Kunnanhallitus, kokous 24.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 244 Henkilökohtaisten lisien maksaminen taannehtivasti ja ohje henkilökohtaisen työsuorituksen arviointiin 1.1.2023 alkaen

MUODno-2022-455

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

KVTES:n II luvun 11 §:n mukaan viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa euromääräistä henkilökohtaista lisää. Henkilökohtaista lisää maksetaan pääsääntöisesti viranhaltijan/työntekijän työsuorituksen arvioinnin perusteella. Työnantajan on käytettävä henkilökohtaisiin lisiin 1.2.2013 mennessä vähintään 1,3 % laskettuna kunnan/kuntayhtymän palveluksessa olevan KVTES:n piiriin kuuluvan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen yhteismäärästä. Tarkistus tulee suorittaa vuosittain ja lisiä maksettaessa on eri viranhaltija/työntekijäryhmiä kohdeltava tasapuolisesti. Henkilökohtainen lisä ei edellä kuvatun mukaisesti ole yksittäisen työntekijän subjektiivinen oikeus, mutta henkilökohtaisten lisien osuus tehtäväkohtaisista palkoista kokonaisuudessaan on kiistaton.

Kunta on maksanut osalle henkilöstöä henkilökohtaisia lisiä, mutta edellä mainittu 1,3 %:n vaatimus ei ole täyttynyt. Kunnasta on puuttunut systemaattinen toimintatapa henkilökohtaisten lisien tarkistamisen osalta vuosittain.

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhenemista ole sitä ennen katkaistu. Sama vanhentumisaika koskee myös muita samassa laissa tarkoitettuja saatavia. Siten työnantajan korvausvelvollisuus takautuvia henkilökohtaisia lisiä koskien ulottuu vuoteen 2016 asti.

Asia on käsitelty yhteistoimintaelimessä 6.10.2022 § 12. Yhteistoimintaelin esittää kunnanhallitukselle, että takautuvat lisät maksetaan vuodesta 2014 alkaen. Lisäksi yhteistoimintaryhmä esitti oheismateriaalina olevan ohjeen henkilökohtaisen työsuorituksen arviointiin kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. 

Takautuvien lisien maksusta aiheutuviin kustannuksiin on varauduttu kuluvan vuoden talousarviossa. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että tehdään paikallinen sopimus työnantajan ja pääsopijajärjestöjen välillä, jossa sovitaan henkilökohtaisten lisien takautuvasti tapahtuvasta maksamisesta kaikille KVTES:n alaisille vakituisille ja määräaikaisille työntekijöille sekä viranhaltijoille, jotka ovat olleet palvelusuhteessa kuntaan 31.1.2022.

Lisä maksetaan seuraavilla ehdoilla ja toimii siten paikallisena sopimuksena:

  • Takautuvan summan korvaus suoritetaan kertakorvauksena, jossa kokonaissumma jaetaan tasasuuruisena euromääränä/työntekijä
  • Takautuvat lisät maksetaan viiden vuoden ajalta 1.1.2016 alkaen.
  • Takautuvat lisät maksetaan vuoden loppuun mennessä.
  • Tarkastelun ajankohdaksi sovitaan 31.1.2022, josta katsotaan taaksepäin vuoden yhtäjaksoista/katkeamatonta palvelusuhdetta.
  • Korvaukseen ovat oikeutettuja myös he, jotka ovat olleet tuona ajanjaksona virka- tai työvapaalla, johon heillä on ollut ehdoton oikeus (kuten esimerkiksi lakisääteiset virka- ja työvapaat), kuitenkin siten, että pitkällä sairauslomalla olevien on vuoden aikana pitänyt olla töissä vähintään 1 päivä.
  • Sopimus koskee myös kokonaispalkassa olevia työntekijöitä/viranhaltijoita.
  • Sopimusta sovelletaan samoin perustein vakituisiin ja määräaikaisiin työntekijöihin/viranhaltijoihin.
  • Toimeksiantosopimuksessa olevat henkilöt rajautuvat pois, koska heillä ei ole työsuhdetta kuntaan.
  • Koska korvaussumman perusteena käytetään tammikuun 2022 palkkatietoja kaikkien vuosien osalta, ei viivästyskorkoa maksettavalle summalle makseta.
  • Vuonna 2022 ei enää erikseen tarkasteta 1,3 % henkilökohtaisia lisiä.
  • Vanhoja voimassa olevia henkilökohtaisia lisiä maksetaan, kunnes uusi lomake on hyväksytty kunnanhallituksen toimesta ja uudet arvioinnit on tehty.
  • Henkilökohtaiset lisät tarkastetaan vuoden 2023 aikana 1.1.2023 alkaen hyväksytyn työn suorituksen arviointiohjeen mukaisesti.
  • Kyseessä on täysimääräinen kertakorvaus, eivätkä osapuolet kertakorvauksen saatuaan voi esittää enää mitään vaatimuksia sovittavaa asiaa kohtaan. Sopimus sitoo työnantajaa, kun sopimusta koskeva kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman.

 

Lisäksi hallitus hyväksyy oheismateriaalina olevan ohjeen henkilökohtaisen työsuorituksen arviointiin ja se astuu voimaan 1.1.2023 alkaen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Tiedoksi

taloushallinto ja palkat, yt-toimielin, henkilöstö, palvelualueet