Kunnanhallitus, kokous 25.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 235 Viestintäohje

MUODno-2024-459

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Kuntalain 29 §:ssä on säännökset kunnan viestinnästä. Kunnan toiminnasta tiedotetaan asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoa kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Saman säännöksen 2 momentin mukaan viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet. 

Kunnan hallintosäännön 6 § mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista kunnan toiminnasta. Kunnanhallitus hyväksyy yleiset ohjeet viestinnän ja tiedottamisen periaatteista sekä nimeää viestinnästä vastaavat viranhaltijat. Lisäksi hallintosäännössä todetaan, että toimielimet luovat omalla toimialallaan edellytyksiä läpinäkyvälle toiminnalle asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Kunnanhallitus, lautakunnat, kunnanjohtaja sekä palvelualuejohtajat huolehtivat, että kunnan asukkaat ja palvelujen käyttäjät saavat riittävästi tietoja valmisteltavina olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun. 

Kunnan organisaatiorakenteessa on määritetty, että hallinto- ja henkilöstösuunnittelija vastaa sisäisestä tiedottamisesta tiedottamisesta ja häiriö- ja poikkeusolojen viestinnästä. Kehittämispäällikkö puolestaan vastaa markkinointi- ja brändityöstä sekä koordinoi kunnan johtoryhmän kanssa markkinoinnin ja viestinnän ohjeistusta, kehittämistä ja suunnittelua kunnanhallituksen linjauksien mukaisesti.  

Edellisen kerran viestintäohjeistusta on laadittu kuntabrändin päivittämisen ja kuntastrategian laadinnan sekä verkkosivujen uusimisen yhteydessä vuonna 2018. Viestintä- ja markkinointityötä on tehty kunkin oman työn ohella eikä kunnassa ole ollut erillistä viestijää, viestinnän asiantuntijaa tai tiedottajaa. Vuoden 2024 kunnassa on työskennellyt määräaikainen markkinointikoordinaattori, kenen työaikaa on jyvitetty markkinointiin ja viestintään. 

Vuonna 2024 on vietetty Muonion 150-juhlavuotta, josta viestimisen tehostamiseksi teetettiin uusi logo ja visuaalinen ilme sekä kuvitus. Juhlavuoden ilmeen käyttämiseksi on laadittu graafinen ohjeistus työntekijöille hyödynnettäväksi. Juhlavuoden ilme väreineen, kuvituksineen ja muotoineen on kerännyt positiivista palautetta ja se on myös käytettävyyden kannalta ollut onnistunut. Juhlavuoden logoa on muokattu käytettäväksi myös juhlavuoden jälkeen. Ajatuksena on, että juhlavuoden visuaalinen ilme logoineen, kuvituksineen ja niihin liittyviin graafisiin elementteineen otetaan kunnalle käyttöön toistaiseksi ja se korvaa Muonion juhlavuotta edeltävästi käytössä olleen visuaalisen ilmeen. Viestintäohjetta (sis. graafinen ohjeistus) on päivitetty vastaamaan uutta ilmettä sekä muutenkin ajantasaistettu ohjeistuksen osalta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan viestintäohjeen.

Hallitus valtuuttaa hallinto- ja talouspalvelut ja elinvoimapalvelut tekemään ohjeeseen teknisluontoisia korjauksia.

Päätös

Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyä.

Tiedoksi

palvelualueet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)