Kunnanhallitus, kokous 5.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 287 Sivistysjohtajan avoimen viran hoitaminen

MUODno-2022-87

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Pinola, vs.hallintojohtaja, matti.pinola@muonio.fi

Perustelut

Sivistystoimenjohtaja Merikki Lappi on irtisanoutunut siten, että viimeinen virassaolopäivä on 10.4.2022.

Sivistyksen palvelualueella on käynnistetty organisaatiouudistus ja sen vuoksi on perusteltua hoitaa sivistystoimenjohtajan virkaa määräaikaisella ratkaisulla. 

Hallintosäännön mukaan sivistysjohtajan ollessa estynyt tai poissa, lyhytaikaisena sijaisena toimii lukion rehtori. Virassa oleva lukion rehtori on aloittanut määrä- ja osa-aikaisena 11/2021-12/2022. Lukion rehtorin kanssa on keskusteltu ja työaika (50 %) ei riitä sivistysjohtajan viran sijaisuuden hoitamiseksi. 

Perusopetuksen rehtori ********* kanssa on keskusteltu sivistysjohtajan sijaistamisesta ja avoimen viran hoitamisesta. ********* on antanut suostumuksensa sijaisuuteen ja avoimen viran hoitoon.

Virkaa hoidetaan alustavasti määräaikaisella ratkaisulla vuoden 2022 loppuun, mihin mennessä sivistyspalveluiden organisaatiouudistus on toteutettu. Sivistysjohtajan ja perusopetuksen rehtorin välisestä tehtävänjaosta määräaikaisuuden ajalle ei ole vielä käyty tarkempia keskusteluja. Keskustelut käydään maaliskuun aikana ja niihin liittyvät mahdolliset muutokset palvelussuhteen ehtoihin tuodaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi maaliskuun kokoukseen. Järjestely aiheuttaa tarpeen sijaisuusjärjestelyille myös perusopetuksen rehtorin tehtävän osalta.

Hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnanhallitus määrää palvelualuejohtajan sijaisen, joka hoitaa palvelualuejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Pinola, vs.hallintojohtaja, matti.pinola@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että:

  1. perusopetuksen rehtori toimii sivistysjohtajan sijaisena määräaikaisesti ajalla 23.3.-31.12.2022,
  2. ********* otetaan hoitamaan sivistysjohtajan avointa virkaa ajalle 11.4.-31.12.2022 ja
  3. mahdolliset avoimen viran hoitoon liittyvät muutokset palvelussuhteen ehtoihin tuodaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi maaliskuussa 2022.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Esteellisyys

Katri Rantakokko (hallintolaki 28.1 §)

Kokouskäsittely

Katri Rantakokko poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi.

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti 28.2.2022 § 41, että Päivi Rantakokko otetaan hoitamaan sivistysjohtajan avointa virkaa ajalle 11.4.-31.12.2022 ja 29.6.2022 § 160, että hänelle maksetaan perusopetuksen rehtorin palkkaa hänen hoitaessaan sivistysjohtajan avointa virkaa.

Sivistyspalveluiden organisaatiouudistuksen toimeenpano käynnistyy vuoden 2023 alussa ja sivistystoimenjohtajan virka avattaneen haettavaksi tuolloin. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Päivi Rantakokon virkamääräystä sivistystoimen johtajan avoimen viran hoitamiseen jatketaan 31.3.2023 saakka. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassaolevan virkamääräyksen mukaisesti. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

asianosainen, sivistyspalvelut, palkat

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.