Kunnanhallitus, kokous 5.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 275 Kropiovaaran asemakaavan käynnistäminen

MUODno-2022-518

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Kropion ranta-asemakaava on hyväksytty valtuustossa 14.8.1975. Maanomistaja Lossu Oy on toimittanut hakemuksen asemakaavan laatimisesta/muutoksesta. Hakemuksessa esitetään, että asemakaava laaditaan kansainvälisen matkailun vaatimukset täyttävän lomakeskuksen toteuttamiseksi. Tarkoitus on tehdä erillisiä ja kytkettyjä lomamökkejä sekä tarvittavat palvelurakennukset. Nykyinen kaava ei vastaa yhtiön suunnitelmia, tulevia tarpeita ja laatuvaatimuksia.

Hakija sitoutuu maksamaan asemakaavan muutoksesta aiheutuvat kustannukset.

Maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n mukaan kunnan tulee huolehtia alueiden käytön suunnittelusta sekä rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan ja sillä tulee olla käytettävissään riittävät voimavarat ja asian­tuntemus. MRL:n 50 §:n mukaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Lain 51 § edellyttää, että asemakaava laaditaan ja pidetään ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää.

Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan laatimisen ja hallintosäännön mukaan kunnanhallitus toimii kaavoitusviranomaisena.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Kropion alueen asemakaavoitustyön käynnistämisen.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Elinvoimajohtaja selosti Kropiovaaran asemakaavaa ja poistui päätöksenteon ajaksi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)