Sivistyslautakunta, kokous 22.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Ruokailun järjestäminen peruskoulussa 1.8.2023

MUODno-2023-170

Valmistelija

  • Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Jaksotyöryhmä on suunnitellut koulupäivän aikataulua ensi lukuvuodeksi. Jotta ruokailu saadaan perusopetuksessa järjestettyä, tulee alakoulun jakelukeittiö ja ruokasali ottaa käyttöön. Aikaisempi 60 min oppitunti mahdollisti ruokailun porrastamisen paremmin kuin 45 min oppitunti.

Marraskuussa 2021 tartuntatautitilanteesta johdosta perusopetuksessa oppilaiden ruokailujärjestelyt tuli järjestää uudestaan terveysturvallisuudesta johtuen. Tällöin alakoulun jakelukeittiö ja ruokasali otettiin käyttöön. Peruskoulun henkilökunnalta ja oppilailta tuli paljon positiivista palautetta ruokailujärjestelyistä esim. siirtymiset nopeampia (ei siirtymiä koulujen välillä), jonottaminen vähentyi, ruokailu sujui rauhallisemmin, ei kiirettä, melu vähentyi, ruokailusta muodostui sosiaalinen tilanne (ruokakasvatus). Lisäksi oppilaat söivät paremmin. Oheismateriaaleina perusopetuksen rehtorin kirjelmä 9.2.2022 sekä oppilaskunnan hallituksen esitys 15.2.2022.

Jos ruokailu järjestetään ainoastaan yläkoululla syksyllä 2023, oppilaat viettäisivät ison osan ruokailuun varatusta ajasta jonoissa ei itse ruokailussa, lisäksi ruokailuaika on lyhyt. Ruokailun järjestettäessä osittain alakoululla ja osittain yläkoululla takaa rauhallisemman ruokailun ja rytmityksen koulupäivään. Perusopetuslaki takaa jokaiselle opetukseen osallistuvalle tarkoituksenmukaisesti järjestetyn ja ohjatun, täysipainoisen sekä maksuttoman aterian jokaisena koulupäivänä. Kouluruokailu on katsottava osaksi koulun opetusta. Nykyisellä järjestelyllä (ruokailu ainoastaan yläkoulun puolella) nämä em. tavoitteet eivät toteudu nyt, kun siirrytään 45 min oppituntiin. Aikatauluehdotus on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta esittää elinvoimalautakunnalle, että se aloittaa alakoulun jakelukeittiön ja ruokasalin käyttöönottovalmistelut ja resursoinnit niin, että tilat ovat käytettävissä koulun alkaessa elokuussa 2023.

Muutettu päätösehdotus: Lautakunta esittää elinvoimalautakunnalle yhteistyöryhmää, joka arvioi alakoulun ruokakeittiön resurssit ja arvioi onko tilat käytettävissä koulujen alkaessa elokuussa 2023. Lautakunta nimesi työryhmän lautakunnan jäseneksi Kyllikki Kurjen. Lisäksi sivistyspalveluita edustaa työryhmässä sivistysjohtaja ja/tai perusopetuksen rehtori. Työryhmä kokoontuu viikolla 14.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Tiedoksi

perusopetus, elinvoimapalvelut