Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Jerisjärven Huolto Oy:n osakkeiden hankinnan aikataulun muutos ja osakassopimus

MUODno-2024-184

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunta ja Jerisjärven Huolto Oy ovat jatkaneet osakassopimusvalmisteluja ja päivitetty osakassopimus on oheismateriaalina. 

Jerisjärven Huolto Oy on myös jatkanut Vesiosuuskunta Aarian kanssa vesihuoltoverkoston kaupan valmistelua ja rahoitusneuvotteluja pankin kanssa.

Valmistelujen edetessä kävi ilmi, että  Jerisjärven Huolto Oy:n suunnatun osakeannin toteuttamisjärjestystä on tarvetta päivittää siten, että kunnan kiinnitys realisoidaan osakkeiksi osakeannissa vuonna 2028.

Lisäksi Jerisjärven Huolto Oy:n kassan kestävyyden sekä toteutettavien investointien näkökulmasta on syytä nopeuttaa suunnatun osakeannin aikataulua siten, että kunnan kanssa toteutetaan kaksi osakeantia vuoden 2024 aikana. Valtuusto on päättänyt ensimmäisestä osakeannista sekä lisämäärärahan varauksesta 29.4.2024 § 13. Toinen osakeanti toteutettaneen loppuvuonna 2024.

Päivitetyn suunnitelman mukaisesti kunta tulisi omistamaan Jerisjärven Huolto Oy:stä 21,8 % vuoden 2024 loppuun mennessä.

Päivitetty esitys suunnatusta osakeantisuunnitelmasta on esitetty ohessa olevassa osakassopimuksen liitteessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus

  • hyväksyy päivitetyn osakassopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan osakkeiden merkintälistan,
  • nimeää Jerisjärven Huolto Oy:n hallitukseen elinvoimajohtaja Jussi- Pekka Tammilehdon,
  • esittää valtuustolle päivitetyn suunnatun osakeantisuunnitelman hyväksymistä sekä 112 500 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2024 talousarvion investointiosan Muut osakkeet ja osuudet -osatehtävätasolle osakkeiden hankintaa varten Jerisjärven Huolto Oy:stä. Lisämääräraha katetaan kassavaroista.

Muutettu ehdotus

Kunnanhallitus

  • hyväksyy päivitetyn osakassopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan osakkeiden merkintälistan,
  • nimeää Jerisjärven Huolto Oy:n hallitukseen elinvoimajohtaja Jussi- Pekka Tammilehdon,
  • esittää valtuustolle päivitetyn suunnatun osakeantisuunnitelman hyväksymistä sekä 112 500 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2024 talousarvion investointiosan Muut osakkeet ja osuudet -osatehtävätasolle osakkeiden hankintaa varten Jerisjärven Huolto Oy:stä. Lisämääräraha katetaan kassavaroista,
  • osakassopimukseen tehdään kirjaus, että suunniteltu osakeanti toteutetaan siinä tapauksessa, että Vesiosuuskunta Aarian keskeneräinen vesihuoltoinfra ja Jerisjärven Huolto Oy:n hankkeen mukainen vesihuoltoinfra toteutetaan/saatetaan valmiiksi.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen muutoin, mutta nimesi Jerisjärven Huolto Oy:n hallituksen jäseneksi valtuuston puheenjohtajan ja asiantuntijajäseneksi elinvoimajohtajan.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli erittäin laajasti Jerisjärven Huolto Oy:n hankkeen etenemisestä, osakeannin aikataulusta ja rahoituksesta. 

Tiedoksi

asianosaiset, Jerisjärven Huolto Oy

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.