Perustelut
Matkailun alueorganisaation toimintamallia on työstetty viime vuosien aikana mm. Visit Muonio -hankkeessa sekä sittemmin vuoden 2023 ajan Tunturi-Lapin Kehitys ry johtoisesti yhteistyössä Muonion ja Enontekiön kuntien sekä yritysten kanssa.
Kunta päätti lähteä mukaan Muonion ja Enontekiön yhteiseen perustettavaan matkailuyhtiöön sillä ehdolla,että myös Enontekiön kunta päättää lähteä vastaavalla tavalla mukaan yhtiöön. Enontekiön kunta päätti,ettei se merkitse osakkeita suunnitteilla olleesta yhtiöstä,joten em. ehto ei täyttynyt eikä näin ollen alueiden yhteistä matkailun alueorganisaatioyhtiötä perustettu.
Tällä hetkellä Muonion matkailun yhteismarkkinoinnin ja matkailuneuvonnan palveluja tuottaa matkailun alueorganisaatio Luoteis-Lapin Matkailuyhdistys ry ostopalvelusopimuksen puitteissa,joka on voimassa 31.12.2024 asti. Lisäksi matkailumarkkinointia tehdään myös kunnan määräaikaisen markkinointikoordinaattorin toimesta (0,2htv).
Yhdistyksellä on n. 65 jäsenyritystä ja yhdistyksen tulot koostuvat jäsenmaksuista sekä myyntituotoista. Yhdistyksellä ei ole käynnissä olevia hankkeita eikä vakituista henkilöstöä. Hallinto ja muu yhdistyksen toiminta pyörii pääosin vapaaehtoistoimin, yhteistöin sekä ostopalvelujen turvin. Matkailuyhdistyksen tulevaisuus näyttäytyy em. yhteistyökuvion kariutumisen ja resurssien vähäisyyden vuoksi tällä hetkellä epävarmalta.
Luoteis-Lapin matkailuyhdistys ry on lähestynyt kuntaa ehdotuksella jatkon suhteen ja ehdotuksesta on käyty keskusteluja. Yhdistyksen edustajat ovat käsitelleet asiaa omassa hallituksessaan ja käyneet esittelemässä ratkaisuehdotusta myös kunnanhallitukselle. Ratkaisuksi ehdotetaan mallia,jossa kunta ottaisi matkailumarkkinoinnin tehtävät hoitaakseen 1.1.2025 alkaen toistaiseksi. Esitetyn kaltaisen toimintamallin vahvuuksia on arvioitu olevan mm.
kuntamarkkinoinnin kanssa yhtenäisen viestin tuoma vaikuttavuus ja tunnettuus, hallittavuus ja hallinnollinen selkeys sekä resurssien tehokas kohdentaminen,
toimenpiteisiin osallistumisen mahdollisuus kaikille alueen yrityksille,matkailun brändityön kytkeminen osaksi matkailutoimialan toimintaympäristöjen strategisen kehittämisen ohjaamista sekä toiminnan läpinäkyvyys ja luotettavuus. Toimintamallin heikkouksiksi ja riskeiksi puolestaan on arvioitu mm. tulopohjan oheneminen, taloudelliset toimintaedellytykset (kuntatalouden näkymät),tehtävien rajaamisen haasteet (esim. ei myyntiä) ja syväosaamisen mahdolliset vajeet. Toimintaedellytysten mahdollistuminen vaatii resursoinnin lisäksi tiivistä yritysyhteistyötä ja toiminnan järjestäminen esitetyn kaltaisena hyväksynnän saamista alueen yrityksiltä.
Yhdistyksen edustajien kanssa on suunniteltu avoimen matkailufoorumin järjestämistä,jossa on tarkoitus keskustella asiasta alueen yritysten kanssa. Lisäksi
oheismateriaalina olevan esityksen mukaisesti voidaan tehtävien hoitamisen tueksi perustaa esimerkiksi sparraustiimi/klusteri/foorumi,joka koostuu matkailualan paikallisista asiantuntijoista,yrityksistä ja muista sidosryhmistä.
Muita huomioita: ulkoilureittien kehittäminen ja kunnossapito on siirtynyt kunnan omaksi toiminnaksi,mutta esimerkiksi ulkoilureittikartat ja retkeilyinfraan liittyvä markkinointiviestintä on toistaiseksi ollut osa matkailumarkkinointia ja tapahtunut yhdistyksen omistamien kanavien kautta. Lisäksi koko Lapin markkinointitalona tunnettu House of Lapland ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole jatkamassa toimintaansa entisen kaltaisena organisaationa,joka tuo lisää painetta kunnille ja alueille markkinointipanostusten kasvattamiseen paikallisesti ja alueellisesti myös matkailumarkkinoinnin saralla.
Päätös
Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.