Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Kunnanvaltuuston päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Perustelut

Kunnanvaltuuston kokous oli 17.4.2023.  Valtuusto päätti sivistysjohtajan virkavaalista.

Kokouksen pöytäkirja asetetaan nähtäville 25.4.2023.

Lainsäädäntö

Kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Jos hallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen, hallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta ja saatettava asia viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (kuntalaki 96 §). Jos valtuusto pysyy päätöksessään, hallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallitus ei voi kieltäytyä panemasta päätöstä täytäntöön sillä perusteella, että se on epätarkoituksenmukainen.

Kuntalain 143 § sallii päätöksen täytäntöönpanon ennen lainvoimaisuutta, mutta täytäntöönpano ei saa tehdä muutoksenhakua hyödyttömäksi. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää täytäntöönpanon, jos sitä on erikseen oikaisuvaatimuksessa tai valituksessa vaadittu. Säännöstä on tulkittu siten, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, mikäli sen peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahinkoa.

Hallitus päättää valtuuston päätösten täytäntöönpanosta yleensä valtuuston kokouksen jälkeisessä kokouksessa. Se arvioi, mitkä päätökset ovat 143 §:n mukaan täytäntöönpanokelpoisia. Lainvastaisen päätöksen täytäntöönpano on virkavelvollisuuden vastaista toimintaa. Jos hallitus toteaa valituksenalaisen päätöksen lainmukaiseksi, sen on arvioitava, onko päätös täytäntöönpanokelpoinen ennen lainvoimaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksen 17.4.2023 päätökset ovat lainmukaisia ja päättää panna ne täytäntöön, kun ne ovat lainvoimaisia.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.