Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Lisämääräraha ympäristöterveydenhuoltoon

MUODno-2023-103

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Virkkunen, toimistosihteeri, sari.virkkunen@muonio.fi

Perustelut

Muonion kunnan ympäristöterveydenhuolto on ollut sosiaalitoimen kustannuspaikalla Ympäristöterveydenhuollon palvelut on ostettu Sodankylän kunnalta. Hyvinvointilautakunta tehtäväalueena poistui kunnalta ja tehtävät siirtyivät hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen ympäristöterveydenhuoltoa lukuunottamatta. Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarisen selvitystyön raportin mukaan ympäristöterveydenhuolto ehdotetaan siirrettäväksi hyvinvointialueelle vasta vuoden 2026 alusta. 

Vuoden 2023 talousarviota laadittaessa on ympäristöterveydenhuolto jäänyt huomioimatta eikä tehtävälle ole määrärahaa eikä kustannuspaikkaa. Sodankylän kunta on toimittanut Muonion kunnalle kustannusarvionarvion vuodelle 2023 ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta. Koska ympäristönsuojelu on omana kustannuspaikkana elinvoimapalveluiden hallinnon tehtäväalueella, olisi ympäristöterveydenhuolto järkevää sijoittaan samalle osatehtävätasolle omaksi kustannuspaikakseen. 

Hallintosäännön 64 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle niin, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. 

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää 180 000 euron määrärahan ympäristöterveydenhuollon hoitamiseen ympäristönsuojelun osatehtävätasolle ympäristöterveydenhuollon kustannuspaikalle. 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Valmistelija

Sari Virkkunen, toimistosihteeri, sari.virkkunen@muonio.fi

Perustelut

Elinvoimalautakunnan 28.2.2023 kokousjärjestelyssä tapahtuneen virheen vuoksi lautakunta käsittelee asian uudelleen. 

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää 180 000 euron määrärahan ympäristöterveydenhuollon hoitamiseen ympäristönsuojelun osatehtävätasolle ympäristöterveydenhuollon kustannuspaikalle. 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Sari Virkkunen, toimistosihteeri, sari.virkkunen@muonio.fi

Perustelut

Kunnan ympäristöterveydenhuolto on sisältynyt hyvinvointipalveluihin vuoden 2022 loppuun saakka. Sodankylän kunta on tuottanuut ympäristöterveydenhuollon palvelun (Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuolto). Hyvinvointilpalvelut poistuivat kunnalta ja siirtyivät hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen ympäristöterveydenhuoltoa lukuunottamatta. Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarisen selvitystyön raportin mukaan ympäristöterveydenhuolto ehdotetaan siirrettäväksi hyvinvointialueelle vasta vuoden 2026 alusta. 

Vuoden 2023 talousarviota laadittaessa ympäristöterveydenhuolto on jäänyt huomioimatta eikä tehtävälle ole määrärahaa tai kustannuspaikkaa. Sodankylän kunta on toimittanut kustannusarvionarvion vuodelle 2023 ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta.

Hallintosäännön 64 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle niin, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. 

Elinvoimalautakunta esittää 14.3.2023 § 42 lisämäärärahan myöntämistä ympäristönterveydenhuollon palvelun ostamiseen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää 180 000 euron määrärahan ympäristöterveydenhuoltoon elinvoimalautakunnan hallinto- ja tukipalvelut tehtäväalueelle. Lisämääräraha rahoitetaan kassavaroja pienentämällä.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.