Kunnanhallitus, kokous 25.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 218 Hallinto- ja talouspalvelut 2. käsittely Talousarvio 2025 ja -suunnittelu 2026-2027

MUODno-2024-335

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus asetti 21.10.2024 § 195 hallinto- ja talouspalveluiden (yleishallinto) säästötavoitteeksi 15 600 euroa. 

Hallinto- ja talouspalveluissa on käyty talousarvio toisen kerran säästötavoitteen saavuttamiseksi. Menoihin lisättiin mm. aiemmin pois jäänyt  kunnanjohtajan palkkaus ja varaus vastasyntyneiden muistaminen/á 100 euroa. Menoja karsittiin oheismateriaalin mukaisesti. Säästötavoitteen saavuttamiseksi hallinto- ja talouspalvelujen talousarviota on leikattu tasaisesti eri kohteista ja konkreettisina toiminnallisina muutoksina mm. esitetään henkilöstön pyöräedun siirtämistä vuodelle 2026 ja elokuvakomissioon varautumista asukasluvun mukaisella kustannuksella siten, että Muonion kunnan rahoitusosuus on 10 000 euroa. 

Ensimmäisellä käsittelykerralla hallinto- ja talouspalveluiden toimintakate oli yhteensä -1,012 milj. euroa ja toisen kierroksen jälkeen 15.11.2024 toimintakate on - 0,994 milj. euroa (tulot 35 000 euroa ja kulut 1 028 999 euroa).

Säästöjä on tehty hallinto- ja talouspalveluiden (yleishallinto) osalta n. 18 000 euroa. 

Oheismateriaalina on raportit tuloslaskelmasta kohteittain sekä esitys tehdyistä korjauksista/säästötavotteista (netto). 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy hallinto- ja talouspalveluiden talousarvioesityksen vuodelle 2025 ja talousarviosuunnitelmavuosille 2026-2027 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Kunnanjohtaja esitteli talousarvioesityksen ja hallitus keskusteli mm. kunnan tiedottamisen toteuttamisesta. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)