Perustelut
Talousarvioissa vuosille 2025 ja 2026 on määritelty kuntakonsernin osalta erääksi tavoitteeksi tehdä konsernirakennetarkastelu ja päivittää konserniohjeistus sekä lisäksi selvitetään taloyhtiöiden fuusioittamisen mahdollisuutta ja isännöinnin roolin terävöittämisestä. Suunnitelmaksi on otettu kiinteistöihin liittyvän investointiohjelman päivitys ja kiinteistösalkun läpikäyminen koko konsernin tasolla; valmistellaan kuntakonsernin suunnitelmallinen kiinteistöjen omistus- ja käyttösuunnitelma seuraaville vuosille. Kunnanhallitus kokoontui keskeisten viran- ja toimenhaltijoiden kanssa 17.3.2025 keskustelemaan yleisesti koko kuntakonsernin kiinteistöjen tilanteesta sekä on hahmoteltu suuntaviivoja lähitulevaisuuden kunnan kiinteistökannan suhteen; millaisia investointitarpeita, palvelu- ja asukastarpeita, sekä yleisiä visioita Muoniossa on sen omistamaan kiinteistökantaan. Samalla tarkistettiin Onnellisten osake -hankkeessa toteutettujen kuntakorttien kautta kunnan asumisen tilannekuvaa. Kunnan kiinteistötilannetta on tarkisteltu kokonaisvaltaisesti niin kunnan asuntopulan kuin konsernin taloudellisten mahdollisuuksien kautta.
Kunnan omistamien kiinteistöjen osalta valtuusto on jo tehnyt päätöksen Kiela -kiinteistön purkamisesta vuonna 2026 ja siitä, että kunnanviraston A- ja B- kiinteistöt tullaan myymään muuton myötä avoimilla markkinoilla; tulevaisuuden kunnantaloratkaisua tosin on vielä valmisteltava vuonna 2026. Kunta on niin ikään aloittanut saneeraustyön syksyllä 2025 päiväkotikiinteistöjen muuttamiseksi soluasunnoksi. Kunnanhallitus on antanut omistajaohjauksena maaliskuussa 2025 Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun hallitukselle, että niin Kotikonnun Ilttitie 1 ja 3 rivitalot voidaan laittaa myyntiin ja mikäli em. rivitaloja ei saada myytyä, aloitetaan valmistelut ko. kiinteistöjen purkamiseksi. Kunnanjohtaja esitti alkuperäisessä esityksessään (asiassa tehtiin muutettu päätösehdotus) maaliskuussa 2025 kunnanhallitukselle, että Huomisenpolku -kokonaisuus laitettaisiin myyntiin v. 2028; sovittiin, että myös tälle kohteelle, kuten kaikille muille kuntakonsernin kiinteistöille, tehtäisiin vaikutusten ennakkoarviointi.
Kun kunnan investointiosaa vuosille 2026-2028 valmisteltiin, kävi ilmi, että kunnan olisi varattava määrärahaa jo vuodelle 2026 sen omistamien Huomisenpolun paritalojen kattojen kunnostamiseen (määrärahavaraus olisi ollut noin 60 000 euroa). Nämä paritalot (5,6 ja 7) ovat valmistuneet vuonna 1989 ja tasearvo oli 31.12.2024 noin 10 100 e/kiinteistö (poisto/vuosi on noin 483 euroa). Näiden pinta-alat ovat noin 53 m2/kiinteistö. Kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja ja työpäällikkö arvioivat, että koska em. kiinteistöt on joka tapauksessa tarkoitus myydä tietyllä aikajänteellä, olisi myyminen kenties järkevintä tehdä jo vuoden 2026 aikana, kun kohteisiin olisi kunnan joka tapauksessa tehtävä investointeja. Huomioiden mm. sote- kiinteistöihin liittyvät ajankohtaiset ja massiiviset epävarmuustekijät, kunnan olisi hyvä tiivistää ennakkovaikutusten arviointia kiinteistökantatarkasteluun ja arvioitava kriittisesti oman kantokykynsä rajallisuutta uusien korjausinvestointien edessä. Kokonaisarviointiin sekä ajankohtaiseen tilannekuvaan perustuen esitetään, että ko. kiinteistöt laitettaisiin alkuvuodesta 2026 avoimeen myyntiin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi
Kunnanhallitus päättää, että Huomisenpolku - kokonaisuuden myynnin valmistelu aloitetaan elinvoimapalveluissa ja tavoitteena on valtuustokäsittely alkuvuonna.
Päätös
Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.