Perustelut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.
Elokuun 2022 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 13.12.2021 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1087/2021).
Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä. Muita muutoksia ei varhaiskasvatusmaksuihin eikä niiden määräämisperusteisiin ole tehty.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu yleisellä ansiotasoindeksillä.
Perheen nuorimman lapsen kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta perittävä ylin kuukausimaksu on 1.8.2022 alkaen enintään 295 euroa. Ikäjärjestyksessä nuorimmasta seuraavasta lapsesta perittävä asiakasmaksu kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa on 1.8.2022 lähtien enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Alin perittävä kuukausimaksu on 28 euroa.
Tilapäisesti annettavasta varhaiskasvatuksesta voidaan edelleen määrätä kunnan päättämä maksu.
Yleisellä ansiotasoindeksillä tarkistettu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetut varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määräämisessä käytettävät tulorajat 1.8.2022 alkaen ovat seuraavat:
Perheen koko, henkilöä |
Tuloraja, euroa/kuukausi |
2 |
2913 |
3 |
3758 |
4 |
4267 |
5 |
4777 |
6 |
5284 |
Yli kuusihenkisen perheen maksun määräämisessä käytettävän tulorajan lisäys kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta on 1.8.2022 lähtien 197 euroa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Merikki Lappi, sivistysjohtaja, merikki.lappi@muonio.fi
Lautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen enimmäismaksujen muutokset varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksien mukaisesti. Muutoin maksuperusteet pysyvät ennallaan. Tilapäisen varhaiskasvatuksen maksut pidetään myös ennallaan. (Sivistysltk 27.1.2016/1 §, 16 euroa/pv/lapsi. Jos varhaiskasvatuksen tarve on korkeintaan 5 h/pv/lapsi, maksu on 11 euroa/pv/lapsi.)
Päätös
Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.