaa esitetään kohdennettavan muille Muonion kesätapahtumille elinkeinotoimen toiminnallisena muutoksena. Vastaavaa tapahtumille suunnattua hakua ei ole kunnassa aiemmin ollut eivätkä kunnan kulttuuri- ja liikuntatoimen perusavustushaut sellaisenaan vastaa tähän tilapäiseen ja äkilliseen tarpeeseen. Valtiovallan toimesta on auki tapahtumiin liittyviä tilapäisiä tukihakuja, kuten tapahtumatakuuhaku, mutta tuen saamisen ehdot eivät vastaa Muonion kunnan tapahtumien luonnetta mm. osallistujamäärien ja liiketoiminnallisuuden perusteella. Muonion kuntastrategian tavoitteiden mukaan yhtenä kunnan elinvoimaisuuden vahvistamisen keinona ovat alueen tapahtumat. Tapahtumat ovat kunnan elinvoimaisuuden ja elinkeinojen edistämisen kannalta tärkeitä. Tapahtumat erityisesti lumettomana aikana edistävät myös alueen matkailun ympärivuotisuutta ja kestävää matkailua.

Avustuksen myöntämisperusteet ja tuen käytön ehdot

Tapahtuma-avustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä Muonion kunnassa järjestettäville kunnan elinvoimaa ja koronasta elpymistä edistäville kesätapahtumille. Avustuksia myönnetään muoniolaisille rekisteröidyille yhdistyksille, järjestöille ja yhteisöille Muonion alueella järjestettävien terveysturvallisten tapahtumien tuottamiseen ja tapahtumiin liittyvien kustannusten kattamiseen.

  1. Yhdistyksen tulee olla rekisteröity Muonioon.
  2. Toiminta ei saa olla hyvien tapojen vastaista.
  3. Kunnan myöntämä avustus ei saa olla yhdistyksen ainoa rahoituslähde.
  4. Yhdistyksellä tulee olla vastuuhenkilöt ja niiden muutoksista on ilmoitettava kunnalle.
  5. Yhdistyksen tulee antaa toiminnastaan riittävä selvitys kunnalle ennen tuen myöntämistä (säännöt, tilinpäätös, toimintakertomus, toimintasuunnitelma, talousarvio).
  6. Yhdistyksen tapahtuma, johon avustusta haetaan ja kohdennetaan, tulee tapahtua Muonion kunnan alueella 1.5. – 31.8.2021 välisenä aikana ja sen tulee edistää alueen elinvoimaa. Tapahtumien järjestäjiä pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota tartuntatautiriskein minimoimiseen sekä koronaohjeiden noudattamiseen.
  7. Avustettavan tapahtuman tulee olla kaikille avoin. Avustus voidaan myöntää myös maksullisille tapahtumille.
  8. Avustusta voidaan käyttää vaan siihen tarpeeseen, johon se on myönnetty. Mikäli avustusta halutaan käyttää muuhun tarpeeseen, on käyttötarkoituksen muutos anottava erikseen. Jos avustus jää käyttämättä, voidaan käyttämättä jäänyt avustus vaatia kunnalle takaisin.
  9. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, mikäli näitä sääntöjä rikotaan.

Avustuksen hakeminen ja myöntäminen

  • Avustuksen hakuaika on 1. – 31.7.2021.
  • Avustusta haetaan sähköisen järjestelmän kautta (Visma Sign, vahva tunnistautuminen), sähköpostitse kirjaamo@muonio.fi tai postitse.  Hakemuslomakkeen voi tulostaa kunnan verkkosivuilta ja paperisia lomakkeita voi hakea kunnan kirjastosta (kunnantalo on kiinni heinäkuun ajan).
  • Hakemukseen tulee liittää mukaan kopio kyseisen yhdistyksen/yhteisön/järjestön säännöistä, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta vuodelta 2020 sekä vuoden 2021 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.
  • Hakemuslomakkeella tulee kuvailla
    • mihin tapahtumaan avustusta haetaan, missä ja milloin tapahtuma järjestetään
    • mikä on tapahtuman kohderyhmä ja tavoite
    • miten tapahtuma edistää alueen elinvoimaisuutta
    • mitä kustannuksia avustuksella aiotaan kattaa
    • minkä suuruista avustusta haetaan (€)
    • muut samaan tarkoitukseen haetut / saadut avustukset kunnalta ja muilta avustuksia myöntäviltä tahoilta (mahdolliset päällekkäiset avustukset otetaan huomioon kun arvioidaan hakukelpoisuutta)

Avustushakemukset käsitellään kootusti kertaluontoisesti ja elinkeinolautakunta (myöh. elinvoimalautakunta) myöntää avustukset. Avustusten hakuasiakirjat ja päätöksen ovat julkisia. Avustus maksetaan ilmoitetulle pankkitilille.

Ehdotus

Esittelijä

Heikki Kauppinen, luonnonvarapäällikkö, heikki.kauppinen@muonio.fi

Elinkeinolautakunta hyväksyy toiminnallisen muutoksen, jossa Midnight Sun Hike –tapahtuman järjestämisen sijasta avataan kertaluontoinen kesätapahtuma-avustus muoniolaisille yhdistyksille/järjestöille/yhteisöille Muoniossa tapahtuvan kesätapahtuman järjestämiseksi.

Elinkeinolautakunta päättää avata kertaluontoisesti järjestettävä avustushaun kunnan elinvoimaa edistäville kesätapahtumille. Hakuun varataan elinkeinotoimen budjetista Midnight Sun Hike –tapahtumille varatuista määrärahoista yhteensä 2 500 euroa, joka jaetaan kriteerit täyttävien hakijoiden kesken harkinnanvaraisin summin. Elinkeinolautakunta (myöh. elinvoimalautakunta) suorittaa tuen jakamisen ja myöntää avustukset.

Elinkeinolautakunta hyväksyy selitystekstissä määritellyt avustuksen myöntämisperusteet, tuen käytön ehdot ja hakuprosessin.

Päätös

Elinkeinolautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen sillä muutoksella, että tapahtuma-avustushakuaikaa pidennetään ja tuettavan tapahtuman järjestämisaikaa jatketaan 30.9.2021 asti.

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Elinkeinolautakunta on päättänyt kokouksessaan (15.6.2021 §21) avata kertaluontoisesti järjestettävän avustushaun kunnan elinvoimaa edistäville kesätapahtumille. Muonion elinkeinotoimi haluaa päätöksellään tukea tapahtumia tuottavia tahoja vaikean koronatilanteen jälkeen, jonka vuoksi tapahtumien järjestämisestä on tullut toiminnallisesti vaativampaa ja taloudellisesti riskialttiimpaa. Avustuksen myöntämisperusteiden mukaan Muonioon rekisteröityneen yhdistyksen tapahtuma, johon avustusta haetaan ja kohdennetaan, tulee tapahtua Muonion kunnan alueella 1.5. – 30.9.2021 välisenä aikana, sen tulee edistää alueen elinvoimaa, olla kaikille avoin ja toiminta ei saa olla hyvien tapojen vastaista. Avustuksen myöntämisperusteissa sanotaan myös, että kunnan myöntämä avustus ei saa olla yhdistyksen ainoa rahoituslähde ja, että yhdistyksen tulee antaa toiminnastaan riittävä selvitys kunnalle ennen tuen myöntämistä (säännöt, tilinpäätös, toimintakertomus, toimintasuunnitelma, talousarvio). Avustusta voidaan käyttää vaan siihen tarpeeseen, johon se on myönnetty. Mikäli avustusta halutaan käyttää muuhun tarpeeseen, on käyttötarkoituksen muutos anottava erikseen. Jos avustus jää käyttämättä, voidaan käyttämättä jäänyt avustus vaatia kunnalle takaisin.

Hakuun on varattu elinkeinotoimen budjetista Midnight Sun Hike –tapahtumille varatuista määrärahoista yhteensä 2 500 euroa, joka jaetaan kriteerit täyttävien hakijoiden kesken harkinnanvaraisin summin.

Avustus on ollut haettavana 1.7. - 30.9.2021 välisen ajan. Määräaikaan mennessä avustushakemuksia tuli yhteensä kaksi kappaletta.

Yhteenvetotaulukko haetuista avustuksista. Avustushakemukset liitteineen ovat nähtävinä kokouksessa.

Hakija Anottu avustus    Tapahtuma, johon avustus kohdistuu  Kustannukset, joita avustuksella katetaan 

Muonion Kiri ry

2 600 €

Pyörärastit ja sarjajuoksut

Palkinnot, mainokset, kahvitukset, kynät, vihkot, leimauslaitteet, postilaatikot 

Jerisjärven Muijat ry 

500 € Jerisjärven Apaja Orkesterin palkkio
yhteensä 3 100 €    

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Lautakunta myöntää elinvoiman tapahtuma-avustukset seuraavasti:

  • Muonion Kiri Ry 2 000 euroa 
  • Jerisjärven Muijat ry 500 euroa.

 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Kaisa Kylä-Kaila palasi kokouksen sihteeriksi tämän asian käsisttelyn alussa. 

Tiedoksi

kirjanpito, Muonion Kiri ry, Jerisjärven Muijat ry

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan elinvoimapalveluihin määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion elinvoimalautakunta

Elinvoimapalveluiden yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 b
Sähköpostiosoite: tekninen.tsto@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kunnanviraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan elinvoimapalveluista.