Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 141 Lausunto valitukseen kuntakeskustan osayleiskaavan hyväksymisestä

MUODno-2020-185

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi kuntakeskustan osayleiskaavan 29.4.2024 § 11. Päätöksestä tehtiin valitus ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää vastinetta siihen. Lisäksi em. valitukseen sisältyy kunnallisvalitus kunnanhallituksen päätöksestä 22.4.2024 § 70 Muonion kuntakeskustan osayleiskaavan hyväksyminen.

Valituksessa vaaditaan osayleiskaavan toimeenpanon keskeyttämistä, päätösten kumoamista ja käsittelyn palauttamista kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Vaatimusten perusteena on, että valittajat ovat tehneet omistamiensa tilojen osalta muistutukset, joissa on vaadittu tonttien säilyttämisenä maatalouskäytössä, eli M-alueena ilman muita ehtoja. Kunnanhallituksen 22.4.2024 kokouksen § 70 liitemateriaalina olleessa Muonio_OYK_vastine_ehdotusvaihe_20240320.pdf -asiakirjassa ei ole valittajien tekemiä vastineita. Lisäksi valittajat vaativat kuntaa vastaamaan mahdollisista oikeudenkäyntikustannuksista. Valittajat huomauttavat, että asiaa käsitelleessä kunnanhallituksen kokouksessa 21.1.2024 kyseessä olevan aineiston aiempi versio oli oheismateriaalina, jolloin kuntalainen ei päässyt tarkistamaan ja tekemään korjausvaatimusta ajoissa.

Kaavanlaatija on tehnyt vastineen, jossa todetaan, että valituksen tekijöiden muistutukset on käsitelty ehdotusvaiheen vastineessa 20240420 sivulla 14 (kohdat 2.14. ja 2.15). Muistutusten tekijöiden nimiä ei esitellä henkilötietosuojan vuoksi, tiedot on yksilöity numeroittain, kuten kaikissa aikaisemmissakin kaavavaiheissa. Muistutukset ja vaatimukset koskevat saman tilan viereisiä kiinteistöjä. Viereisten kiinteistöjen muistutukset sisältöineen ovat täsmälleen samat.

Muistutusten vaatimuksena on osoittaa vierekkäisten kiinteistöjen yhteinen maatilakokonaisuus M -alueena. M -merkintä mahdollistaa myös metsätalouden harjoittamisen. Aiemmissa luonnosvaiheissa MA -merkinnällä on pyritty säilyttämään perinteiset avoimet maisematilat peltoineen, mutta ehdotusvaiheessa kunta on halunnut mahdollistaa alueelle pidemmällä tähtäimellä maisemakuvaan sovittautuvaa pientalorakentamista (AO-2), joka ottaa huomioon sk2.9 -alueen eli kyläkuvan säilymisen kannalta tärkeän aluerajauksen. AO -alueita on merkitty prosessin aikana Putaanrannan ympäristöön eri intressit huomioiden.

Alueen kaavamääräystä on räätälöity maanomistajan tavoitteiden mukaisesti siten, että alueen maatilamaisuus säilyy ja alueella on maatilamatkailun ja maatilan harjoittamisen mahdollisuus edelleen. Alue on muun taajamarakenteen puristuksessa, joten laajamittaista maataloutta ko. alueella on vaikeaa harjoittaa. Uusi kaavamerkintä mahdollistaa myös maatilamatkailun historiallisella tilalla, mikä voisi hyvin hyödyntää omalla persoonallisella tavalla pohjoiseen lisääntyvää matkailijavirtaa.

Kyseiset kiinteistöt sijoittuvat siis keskelle kehittyvää taajamarakennetta, joten M-aluemerkintä ei vastaa kehittyvän taajaman rakennetta asemakaavoitettavan alueen sisällä. M-alueet sijoitetaan usein varsinaisen taajama-alueen ulkopuolelle. MA -alueilla taas pyritään osoittamaan avoimina peltoalueina säilytettävät kulttuurihistoriallisesti ja taajamakuvallisesti arvokkaat peltoalueet, joten niiden osoittamiselle taajaman yhteyteen löytyy perustelunsa. Maanomistajat eivät hyväksyneet aiemmassa vaiheessa MA -merkintää, koska se museoisi maiseman ja tilakeskuksen käytön nykyiseen muotoonsa (eli nykytilassaan suurimmaksi osaksi peltoalueena).

Yleiskaavan yhteydessä tehdyn maisemaselvityksen mukaan alue on Putaanrannan viljely- ja perinnemaisemaa eli ”suunnittelualueelle sijoittuvat niitty- ja peltoalueet ovat melko pieniä, mutta maisemakuvallisesti kuitenkin tärkeitä. Peltoalueet tulisi säilyttää mahdollisimman suurelta osin avoimena, mieluiten viljely- tai laidunkäytössä.”

Osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto on ollut nähtävillä ja saatavilla kunnan nettisivuilta ja kunnanvirastolla. Myös edellisien vaiheiden vastineet ovat olleet kaava-aineiston liitteenä nähtävillä kaikille avoimesti kunnanvirastolla ja nettisivuilla.

Vastineita ei ole erikseen toimitettu muistutusten antajille, kuten on tavanomaista kaavahankkeissa. Vastineisiin on tiivistetty alkuperäisen muistutuksen sisältö.

Osayleiskaavan ehdotus oli nähtävillä 14.3.2023-16.4.2023 ja 2.5.2023-2.6.2023. Kaavaehdotuksesta saapui 3 lausuntoa ja 24 muistutusta. Kaavan laatija teki vastineen lausunnoista ja muistutuksista ja päivitti kaavakarttaa tarvittavilta osin kunnanhallituksen käsittelyyn 22.1.2024 §. Kaavaehdotukseen tuli vielä muutama tarkennus ja kunnanhallitus käsitteli asiaa 22.4.2024 § 70. Hyväksymisvaiheessa ei tehty sellaisia muutoksia, joiden perusteella kaavaehdotus olisi tullut asettaa nähtäville uudelleen. Kaava-aineistossa ei ole salassa pidettävää tietoa ja aineisto on pääosin ollut jatkuvasti saatavilla kaavaprosessin edetessä Muonion kunnan verkkosivuilla. Lisäksi aineistoon on voinut tutustua kunnanvirastolla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että valitus kunnanvaltuuston päätöksestä 15.4.2024 § 11 hylätään aiheettomana. Lisäksi kunnanhallitus esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että valitus kunnanhallituksen päätöksestä 22.4.2024 § 70 jätetään tutkimatta, koska kyseessä ei ole muutoksenhakukelpoinen päätös.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Esteellisyys

  • Minna Back ja Katri Rantakokko (hallintolaki § 28.1)

Kokouskäsittely

Minna Back ja Katri Rantakokko ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki § 28.1) ja olivat poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ajan. Pirkko Rauhala toimi puheenjohtajana ja kunnanjohtaja pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ajan.  

Tiedoksi

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)