Valmistelija
Saara Koivisto, hallinto- ja henkilöstösuunnittelija, saara.koivisto@muonio.fi
Perustelut
Kunnassa on kolme (3) työntekijää, jotka kuuluvat kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) piiriin. Tuntipalkkaisten siirto kuukausipalkkaisiksi on ollut jo pitkään arvioitavana ja nyt TVA-prosessin myötä on luonnollista tehdä tämä muutos. Tuntipalkkaisten palkanmaksu poikkeaa muista palkansaajista, koska tuntipalkat maksetaan kaksi kertaa kuukaudessa. Nämä palkat lasketaan edelleen Muoniossa, sillä Pellossa, joka tällä hetkellä hoitaa muiden laskennan, ei ole tuntipalkkaisten laskentaan soveltuvaa järjestelmää.
Yhteistoimintalain 16 § mukaan työntekijän siirtäminen toiseen työehtosopimukseen on muutosneuvotteluvelvoitteen piiriin kuuluva asia eli työnantajan on käynnistettävä muutosneuvottelut.
Koska työnantajan harkitsema toimenpide koskee yksittäisiä työntekijöitä, neuvottelut voidaan käydä työnantajan ja asianomaisten työntekijöiden välillä. Tällöin työntekijöillä on kuitenkin oikeus vaatia, että asiasta on neuvoteltava henkilöstön edustajan läsnä ollessa tai työnantajan ja henkilöstön edustajan kesken. (Yhteistoimintalaki 18 §, 2. mom.)
Yhteistoimintamenettelyä ei käynnistetä taloudellisista tai tuotannollisista syistä eikä neuvottelujen tavoitteena ole irtisanoa, osa-aikaistaa tai lomauttaa työntekijöitä.
Yhteistoimintamenettelyn alustava aikataulu:
- 12.6.2023 yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen – kunnanhallituksen päätös
- kesä-elokuu neuvottelujen käyminen
- elo-syyskuu yhteistoimintamenettelyn päättäminen – kunnanhallituksen päätös
- 1.10.2023 siirtyminen TTES – TS
Päätös
Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Työnantajan edustajina neuvotteluissa ovat Minna Back, Manu Friman ja Jukka Korhonen, kunnanjohtaja ja hallinto- ja henkilöstösuunnittelija.