Kunnanhallitus, kokous 3.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 100 Liittyminen jäseneksi Lapin kauppakamariin

MUODno-2023-196

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Lapin kauppakamari edustaa koko Lapin elinkeinoelämää ja tukee toiminnallaan jäsenyritystensä ja alueen elinkeinoelämän taloudellista kasvua. Jäsenistöön kuuluu kaikenkokoisia yrityksiä kaikilta toimialoilta ympäri Lapin maakuntaa, kuntia ja muita elinkeinoelämän sidosryhmiä. Kauppakamarin toimintaa ohjaa hallitus ja edunvalvontatyötä tekevät myös kauppakamarin valiokunnat.

Kauppakamareiden toiminta perustuu vuonna 2002 vahvistettuun kauppakamarilakiin ja jäsenyys on Suomessa vapaaehtoista.

Kauppakamariin voivat kuulua yritykset, julkisyhteisöt, elinkeinonharjoittajat, kunnat ja yhdistykset. Jäsenyys edellyttää liiketoiminnan harjoittamista terveiden liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti sekä jäsenmaksun maksamista.

Jäsenenä yhteisö voi toimia kauppakamarin eri luottamuselimissä (hallitus ja valiokunnat) ja siten vaikuttaa alueen elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseen.

Jäsenenä yhteisö voi myös lisätä edustamansa organisaation tunnettavuutta kauppakamarin avulla ja kautta sekä löytää verkostokumppaneita. Kunnan jäsenmaksu määräytyy asukasmäärän mukaan ja Muonion kunnan osalta se on 490 euroa/vuosi (alle 3 000 asukasta).

Lapin kauppakamarin jäseniä lappilaisista julkisyhteisöistä ja kunnista ovat mm. Itä-Lapin kuntayhtymä, Inarin kunta, Kemin kaupunki, Kittilän kunta, Lapin liitto ja Posion kunta.

Kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki on kauppakamarin hallituksen jäsen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Muonion kunta liittyy Lapin kauppakamarin jäseneksi.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Esteellisyys

  • *********(hallintolaki 28.1 §)

Kokouskäsittely

Kunnanjohtaja ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. 

Tiedoksi

Lapin kauppakamari, kirjanpito, elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.