Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Kunnossapitopäällikön rekrytointilisä

MUODno-2023-150

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Elinvoimapalveluissa on ollut haasteita kunnossapitopäälikön rekrytoinnissa, määräaikainen virka on ollut kaksi kertaa haettavana kesästä 2022 alkaen ja virkaan valitut siirtyivät muualle töihin koeajan kuluesa. Tammikuussa 2023 virka avattiin haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana. 

Elinvoimalautakunta on valinnut vakituiseen kunnossapitopäällikön virkaan 31.1.2023 § 22 henkilön, joka on aloittanut tehtävässään helmikuussa. Valittu henkilö oli ainut kelpoisuusehdot täyttänyt hakija. 

Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat keskustelleet marraskuussa, että koska rekrytointiprosessi on ollut alusta alkaen haastava, kyseisessä rekrytoinnissa olisi perusteltua käyttää rekrytointilisää. Keskustelussa on päädyttiin ratkaisuun, että rekrytointilisä voi olla 250 euroa/kk kuuden (6) kuukauden ajan. KVTES:n mukaan viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan maksaa rekrytointilisää, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee lisän suorittamisen perustelluksi. Rekrytointilisän maksamisperusteet ja voimassaolo tulee ilmetä viranhaltijan tai työntekijän lisän myöntämistä koskevasta päätöksestä. Työntekijän kanssa asiasta sovitaan esim. työsopimuksessa. Käytännössä rekrytointilisän perusteluna voi olla mm. henkilöstön saatavuuteen liittyvät ongelmat. Rekrytointilisä on luonteensa vuoksi pääsääntöisesti määräaikainen. Rekrytointilisä on varsinaista palkkaa.

Kunnossapitopäällikön tehtäväkohtainen palkkaus on tällä hetkellä 3 372,38 euroa (hinnoittelutunnus 5 01 01 01 1). Rekrytointilisän (250 euroa/kk) kanssa tehtäväkohtainen palkkau on 3 622,38 euroa/kk. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, maksaa rekrytointilisää (250 euroa/kk) *********ille kunnossapitopäällikön tehtäväkohtaiseen palkkaan ajalta 22.2.2023-21.8.2023.

 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

asianosainen, palkat, elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.