Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 261 Liukuvan työajan soveltamisohje

MUODno-2023-402

Valmistelija

  • Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Liukuvan työajan soveltamisohje perustuu kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 31 – 35 §:n liukuvaa työaikaa koskeviin määräyksiin. Ohjetta voidaan soveltaa niihin KVTES:n ja TS:n piirissä oleviin työntekijöihin, jotka noudattavat joko yleistyöaikaa tai toimistotyöaikaa ja joiden työtehtävät mahdollistavat liukuvan työajan käytön.

Liukuvalla työajalla tarkoitetaan säännöllisen työajan järjestämistä siten, että työntekijä voi kiinteän työajan ulkopuolella annetuissa rajoissa määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan. Yhdenjaksoinen kiinteä työaika on klo 9.00 - 15.00 välinen aika, jolloin kaikki ovat työssä päivittäistä lepoaikaa lukuun ottamatta. Liukuma-aika on kello 7.00 - 9.00 ja kello 15.00 - 17.00. Liukuma-aikojen rajoissa työntekijä päättää saapumisensa työhön ja työstä lähtemisensä.

Liukuvan työajan soveltamisohje ohjaa henkilöstöä myös saldokertymien käytössä erilaisissa tilanteissa. Ohjeessa halutaan korostaa sitä, että liukuva työaika ei ole tarkoitettu sadojen kerryttämiseen ja saldojen kertymistä tulee seurata sekä esihenkilö- että työntekijätasolla.

Yt-toimielin käsitteli liukuvan työajan soveltamisohjetta 24.8.2023 § 57.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liukuvan työajan soveltamisohjeet.

Kunnanhallitus päättää, että liukuvan työajan soveltamisohjeet otetaan kaikilta osin käyttöön 1.1.2024 alkaen. Tähän mennessä saldokertymät tulee olla tarkastettuna ja mahdolliset saldokertymät lyhennetty soveltamisohjeen raameihin (-6 tuntia - +50 tuntia) tai lyhentäminen sovittu ja aikataulutettu esihenkilön kanssa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli laajasti asiasta.

Tiedoksi

yt-toimielin, henkilöstö

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.