Kunnanhallitus, kokous 26.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Perhepäivähoidon kustannuskorvaus ajalle 1.1.2024-31.12.2024

MUODno-2023-666

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Mella, varhaiskasvatusvastaava, kaisa.mella@muonio.fi

Perustelut

Suomen Kuntaliitto on antanut vuosittaisen suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2024.

Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES (2022–2025) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n (Perhepäivähoidon kustannuskorvaus) mukaan vähintään Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti

Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen alaindeksiä 01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat.

Vuoden 2024 hinnat korotetaan vuoden 2023 toteutuneen kuluttajahintaindeksin perusteella. Kuluttajahintaindeksi on Tilastokeskuksen julkaisema. Vuoden 2022 toteutuneet indeksit suluissa.

Hintaindeksin vuosimuutos (%):

 

Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat

  2,95 (16,06)

Kuluttajahintaindeksi

   3,25 (9,13)

 

Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1.–31.12.2024 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia (vuoden 2023 kustannuskorvaukset suluissa). Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset. Työnantaja voi halutessaan korottaa suosituksen mukaisia tasoja, mikäli se katsoo kustannuskorvauksen tason olevan riittämätön.

 

 alle kouluikäinen/ koululainen

 aamiainen tai välipala tai iltapala, € 

  0,91 (0,88) / 1,18 (1,45)

 lounas tai päivällinen, €

 2,15 (2,09) / 2,80 (2,72)

 muu kustannus, €/päivä

 2,10 (2,04) / 2,10 (2,04)

 

Kustannuskorvaussuosituksen muita kustannuksia koskeva osuus sisältää korvauksen muista kuin ravintoaineista aiheutuvista tavanomaisista menoista kuten huoneiston käytöstä, sähköstä, vedestä, lämmöstä, askartelutarvikkeista ja leikkivälineistä yms. menoista.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta esittää kunnanhallitukselle perhepäivähoidon kustannuskorvausten määrittämistä ajalle 1.1-31.12.2024 oheismateriaalin mukaisesti.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Kaisa Mella, varhaiskasvatusvastaava, kaisa.mella@muonio.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta käsitteli perhepäivähoidon kustannuskorvauksta 17.1.2024 § 4 ja esittää niitä kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy omassa kodissa työskenteleville perhepäivähoitajille maksettavat kustannuskorvaukset vuodelle 2024 sivistyslautakunnan esittämän oheismateriaalin mukaisesti. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

sivistyspalvelut, palkat

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.