Elinvoimalautakunta, kokous 11.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Vuoden 2021 arviointikertomus

MUODno-2022-225

Valmistelija

  • Sari Virkkunen, toimistosihteeri, sari.virkkunen@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto merkitsi 13.6.2022 § tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi ja päätti saattaa sen kunnanhallituksen tie­dok­si toimenpiteitä varten. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat kä­sit­te­le­mään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet ker­to­muk­sen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden loka­kuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toi­men­pi­teis­tä. 

Elinvoimapalveluiden osalta tarkastuslautakunta kiinnitti huomion siihen, että rakennuslupien käsittelyaikatavoitteen toteutumista ei kyetty selvittämään. Tarkastuslautakunta totesi myös, että useissa kunnissa lupakäsittelyn tavoiteaika on 2 viikkoa tai kuukausi, joten valtuuston asettama 10 viikon tavoite ei pitäisi olla haasteellinen. 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta esittää valtuustolle vastineenaan tarkastuslautakunnan havaintoihin seuraavaa: 

Vuoden 2021 rakennusvalvonnan ohjelmissa ei ollut suoraan saatavilla raporttia lupien käsittelyajoista.Epäselvyyttä aiheutti lisäksi se,  lasketaanko käsittelyaika alkaneeksi hakemuksen jättämisestä, puutteellisenakin, vai alkaako käsittelyajan laskenta siitä päivästä, kun hakemukselle on toimitettu kaikki päätöksentekoon tarvittavat asiakirjat. Rakennusvalvonnan ohjelmistoa on täydennetty raportointijärjestelmällä mutta puutteellisten hakemusten aiheuttamaa tilastovinoutumaa ei raportilta pystytä osoittamaan. 

Rakennustarkastaja toimi osa-aikaisena vuonna 2021. Vuodelle 2022 rakennustarkastajan työaika nostettiin 100 %:iin, mikä näkyy suoraan lisääntyneenä lupakäsittelynä. 

Tarkastuslautakunnan mainitsema 2 viikon käsittelyaika on mahdoton toteuttaa lakia noudattaen, koska jo viranomaisen suorittama naapurin kuuleminen kestää minimissään kaksi viikkoa (MRA 65 §  ja Hallintolaki 59.2 §). 

Lupakäsittelyn viivästymiseen vaikuttaa suuresti puutteelliset hakemukset ja sääntöjen vastaiset suunnitelmat. Viranhaltijat ovat aktiivisesti rohkaisseet luvanhakijoita ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo hakuvaiheessa pyrkien näin lyhentämään käsittelyaikoja henkilökohtaista ohjausta lisäämällä. Rakennusvalvonnan kotisivujen selkeyttämisellä on myös pyritty helpottamaan luvanhakijan tiedonsaantia. 

 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyy ehdotuksen.