Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Lausunto valituksiin Äijäniemen ranta-asemakaavasta

MUODno-2022-165

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi Äijäniemen ranta-asemakaavan 15.4.2024 § 3. Päätöksestä on tehty kaksi valitusta, joihin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää vastinetta.

Muonion paliskunta vaatii valituksessaan, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan asia- ja menettelytapavirheiden vuoksi. Lisäksi Muonion kuntaa vaaditaan korvaamaan paliskunnalle aiheutuneet oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut.

Vaatimuksia perustellaan mm.

  • Muonion paliskunta sijaitsee erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella, missä valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle (PHL 2 §). Äijäniemen ranta-asemakaava sijoittuu valtion maalle; kaavan toteutuessa alueelle rakennettaisiin matkailu- ja majoituspalveluita, matkailun ohjelmapalveluiden vaatimia rakennuksia sekä reittejä keskelle paliskunnan laidunalueita ja keskeisiä poronhoidon toiminta-alueita. Kaavan toteuttaminen aiheuttaa Muonion paliskunnan poronhoidolle huomattavaa haittaa ja on siten PHL 2 §:n vastainen.
  • Ranta-asemakaavan toteuttaminen aiheuttaa alueen poronhoitolain mukaisen poronhoito-oikeuden omaaville Muonion paliskunnalle ja sen poronhoitajille kohtuutonta haittaa (Maankäyttö- ja rakennuslaki, MRL, 132/1999 54 §).
  • Ranta-asemakaava on muutenkin MRL 54 §:n mukaisten asemakaavan sisältövaatimusten vastainen.
  • Ranta-asemakaavalla ei toteuteta voimassa olevan osayleiskaavan ohjausta eli yleiskaava ei ole ollut ohjeena asemakaavaa laadittaessa (MRL 42 §). 
  • Ranta-asemakaava on MRL 73 §:n mukaan suunnitteluväline pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueella. Valituksenalaisessa kaavassa suunnitellaan matkailua palvelevaa rakentamista Kemiläisenvaaraan, ei ranta-alueelle sekä matkailun ohjelmapalvelurakentamista ranta-alueelle. Kaavamuoto ei siten ole MRL mukainen.
  • Ranta-asemakaava on muutoinkin MRL 73 §:n vastainen.
  • Kaavalla ei edistetä poronhoidon alueidenkäytöllisten toiminta- ja kehittämisedellytysten turvaamista, kuten alueen voimassa oleva maakuntakaava edellyttää. Kaava ei noudata maakuntakaavan ohjausta ja on MRL 32 §:n vastainen. 
  • Kaavan tulee perustua sen merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin (MRL 9 §). Kaavassa tehdyt selvitykset eivät ole riittäviä, koska kaavassa osoitetaan poronhoidolle huomattavaa haittaa aiheuttavaa toimintaa poronhoidolle kriittisen tärkeille alueille. Kaavaa laadittaessa ei ole tehty poronhoitoa koskevia selvityksiä eikä otettu huomioon paliskunnan kanssa käytyjä neuvotteluita eikä annettuja lausuntoja. 
  • PHL 53 §:n mukaan paliskunnan kanssa on neuvoteltava suunniteltaessa poronhoitoon olennaisesti vaikuttavaa toimintaa. Paliskunnan kanssa käyty neuvottelu ei ole ollut riittävä eikä täytä neuvottelun vaatimuksia.  Alueen kaavoittamisesta on siten käyty yksi keskustelu paliskunnan kanssa. Keskustelun perusteella on selvää, ettei poronhoidon edellytyksiä ole huomioitu tai edes haluttu ottaa huomioon kaavan suunnittelussa.
  • Muonion kunta on velvollinen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut, koska oikeudenkäynti on aiheutunut edellä esitetystä MRL:n vastaisesta toiminnasta sekä kaavan puutteellisesta valmistelusta. Valmistelijoilla on ollut tieto valituksessa esiin tuoduista seikoista käydyn keskustelun ja kaavasta annettujen lausuntojen perusteella.

Toisessa yksityishenkilöiden tekemässä valituksessa vaaditaan, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena.

Vaatimusta perustellaan mm., että

  • hyväksytty ranta-asemakaava on voimassa olevan yleiskaavan vastainen M-1 alueilla rantavyöhykkeellä käyttötarkoitukseltaan ja sijainniltaan. M-1 alue Jerisjärven rannassa on merkitty RM-1 alueeksi, se on yleiskaavan vastainen eikä poikkeamista yleiskaavasta voida pitää vähäisenä. Valituksen mukaan tämä estää esim. rantavyöhykkeen virkistyskäytön, osoitettu suojavyöhyke ei ole riittävä ja lähes koko RM-1 alue on rakennusaluetta. Munajärven rantaan osoitettu RM-1 kortteli on myös yleiskaavan vastainen, siinä ei ole osoitettu rakennuspaikkaa järvelle.
  • ranta-asemakaavan sisältövaatimukset eivät täyty. Äijäniemen ranta-asemakaavassa kaavamääräyksiä RM- ja RM-1 -alueille on annettu määräyksiä vain rakennusten ulkomateriaalin, värityksen ja kerroslukujen osalta. Sitovia rakennusaloja tai määräyksiä rakennusten enimmäiskorkeuksista ei ole annettu. Kaavaratkaisu ei varmista ranta-asemakaavalle asetettujen sisältövaatimusten täyttymistä maisemaan ja ympäristöön sopeutumisen osalta riittävällä tavalla.

 

Kaavoittajan edustaja on toimittanut vastineen valituksiin. Vastineessa esitetään valituksien hylkäämistä ja vaaditaan, että valittajat korvaavat kaavoittajan oikeudenkäyntikulut.

Vastineessa todetaan Muonion paliskunnan valitukseen mm.

  • Äijäniemen ranta-asemakaava ei ole PHL 2 §:n vastainen ja kaavoitusprosessissa on noudatettu poronhoitolain menettelysäännöksiä
  • ranta-asemakaava ei aiheuta Muonion paliskunnalle tai poronhoitajille taikka porotaloudelle MRL 53 §:n tarkoittamaa kohtuutonta haiittaa
  • Äijäniemen ranta-asemakaava perustuu kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin (MRL 9 §)
  • ranta-asemakaava on suunnitteluvälineenä MRL 73 § mahdollinen ja sisällöltään kaava toteuttaa suunnittelualueella myös asemakaavan vaatimukset
  • Äijäniemen ranta-asemakaavassa on otettu huomioon maisema-arvot ja mitoituksessa on huomioitu ranta-alueille riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta (MRL 73 §)
  • Äijäniemen ranta-asemakaava noudattaa sekä maakunta- että Jerisjärvi-Äkäsjärvi oikeusvaikuitteisen osayleiskaavan ohjausta eivätkä Äijäniemen ja Munajärven kohdalla tehdyt RM-1 eroavuudet anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Toiseen valitukseen vastineessa todetaan edeltävän lisäksi, että

  • Äijäniemen ranta-asemakaava ei vaikeuta Jerisjärvi-Äkäsjärvi osayleiskaavan toteutusta
  • Jerisjärvi-Äkäsjärvi osayleiskaava mahdollistaa suunnitellun rakentamisen kaavamerkinnän R-alueelle
  • Äijäniemen ranta-asemakaava noudattaa osayleiskaavan ohjausta, eivätkä Äijäniemen ja Munajärven kohdalla tehdyt RM-1 eroavuudet anna aihetta arvioida asiaa toisin
  • Äijäniemen ranta-asemakaavan kaavaselostuksessa esitetään kaavan arvioimiseksi tarpeelliset tiedot ja kaavan toteutusta ohjaavat suunnitelmat (HE 101/1998 s. 180).

Kaavoittajan edustajan tarkempi vastine  ja muut valitukseen liittyvät asiakirjat toimitetaan oheismateriaalina.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että valitukset kunnanvaltuuston päätöksestä 15.4.2024 § 3 Äijäniemen ranta-asemakaavan hyväksymisestä hylätään aiheettomina.

Kunnanhallitus esittää edelleen, että Muonion paliskunnan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, kaavoittajan edustaja

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)