Kunnanhallitus, kokous 23.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 280 Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024

MUODno-2023-483

Valmistelija

  • Merja Hietala, talouspäällikkö, merja.hietala@muonio.fi

Perustelut

Kuntalain 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnanvaltuuston on päätettävä mm. kiinteistöveroprosenteista, mutta käytännössä ajankohta määräytyy verotusmenettely- ja kiinteistöverolaissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden mukaisesti. Veroprosentit tulee ilmoittaa verohallinnolle viimeistään marraskuun 17. päivänä. Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosentin suuruuden vuosittain etukäteen laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa samalla kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroa suoritetaan kiinteistön viimeksi vahvistetun verotusarvon perusteella kiinteistön sijaintikunnalle.  

Kiinteistöveroprosentit tulee määrätä kiinteistöverolain määrittämien raja-arvojen väliltä prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöveroprosenttien raja-arvot ovat yleistä maapohjaa lukuun ottamatta samat kuin edellisenä vuonna.  Kiinteistöverolain mukaan veroprosenttien rajat vuodelle 2024 ovat:

  • yleinen 0,93–2,00
  • vakituiset asuinrakennukset 0,41–1,00
  • muut kuin vakituiset asuinrakennukset 0,93–2,00
  • yleishyödyllisen yhteisön rakennukset ja maapohja 0,00–2,00
  • voimalaitokset 0,93-3,10
  • rakentamaton rakennuspaikka 2,00–6,00.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan yleisen maapohjan kiinteistöveron alaraja korotetaan 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin vuoden 2024 alusta alkaen ja esitetty toimenpide edellyttää maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Jatkossa maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi siten 1,30-2,00 %. Muonion yleisen kiinteistöveron veroprosentti on 1,15 %, joten kunnan täytyy määrittää maapohjan kiinteistövero välille 1,30-2,00 % ensi vuoden alusta alkaen. Muoniolle maapohjan kiinteistöveron nostaminen alarajaan lisää verotuloja noin 25 000 euroa, 191 000 tuhannesta eurosta 216 000 euroon.

Muonion kunnan kiinteistöjen verotusarvot/euroa ovat nykyisillä veroprosenteilla seuraavat:

  • yleinen (rakennus) kiinteistövero (1,15 %) 47,11 milj. € (ed.vuosi 42,54 milj. €)
  • maapohja (1,30 %) 16,61 milj. € (ed.vuosi 16,43 milj. €)
  • vakituiset asuinrakennukset (0,45 %) 49,96 milj.€ (ed.vuosi 45,39 milj.€)
  • muut kuin vakituiset asuinrakennukset (1,20 %) 26,11 milj. € (ed.vuosi 23,93 milj. €)
  • pienvoimalaitos, yleinen kiinteistövero (1,15 %) 0,504 milj. € (ed.vuosi 0,478 milj. €)
  • rakentamaton rakennuspaikka (6,00 %) 0,194 milj. € (ed.vuosi 0,202 milj. €)
  • yhteensä n. 140,5 milj.€  

Muonion kunnan kiinteistövero%/euroa (v. 2023 ennakkotieto) ovat nykyisillä veroprosenteilla seuraavat:

  • yleinen (rakennus) kiinteistövero (1,15 %) 541 807 euroa (402 101 e)
  • maapohja kiinteistövero (1,30 %) 191 075 euroa (169 885 e)
  • vakituiset asuinrakennukset (0,45 %) 224 833 euroa (190 381 e)
  • muut kuin vakituiset asuinrakennukset (1,20 %) 313 363 euroa (287 143 e)
  • pienvoimalaitos (1,15 %) 5 798 euroa (5 499 e)
  • rakentamaton rakennuspaikka (6,00 %) 11 656 euroa (12 097 e)
  • yhteensä 1 288 532 euroa

Kiinteistöveroprosentit Tunturi-Lapissa 2022-2023:

  yleinen  vakituisen asunnon muun kuin vakit. asunnon yleishyödyllinen yhteisö rakentamaton rak. paikka voimalaitos
kunta 2023 2022 2023 2022 2023 2022 2023 2022 2023 2022 2023 2022
Enontekiö 1,05 1,05 0,55 0,55 1,15 1,15 0,00 0,00 3,00 3,00 0,93 0,93
Kittilä 1,16 1,16 0,41 0,43 1,20 1,20 0,00 0,00 0,00 0,00 3,10 3,10
Kolari 1,03 1,03 0,47 0,47 1,50 1,20 1,00 1,00 2,00 2,00 3,00

2,50

Muonio 1,15 1,05 0,45 0,45 1,20 1,20 - - 6,00 6,00 3,10 -
Tunturi-Lappi 1,09 1,09 0,47 0,47 1,20 1,18            

Vuoden 2022 alusta korotettiin yleistä kiinteistöveroprosenttia 0,10 ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttia 0,15 prosenttiyksiköllä sekä vahvistettiin voimalaitoksien kiinteistöveroksi 3,10 prosenttia. Vuoden 2023 kiinteistöveroprosentteihin ei tehty muutoksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kiinteistöverolain mukaiset veroprosentit säilytetään maapohjan kiinteistöveroa lukuun ottamatta kuluvan vuoden tasolla myös vuonna 2024. Maapohjan kiinteistöveroprosentiksi esitetään hallitusohjelman esityksen mukaista alarajaa 1,30 prosenttia.

Vuoden 2024 kiinteistöveroprosentit ovat:

  • yleinen kiinteistöveroprosentti 1,15
  • maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30
  • vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,45
  • muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,20
  • rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00
  • voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)