Kunnanhallitus, kokous 23.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 283 Lisämäärärahan myöntäminen lainojen korkokuluihin

MUODno-2023-513

Valmistelija

  • Merja Hietala, talouspäällikkö, merja.hietala@muonio.fi

Perustelut

Kuluvan vuoden talousarviossa ennakoitiin kunnan lainojen korkomenojen olevan 30 000 euroa. Noin viisi vuotta kestänyt miinuskorkojen kausi päättyi vuoden 2022 loppupuolella. Talousarviovuoden aikana ei ole nostettu pitkäaikaista talousarviolainaa, mutta osaan vanhojen pitkäaikaisten lainojen korkoihin on tullut lainaehtojen mukaisesti korontarkistuksia.  Kunnan käyttämän lyhytaikaisen luoton, Kuntarahoituksen Kuntatodistuksen, lainan korko on noussut vuoden aikana yleisen korkotason nousun johdosta ja on tällä hetkellä keskimäärin noin 4 %. Talousarviossa ei ole osattu riittävästi ennakoida korkojen noususta aiheutuvaa korkomenojen kasvua. Talousarviovuoden korkomenojen arvioidaan ylittävän talousarvion 80 000 euroa ja olevan loppujen lopuksi noin 110 000 euroa.

Tuloslaskelman sitova taso on rahoituserät nettotasolla. Talousarviossa rahoituserien netoksi arvioitiin menoa 21 200 euroa. Korkomenojen nousun johdosta nettomenoksi arvioidaan noin 105 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää lainojen korkomenojen noususta johtuen tuloslaskelman rahoituserien nettomenoihin 85 000 euron lisämäärärahan. Tuloslaskelmaosan sitova taso on rahoituserät nettotasolla. Lisämääräraha katetaan kassavaroista.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)