Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 LISÄPYKÄLÄ: Toimenpideohjelma työsuojelutarkastuksen perusteella (esihenkilöt) (lisäpykälä)

MUODno-2022-294

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on suorittanut työsuojelutarkastuksen 8.6.2022, jossa valvontakohteena olivat kunnan esihenkilöt.

Kunnanjohtaja on lähettänyt laajennetulle johtoryhmälle etukäteen tutustuttavaksi asiaan liittyvät keskeiset asiakirjat. Yt- toimielimen on käsiteltävä raportit laajennetun johtoryhmän kanssa. 

Tarkastuskertomuksessa 13.6.2022 työnantajalle on annettu kehotus työyksiköiden työn vaarojen arvioinnissa esihenkilötyössä psykososiaalisen kuormituksen tunnistaminen ja arviointi. Työnantajan on selvitettävä työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät tekijät, jotka aiheuttavat työntekijöiden terveydelle vaaraa. Työnantajan tulee toimittaa yhteenveto ja johtopäätökset tekemästään vaarojen arviointiyöstä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin kehotuksen noudattamiseksi. Asian on oltava kunnossa 31.1.2023.

Lisäksi annettiin kehotus työterveyshuollon kirjallisen työpaikkaselvityksen tekemiseksi esihenkilötyön kuormitustekijöistä. Työnantajan on huolehdittava, että työterveyshuolto tekee kirjallisen työpaikkaselvityksen. Selvityksessä on arvioitava työstä, työympäristöstä ja työyhteisöstä aiheutuvat terveysvaarat, haitat, kuormitus- ja voimavaratekijät ja näiden merkitys terveydelle ja työkyvylle. Selvitys on tehtävä siten, että työterveyshuolto voi tehdä toimenpide-ehdotuksia työnantajalle. Selvityksen tulee sisältää myös terveystarkastusten tarvearvio. Selvityksen on oltava ajan tasalla ja esihenkilöiden nähtävillä ja se on käsiteltävä yhteistoiminnassa esihenkilöiden kanssa. Työnantajan tulee toimittaa kopio esihenkilötyöhön tehdystä työterveyshuollon työpaikkaselvitysraportista työsuojelun vastuualueelle. Työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin kehotuksen noudattamiseksi. Asian on oltava kunnossa 31.1.2023.

Kehotus annettiin myös kehotus toimenpidesuunnitelman laatimisesta. Työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin vaarojen arviointityön ja työterveyshuollon työpaikkaselvityksen kautta tietoonsa tulevien haitallisten psykososiaalisten kuormitustekijöiden poistamiseksi tai niiden aiheuttaman vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Työnantajan tulee valita, mitoittaa ja toteuttaa työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Työnantajan on huolehdittava, että toimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti haitallista kuormitusta aiheuttaviin tekijöihin. Työnantajan tulee laatia ja toimittaa konkreettinen toimenpidesuunnitelma terveyttä vaarantavien kuormitustekijöiden poistamiseksi tai niiden vaikutuksen vähentämiseksi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin kehotuksen noudattamiseksi. Asian on oltava kunnossa 31.1.2023.

Yhteistoimintaelin keskustelee 2.2.2023 laajennetun johtoryhmän kanssa tarkastuksen tuloksista ja toimenpiteitä, joihin ryhdytään haitallisten psykososiaalisten kuormitustekijöiden poistamiseksi tai niiden aihauttaman vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Keskustellaan yhteisesti konkreettisen toimenpidesuunnitelman laatimisesta. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Yhteistoimintaelin merkitsee tietoonsa saatetuksi Lapin aluehallintoviraston esihenkilöiden työsuojelutarkastuksen kehoitukset  ja työterveyshuollon tekemän työpaikkaselvityksen. 

Keskustellaan yhteisesti konkreettisen toimenpidesuunnitelman laatimisesta. 

Päätös

Yt-toimintaelin hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Laajennetun johtoryhmän jäsenet olivat kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan. 

Kunnanjohtaja on lähettänyt etukäteen oheismateriaalin laajennetulle johtoryhmälle tutustuttavaksi ja ainesto käytiin läpi.

Keskustelun kuluessa esille nostettiin seuraavia seikkoja esihenkilöiden psykososiaalisen kuormitustekijöiden vähentämiseksi

  1. Selkeä toive säännöllisille, yhteisille palavereille.
    1. Toteutetaan noin kuukauden välein säännölliset palaverit, joissa voidaan vapaamuotoisemmin vaihtaa kuulumisia. Tavoitteena on, että yhteisistä asioista viestiminen nopeutuu ja samalla tapaamiset palvelevat vertaistukimerkityksessä. Huomioidaan yhteisissä tapaamisissa myös vuorotyön asettamat raamit sopiville ajankohdille.
  1. Työaika, palkkaus ja tehtäväkuvat
    1. Selkeät sopimukset ns. lisätyön tekemiselle ja sijaisuudet (miten menetellään tilanteissa, jos esimerkiksi sijaistaa pidemmän aikavälin alaista tai toista toimijaa, ei ns. esimiestä.)
    2. Työaikatarkistukset.
    3. Keskusteltiin ns. palkkauksen katalogimallista, jossa olisi mm. jo valmiiksi määritelty lisätyön tms. hintalappu.
    4. Jatkossa tarkistetaan säännöllisesti tehtäväkuvat, kun näissä tapahtuu muutosta ja tsekataan, onko muutoksilla vaikutusta palkkaukseen; tärkeää on, että tehtäväkuvat ovat ajan tasalla. Terävöitetään tätä ohjeistusta niin työntekijöille kuin esimiehille.
  1. Sijaisuusjärjestelyisen tarkistaminen; onko nämä kaikissa yksiköissä selkeät. Kiinnitetään tähän huomioita.
  1. Vuosilomien sijaistukset. Tehdään excel- taulukko ja pyritään aina rakentamaan lomajaksot siten, että kaikilla mahdollisimman hyvät edellytykset olla aidosti lomalla. Tarkistetaan limittäisyys ja sijaisuusjärjestelyt myös näihin liittyen.
  1. Aletaan katsomaan ns. lean- menetelmällä palveluketjuja; havainnoidaan, miten prosessit toimii ja tsekataan toimivuus ja jokaisen rooli em. ketjuissa (vrt. esim. palkanmaksu, talousarvio ja tilinpäätös).
  1. ”Inhimillinen organisaatio ja toimintakulttuuri” – sitoumus. Sovittaisiin yhdessä pelisäännöistä mm. ”ekstratöiden” merkitsemisestä ja vapaa- sekä työajan selkeämmän tasapainon tavoittelemisesta. Miten voisimme kannustaa toisiamme jaksamaan paremmin myös työssä?  Kuinka rakentaa ns. sallivampaa kulttuuria. Työnkuormitus ja saavutettavuus kantavina teemoina. Työnohjauksen aktiivisempi hyödyntäminen.

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnan laajennettu johtoryhmä (palvelualuejohtajat, päälliköt ja vastaavat) ovat 2.2.2023 § 6 käyneet yhdessä yt- toimielimen kanssa läpi Lapin AVI:n esihenkilöselvityksen sekä työterveyshuolto Tervan tekemän toimipaikkaselvityksen. Selvityksessä  kävi ilmi, että etenkin kunnan esihenkilötyöskentelyn psykososiaaliset kuormitustekijät ovat korkeat. Lapin AVI edellyttää, että kunta toimittaa 31.3.2024 mennessä konkreettisen toimenpideohjelmn, jolla se aikoo vastata havaittuihin esimiesten työn kuormitustekijöihin.

Toimenpideohjelmana on seuraava:

  1. Hallintosäännön päivitys
  • Kunta päivittää hallintosääntöön mm. kokouskäytänteitä ja kysymystä siitä, ovatko nämä jatkossa viranhaltijoillakin työaikaa. 
  • Kokousten ajankohtia on on aikaistettu niin lautakunnissa kuin kunnanhallituksessa.
  • Tarkennetaan vielä mm. hallintosäännön toimivaltakysymyksiä.
  1. Henkilöstön tehtäväkuvien päivitys ja työn vaativuuden arvioinnin (TVA)- prosessin loppuunsaattaminen
  • Henkilöstön tehtäväkuvat on päivitetty ja työn vaativuuden arviointityö saatettu loppuun kevään 2023 aikana. Em. prosessin yhteydessä vielä selkeytetään ja kiteytetään tehtäväkuvia yhdessä työntekijän ja esihenkilön välillä.
  • Laaditaan selkeät ohjeistukset säännölliseen tehtäväkuvien tarkastamiseen, niin esihenkilö- kuin työntekijätasolle.
  1. Työajan ja palkkauksen tarkastaminen
  • Tarkistetaan henkilöstön työaikamuoto ja TVA- prosessin myötä tarkistetaan tehtäväkohtaiset palkat kevään 2023 aikana.
  • Tarkistetaan, että hinnoittelutunnukset ovat oikein ja palkkatunnus (kokonaispalkka vs. tehtäväkohtainen palkka) ovat oikeat.
  • Tehdään selkeät sopimukset ja ns. pelisäännöt lisätyön tekemiselle.
  • Tarkistetaan sijaistamiskäytänteitä ja korvauksia näistä.
  1. Henkilöstöohjeistuksien päivitys
  • Päivitetään henkilöstöohjeet ja huolehditaan näiden jalkautumissuunnitelmasta. Em. päivitystyö tehdään yhteistyössä työterveyshuollon kanssa.
  • Laaditaan tehokkaammat mittarit arvioimaan työhyvinvointia.
  • Hyödynnetään sisäistä viestintäalustaa, intraa, paremmin ja tehdään suunnitelma tämän näkyvämmäksi tekemiseen.
  1. Palveluketjujen kuvaukset
  • Aloitetaan syksyllä 2023 palveluketjujen tarkastaminen ns. lean- menetelmää hyödyntäen. Kuvataan palvelut, tarkistetaan näiden toimivuus ja osapuolten roolit em. palveluketjuissa.
  1.  ”Inhimillinen organisaatio ja toimintakulttuuri” – sitoumus
  • Sovitaan yhdessä pelisäännöistä mm. juoksevien lisätöiden merkitsemisestä ja vapaa- sekä työajan selkeämmän tasapainon tavoittelemisesta.
  • Laaditaan sopimus siitä, miten kannustamme toisiamme jaksamaan paremmin ja rakennetaan tiiviimpää, yhteisöllisempää organisaatiokulttuuria. Em. sitoumuksessa on työnkuormitus ja saavutettavuus kantavina teemoina.
  • Työnohjauksen aktiivisempi hyödyntäminen.
  1. Säännönmukaisempi laajennetun johtoryhmän työskentely ja tapaamiset.
  • Jatkossa laajennettu johtoryhmä tulee tapaamaan säännöllisesti yhteisissä palavereissa, joissa käydään läpi ajankohtaisia valmisteluasioita ja vaihdetaan kuulumisia kentältä.  ´

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy kuvauksen mukaisen toimenpideohjelman. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Lapin AVI, YT-toimielin

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)