Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 136 Talousarviomuutos investointiosaan: kiinteistöveroselvityksen hankinta

MUODno-2024-337

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnassa on toteutettiin vuonna 2019 kiinteistöjen inventointi mm. keskustan osalta ja sillä perusteella kiinteistöveroselvitys. Tämän ensimmäisen vaiheen jälkeen on käyty keskustelua selvityksien laajentamisesta. 

Kiinteistöveroselvityksen hyötyjä ovat mm. seuraavat:

  • veropohjan kasvu ja laajeneminen
  • rekisteritietojen ajantasaisuus, korjaukset ja yhdenmukaisuus
  • rakennusten sijainti- ja osoitekorjaukset
  • kunnan rakennuskannan kuvauksen ajantasaisuus
  • kiinteistön omistajien verokohtelun tasapuolisuus.

Maastotietokannasta ja tarkistamattomien rakennusten osalta on arvioitu, että kiinteistöveroselvitys voi mahdollisesti realisoitua veropohjan kasvuna kaiken kaikkiaan jopa n. 70 000 euroa/vuosi. Mikäli selvitys toteutetaan vuonna 2024 syksyllä on arvioitu, että  jo vuoden 2025 kiinteistöveroennusteisiin voidaan odottaa kasvua. Kunta selvittää hankinnan toteuttamista ja tämän vaatimia resursseja.

Vuoden 2024 talousarvion investointiosaan ei ole varattu määrärahaa em. inventoinnin hankkimiseen, mutta investointiosan toteuma mahdollistaa uusia investointeja. Arvion mukaan riittävä määrärahavaraus em. kiinteistöveroselvityksen tekemiseksi on noin 60 000 euroa (netto).

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2024 talousarvion investointiosaan tehdään muutos siten, että Kielan muutostöihin varatusta investoinnista (hanke 232) siirretään 60 000 euroa (investoinnit netto) uudelle hankkeelle kiinteistöveroselvityksen hankkimiseen investointiosaan kohtaan aineeton käyttöomaisuus/ 8106. 

 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

taloushallinto, elinvoima

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)