Elinvoimalautakunta, kokous 14.4.2026

§ 42 Aloite lisämääräraha 56m x 26m kaukalon kattamiseksi

MUODno-2026-73

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Valtuuston kokouksessa 2.3.2026 valtuutetut Henri Muotka, Matti Myllykangas, Juuso Mattila ja Jari Makkonen jättivät seuraavan aloitteen:

"Muonion kunnassa on viralliset jääkiekkokaukalon mitat täyttävä kaukalo. Kunta on suunnitellut kaukalon kattamista siten, että se olisi jatkossa viisi metriä nykyistä lyhyempi ja kapeampi. Asiaa on käsitelty elinvoimalautakunnan kokouksessa 17.2.2026, jolloin esittelijä on todennut: "Koulun kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta pelkästään koulukäyttöön riittää pienempi kaukalovaihtoehto. Jääkiekon harrastustoiminta edellyttää isompaa kaukalovaihtoehtoa."

Kaukalon kattaminen on merkittävä investointi kunnalle, jonka tulisi kestää aikaa ja mahdollistaa monipuolinen käyttö tulevien vuosikymmenten aikana. Investoinnista päätettäessä tulee huomioida kuntalaisten harrastustoiminta ja käyttömahdollisuudet laajaalaisesti – ei vain koululiikuntaa silmällä pitäen. Tällöin nykyisen kokoinen katettu kaukalo toimisi yhtenä merkittävänä liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen muotona kaiken ikäisille kuntalaisille sekä olisi osana kunnan laadukkaita liikuntapalveluja.

Esitän 100 000 € lisämäärärahaa normaalimitat täyttävän kaukalon (56 m x 26 m), eli nykyisen käytössä olevan kokoisen kaukalon kattamiseksi."

Elinvoimalautakunta on 17.2.2026 § 19 päättänyt kuntakeskustan kaukalon kattamisesta. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja siirtää sen elinvoimapalveluille valmisteltavaksi. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 30.3.2026 § 58 päättänyt siirtää valtuustoaloitteen lisämäärärahasta suuremman jääkiekkokaukalon kattamiseksi elinvoimapalvelujen valmisteltavaksi.

Valtuuston kokouksessa 2.3.2026 valtuutetut Henri Muotka, Matti Myllykangas, Juuso Mattila ja Jari Makkonen jättivät seuraavan valtuustoaloitteen:

"Muonion kunnassa on viralliset jääkiekkokaukalon mitat täyttävä kaukalo. Kunta on suunnitellut kaukalon kattamista siten, että se olisi jatkossa viisi metriä nykyistä lyhyempi ja kapeampi. Asiaa on käsitelty elinvoimalautakunnan kokouksessa 17.2.2026, jolloin esittelijä on todennut: "Koulun kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta pelkästään koulukäyttöön riittää pienempi kaukalovaihtoehto. Jääkiekon harrastustoiminta edellyttää isompaa kaukalovaihtoehtoa."

Kaukalon kattaminen on merkittävä investointi kunnalle, jonka tulisi kestää aikaa ja mahdollistaa monipuolinen käyttö tulevien vuosikymmenten aikana. Investoinnista päätettäessä tulee huomioida kuntalaisten harrastustoiminta ja käyttömahdollisuudet laajaalaisesti – ei vain koululiikuntaa silmällä pitäen. Tällöin nykyisen kokoinen katettu kaukalo toimisi yhtenä merkittävänä liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen muotona kaiken ikäisille kuntalaisille sekä olisi osana kunnan laadukkaita liikuntapalveluja.

Esitän 100 000 € lisämäärärahaa normaalimitat täyttävän kaukalon (56 m x 26 m), eli nykyisen käytössä olevan kokoisen kaukalon kattamiseksi."

Elinvoimalautakunta on 17.2.2026 § 19 päättänyt koulukeskuksen kaukalon kattamisesta. Päätöksessä on päätetty kattaa kaukalo, jonka koko on 50 x 22 m. Kaukalo on SM-liigatasoa (58 x 26 m) pienempi, mikä tekee peleistä tiiviimpiä ja nopeamia. Kaukalo soveltuu hyvin juniorijääkiekkoon, taitoharjoitteluun, luisteluun ja vapaa-ajan käyttöön. Se mahtuu helpommin pienempiin halleihin tai ulkokentille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että katettu kaukalo toteutetaan lautakunnan 17.2.2026 § 19 tekemän päätöksen mukaisesti, jolloin lisämääräahaa ei tarvita.