Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 132 Tehtävien vaativuuden arviointityön tulokset, nimikkeiden, palkkojen ja palvelussuhteen ehtojen tarkistaminen, päivitys

MUODno-2021-334

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnassa on käynnissä henkilöstön työn vaativuuden arviointiprosessi (TVA). Samanaikaisesti on tarkistettu tehtäväkuvat.

TVA- prosessi on edennyt vaiheeseen, jossa helmikuun loppuun 2023 mennessä on käyty läpi kaikki ohjelmaan syötetyt tehtäväkuvat ja vaativuuden pisteytys, samoin on tehty nimiketarkistelua. TVA- työn pohjaohjelmana on käytetty Myjopi- järjestelmää. TVA- työtä varten perustettiin työryhmä, joka on koostunut kunnanjohtajasta, hallintojohtajasta sekä pääluottamusmiehistä. TVA- ryhmä on käynyt loppuvuodesta 2022 alkaen, osittain konsultin avustuksella, läpi pisteytykset, tarkistanut näiden vertailukelpoisuuden sekä tehyt kokonaisarviointiin perustuvaa vaativuuden arviointia suhteessa koko kunnan tehtäväpooliin. Em. työ on vienyt merkittävästi työtunteja, ja tehtävä on ollut haastava. On huomioitava ja suhteutettava kokonaiskuvaan, että näin laajasti tai systemaattisesti kunnassa ei ole aikaisemmin em. työtä tehty. 

Kunnanjohtaja esittää kokouksessa TVA- työn vaiheen sekä tämän hetkisen (28.2. tilanne) pisteytyksen. Käydään läpi kokouksessa suunnitellut seuraavat TVA- prosessin työvaiheet; vaativuusluokkien laatimisen hinnoittelutunnuksien sisälle, nimikkeiden tarkistaminen sekä TVA- pisteen hinnoittelupiaatteet. Lopulta käydään läpi päätöksentekoaikataulu; missä vaiheessa kunnanhallitus päättää keväällä 2023 varsinaiset palkantarkistukset. TVA- työ on kokonaisuudessaan tavoitteena saada valmiiksi kevään 2023 aikana, mahdollisimman nopealla aikataululla. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tilannekuvan tietoonsa saatetuksi ja sopii aikataulun TVA-prosessin loppuunsaattamiseksi. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen ja totesi, että TVA-työ tulisi saattaa hallituksen käsittelyyn huhtikuuhun mennessä. 

 

Tämän päätöksen jälkeen kokouksessa pidettin tauko 17.56-18.10. Tauon jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi, että kokouksessa oli läsnä samat henkilöt kuin ennen taukoa.

Perustelut

Kunnanvaltuusto on linjannut organisaatiouudistuksen yhteydessä, että henkilöstön tehtäväkuvien päivitys ja työn vaativuuden arvioinnin (TVA) prosessi käynnistetään. Työ aloitettiin varsinaisesti vuoden 2022 loppupuolella ja sitä jatkettiin alkukevään 2023 ajan.

TVA- prosessi on edennyt siten, että työntekijät ovat esimiehen kanssa päivittäneet tehtäväkuvan ja TVA-pisteytyksen MyJopi -järjestelmään. Tämän jälkeen TVA-työryhmä (kunnanjohtaja, hallintojohtaja, pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut) ovat käyneet nämä läpi; jokaisen tehtäväkuvan pisteytys on käyty läpi ja suhteutettu sekä skaalattu näitä toisiinsa. Syksyllä 2021 hyväksytyn TVA-ohjeistuksen mukaan tehtävien vaativuutta arvioidaan suhteessa koulutukseen, taitoon/työn hallintaan, taitoon/moniosaamiseen, harkintaan, vaikutusten laajuuteen, vaikutusten pitkäkestoisuuteen, johtamiseen/asiantuntijuuteen, toimintaedellytysvaikutuksiin, vuorovaikutukseen, ihmissuhdevaatimuksiin sekä psyykkiseen ja fyysiseen kuormitukseen. Kohdilla on erilainen painokerroin.

Työn yhteydessä on päivitetty hinnoittelutunnukset ja tarkistettu työaikakysymyksiä. Myös nimikepäivityksiä esitetään tehtäväksi. Jatkossa vain palvelualuejohtajat kuuluvat KVTES:n palkkahinnoittelun ulkopuoliseen ryhmään. Luonnonvarapäällikkö ja kehittämispäällikkö siirtyvät asiantuntijaryhmään, samoin maaseutusihteeri (01ASI040). Työllisyysvastaava ja työvalmentajat (ent. työpajaohjaajat) siiryvät VAP- hinnoittelutunnuksien alle.

Kustannusarvio esitettävillä korjauksilla on vuodelle 2023 yhteensä noin 105 000 euroa (ml. sivukulut).

Ehdotus tehtäväkohtaisista palkoista 1.5.2023 alkaen on oheismateriaalissa.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus

  • hyväksyy oheismateriaalin mukaisen esityksen uusista tehtäväkohtaisista palkoista 1.5.2023 alkaen, 
  • vahvistaa palvelualuejohtajien työajaksi toimistotyöajan,
  • hyväksyy oheismateriaalin mukaiset esitykset uusista hinnoittelutunnuksista ja 
  • hyväksyy, että 1.5.2023 alkaen kaikissa kunnan tehtävissä noudatetaan tehtäväkohtaista palkkausta.

Kunnanhallitus velvoittaa hallintokunnat seuraamaan aktiivisesti käyttötaloussuunnitelmiaan ja tekemään tarvittavat em. tehtäväkohtaisista palkkakorjauksista johtuvat lisämäärärahaesitykset valtuustolle.

Kunnanhallitus hyväksyy seuraavat tehtävänimikkeet 1.5.2023 alkaen:

  • hallintosihteeri (ent. toimistosihteeri elinvoimapalvelut, ent. toimistosihteeri sivistyspalvelut)
  • asiahallintasihteeri (ent. toimistosihteeri hallinto- ja talouspalvelut)
  • asunto- ja vesihuoltolaitossihteeri (ent. toimistosihteeri elinvoimapalvelut)
  • taloussihteeri (ent. toimistosihteeri hallinto- ja talouspalvelut)
  • koulusihteeri (ent. toimistosihteeri sivistyspalvelut)
  • työpajavalmentaja (ent. työpajaohjaaja)
  • koulunkäynninohjaaja (ent. henkilökohtainen avustaja).

 

Muutettu ehdotus 

Kunnanhallitus

  • hyväksyy oheismateriaalin mukaisen esityksen uusista tehtäväkohtaisista palkoista 1.5.2023 alkaen, 
  • vahvistaa palvelualuejohtajien työajaksi toimistotyöajan,
  • hyväksyy oheismateriaalin mukaiset esitykset uusista hinnoittelutunnuksista ja 
  • hyväksyy, että 1.5.2023 alkaen kaikissa kunnan tehtävissä noudatetaan tehtäväkohtaista palkkausta (pl. kunnanjohtaja)

Kunnanhallitus velvoittaa hallintokunnat seuraamaan aktiivisesti käyttötaloussuunnitelmiaan ja tekemään tarvittavat em. tehtäväkohtaisista palkkakorjauksista johtuvat lisämäärärahaesitykset valtuustolle.

Kunnanhallitus hyväksyy seuraavat tehtävänimikkeet 1.5.2023 alkaen:

  • hallintosihteeri (ent. toimistosihteeri elinvoimapalvelut, ent. toimistosihteeri sivistyspalvelut)
  • asiahallintasihteeri (ent. toimistosihteeri hallinto- ja talouspalvelut)
  • asunto- ja vesihuoltolaitossihteeri (ent. toimistosihteeri elinvoimapalvelut)
  • taloussihteeri (ent. toimistosihteeri hallinto- ja talouspalvelut)
  • koulusihteeri (ent. toimistosihteeri sivistyspalvelut)
  • työvalmentaja (ent. työpajaohjaaja)
  • koulunkäynninohjaaja (ent. henkilökohtainen avustaja).

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen ja velvoittaa, että avoimet virat laitetaan auki.

Esteellisyys

********* (hallintolaki 28.1. §)

Kokouskäsittely

Ennen tämän asian käsittelyä kokouksessa pidettiin tauko. Tauon jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi paikalla olevan samat henkilöt kuin ennen taukoa.

 

Asian esittelyn jälkeen hallintojohtaja ilmoitti olevansa esteellinen käsiteltäessä palvelualuejohtajien asiaa ja poistui kokouksesta ennen ehdotuksen tekemistä. Kunnanjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä 

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 3.4.2023 § 103 kunnan henkilöstön työn vaativuuden arviointeja.

 

Hallituksen 3.4.2023 käsittelyn jälkeen on tarkistettu seuraavia kohtia:

  • 01ASI040 -hinnoittelutunnus, luotu kuudes vaativuustaso, 
  • 01TOI060 -hinnoitteltunnus, lisätty neljäs vaativuustaso,
  • 02VAP060 -hinnoittelutunnus, tarkistettu II- vaativuustason tehtäväkohtaista palkkaa, 
  • 45000042 -hinnoittelutunnus, tarkistettu tehtäväkohtaista palkkaa, 
  • 06RUO05B- hinnoittelutunnus, tarkistettu II- vaativuustasoa ja
  • 08SII070- hinnoitteltunnus, tarkistettu I- ja II- vaativuustasot. 

Maataloussihteerin viransijaisuus alkaa 1.5.2023 ja nimike päivitetään maaseutusihteeriksi. Kelpoisuusehtona on maatalous- tai luonnonvara-alan AMK-tutkinto tai vastaava opistoasteinen tutkinto.

Lisäksi on täsmennettävä, että 1.5.2023 alkaen johtoryhmätyöskentelyn henkilöstöedustaja on myös oikeutettu 100 euroa/kk korotukseen tehtäväkohtaisessa lisässä. 

On käynyt ilmi, että tuntipalkkalaisten tehtäväkohtaisia palkkoja on syytä vielä tarkistella erikseen. Tämä tarkistelu on hyvä käydä samaan aikaan kevään ja kesän 2023 aikana, kun aloitetaan keskustelut tuntipalkkalaisten mahdollisesta siirtymisestä kuukausipalkkalaisten alle. Myös ne tehtävät, joita ei nyt arvioitu osana kokonaisuutta (esimerkiksi, jos tehtäväkuvapäivitys ja TVA- pisteytys prosessissa, uudet tehtävät tai ohjelmistolliset syyt), arvioidaan luonnollisesti myöhemmin. 

Oheismateriaalina on 24.4.2023 päivitetty tehtäväkohtaisten palkkojen esitys 1.5.2023 alkaen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy esityksen kuvauksen ja oheismateriaalin mukaisesti. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

palvelualueet, palkat