Kunnanhallitus, kokous 23.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 289 Vuoden 2024 äitienpäiväkunniamerkit

MUODno-2023-462

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Lapin aluehallinto virasto pyytää ehdotuksia äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi 3.11.2023 mennessä.

Kunniamerkin myöntämisperusteina ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana. Myös muita yleisempiä ansioita voidaan ottaa huomioon vanhemmuuden rinnalla. Ammatissaan kasvattajina toimiville kunniamerkkiä ei ole tarkoitus antaa.

Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on myös, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri ryhmiä kuten romaaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptio- ja sijaisäitejä voidaan ehdottaa palkittaviksi. Huomioon otetaan myös laajempi yhteiskunnallinen kasvatusvastuu ja toiminta; toiminta esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä, koululautakunnissa sekä vanhempainyhdistyksissä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää mahdollisesta ehdokkaasta äitienpäiväkunniamerkin saajaksi.

Päätös

Hallitus päätti esittää äitienpäiväkunniamerkkiä ********* 

Tiedoksi

asianosainen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)