Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 257 Työterveyshuoltopalvelujen hankinta 1.1.2024 alkaen

MUODno-2023-330

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti hankkia työterveyshuollon palvelut 2020 § 157 Lääkäriasema Tervalta. Sopimus tehtiin 1.1.2021-31.12.2023 ja kauteen sisältyi lisäksi yksi (1) + yksi (1) optiovuosi ajalla 1.1.2024-31.12.2024 ja 1.1.2025-31.12.2025. 

Lääkäriasema Terva ilmoitti 3.5.2023, että se irtisanoo työterveyshuollon sopimukset päättymään 31.12.2023.

Terveydenhuoltolain 18 § 1. ja 2. mom. mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan sijaitsevissa työpaikoissa työskenteleville työntekijöille työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:ssä ja muualla laissa säädetyt työterveyshuoltopalvelut. Hyvinvointialueen on järjestettävä alueellaan toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville soveltuvin osin työterveyshuoltolain 12 §:ssä ja sen nojalla annetuissa säädöksissä tarkoitettua työterveyshuoltoa.

Työterveyshuoltolain 4 § mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Työterveyshuoltolain 14 § mukaan työnantaja voi 12 §:ssä tarkoitettujen palvelujen lisäksi järjestää työntekijöille sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja.

Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää, siten kuin laissa säädetään.

Hankintalain 25 §:n mukaan kansallinen kynnysarvo ilman arvonlisäveroa on 400 000 euroa lain liitteen 1–4 kohdassa tarkoitetuissa sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa hankinnoissa. Työterveyshuollon yhteisen hankintanimikkeistön mukaan (CPV) se kuuluu terveydenhuollon palveluihin (85147000-1).  Kunnan työterveyshuollon palvelujen kustannukset eivät nouse hankintajakson aikana yli 400 000 euron kynnysarvon, joten kunnan oma hankintamenettely on riittävä. 

Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan yt-ryhmälle ja asia esitellään ryhmän seuraavassa kokouksessa henkilöstön edustajille.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus pyytää tarjouksia henkilöstön kokonaisvaltaisesta työterveyshuollosta.

Tarjousta pyydetään ajalle 1.1.2024–31.12.2026 siten, että tehtävään sopimukseen sisältyy lisäksi yksi (1) + yksi (1) optiovuosi ajalla 1.1.2027–31.12.2027 ja 1.1.2028–31.12.2028.

Tarjouspyynnön ehtona on mm. palvelun saatavuus kunnan keskustan alueella.

Päätös

Hallitus päätti, että

  • työterveyshuollon kilpailutuksessa käydään markkinavuoropuhelu,
  • työterveyshuollon palvelut kilpailutetaan eriteltynä I ja II luokissa ja
  • palvelu tulee olla saavutettavissa Tunturi-Lapin alueella.

Halllitus valtuuttaa hallintojohtajan täydentämään tarjouspyyntöasiakirjoja ja hyväksyttämään ne erikseen hallituksella sähköisesti.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli toivotusta palveluntasosta ja kilpailutuksesta. Kilpailutuksessa tulisi olla mahdollisuus hyödyntää mm. myös etäpalveluita.

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Hallituksen edellyttämä markkinavuoropuhelu järjestettiin 18.8.2023 ja tilaisuuteen osallistui kaksi palveluntuottajaa. Tarjousasiakirjaluonnokset lähetettiin näille toimijoille kommentointia varten ja molemmilta saatiin palaute.

Hanselilla on käynnissä kilpailutettu Työterveys 2020–2026 yhteishankinta, johon mm. kunnat voivat liittyä. Muoto on dynaaminen hankintajärjestelmä (DPS) ja siinä asiakas tekee hankinnat oman minikilpailutuksen kautta. Asiakas saa Hanselilta käyttöön valmiit asiakirjapohjat ja tuen minikilpailutuksen tekemiseen. DPS:ssä on useita toimittajia ja asiakas hyötyy myös muista yhteishankinnan eduista, kuten kilpailukykyisistä hinnoista, sopimusehdoista, luotettavista sopimustoimittajista ja toimitusvarmuudesta. Molemmat markkinavuoropuheluun osallistuneet palveluntuottajat ovat tämän yhteishankinnan toimittajina.

Yhteishankinnan etuja ovat mm.

  • työterveyshuollon keskeisille veloituksille on asetettu enimmäishinnat eivätkä sopimustoimittajat voi ylittää näitä,
  • Hansel huolehtii asiakkaiden puolesta hinnankorotusten käsittelyn, alihankkijamuutokset ja valvoo osaltaan sopimuksia,
  • sopimuksen ehdot on rakennettu tukemaan asiakkaan työterveyden vaatimuksia mahdollisimman hyvin,
  • valmiin mallipohjan avulla asiakas pystyy seuraamaan oman asiakaskohtaisen sopimuksen tuloksellisuutta sopimuskaudella ja 
  • Hansel tukee asiakasta minikilpailutuksessa.

Yhteishankintaan sisältyy mm.

  • Monipuoliset työterveyshuollon palvelut tarpeiden mukaan:
    • Lakisääteisen ennaltaehkäisevän työterveyshuollon
    • Yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon
  • Työterveyshuoltoa tukevat lisäpalvelut, esimerkiksi digitaaliset ratkaisut tai etäpalvelut

Asiakkaalla on mahdollisuus huomioida paikallisuus sekä paikalliset erityistarpeet, sillä toimittajavalinta tapahtuu minikilpailutuksen avulla valmiita mallipohjia käyttäen. Asiakas saa tarpeitaan vastaavat palvelut haluamassaan laajuudessa. Sopimusehdot ja enimmäishinnat suojaavat asiakkaan asemaa, ja se pääsee hyötymään suuren hankintavolyymin mukanaan tuomista eduista. 

Yhteishankintajärjestelmä on voimassa 31.12.2026 saakka ja asiakkaan hankintasopimus voi olla voimassa enintään 31.12.2028 saakka. Sopimus voidaan irtisanoa milloin tahansa sopimuskauden aikana, irtisanomisaika on kolme kuukautta.

Hanselin mallipohjiin sisältyy erilaisia työkaluja kuten työterveyden tilannekuva -mallipohja yhteistyön tavoitteelliseen johtamiseen.

Hansel suosittaa liittymistä yhteishankintaan, vaikka dynaamisiin hankintajärjestelmiin (DPS) ei ole välttämätöntä. Liittymällä DPS:ään saa tietoa esimerkiksi sopimusta koskevista muutoksista ja muista ajankohtaisista asioista.

Minikilpailutuksessa voi valita yhden tai useamman sopimustoimittajan työterveyspalveluiden toimittajaksi tarpeiden mukaan. Vaatimukset täyttäviä toimittajia hyväksytään mukaan DPS:ään koko sen keston ajan ja ajantasainen lista toimittajista Hanselin kilpailutusjärjestelmästä. Toimittajalla on oikeus käyttää Hanselin hyväksymiä alihankkijoita.

Yhteishankinnoissa moni asia on jo sovittu valmiiksi:

  • Hansel on varmistanut mm. sopimustoimittajien luotettavuuden ja toimituskyvyn. Laaditut ehdot mahdollistavat yhteishankinnan sujuvan käytön sopimuskaudella ja toimivat vankkana tukena asiakkaan omalle hankintasopimukselle.
  • DPS:ssä on enimmäishinnat, joita ei voida ylittää DPS:n sisäisiin kilpailutuksiin annettavissa tarjouksissa, mutta toimittajat voivat esittää Hanselille hinnankorotuksia vuosittain.
  • Toimittajalla ei ole oikeutta veloittaa asiakkaalta yleiskustannusten kattamiseksi maksuja (pois lukien yleismaksu), kuten esimerkiksi erillisiä toimistomaksuja, laskutuslisiä tai muita päällekkäisiä maksuja tai kustannuksia, eikä sähköisten palveluiden maksuja, kuten Kanta-maksuja ja eReseptimaksuja.

Hanselin palvelumaksu on 1 % arvonlisäverottomasta kokonaislaskutuksesta ja toimittaja veloittaa tämän asiakkaalta erillisellä laskulla. Hansel veloittaa tämän jälkeen palvelumaksun osuuden toimittajalta. Tällä järjestelyllä varmistetaan asiakkaiden KELA-raportoinnin sujuvuus.

Hanselin Työterveys 2020–2026 minikilpailutukseen tarjousten vertailuperusteeksi suositellaan halvinta hintaa. Saavutettavuus määritellään hankinnan kohde- ja vähimmäisvaatimuksissa sekä työpisteet ja toimipaikat kohdassa siten, että toimipisteen (josta palveluita tuotetaan) hyväksyttävä enimmäisetäisyys on 85 kilometriä. Mm. etäpalvelut sisältyvät DPS:n ehtoihin.

Arvio kustannuksista on 40 000 euroa/vuosi ja kilpailutukseen sisältyvän sopimuskauden arvo on 200 000 euroa. Arviossa on huomioitu hyvinvointialueelle siirtynyt henkilöstö ja ravitsemis- ja siisteyspalvelujen yhtiöittämisessä siirtyvä henkilöstö.     

Esityslistan oheismateriaalina toimitetaan tarjouspyyntöasiakirjat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. liittyä Hanselin yhteishankintaan Työterveys 2020–2026,
  2. kilpailuttaa työterveyshuoltopalvelut Hanselin dynaamisessa hankintajärjestelmässä ajalle 1.1.2024–31.12.2028 ja 
  3. hyväksyä tarjousvertailun valintaperusteeksi halvimman hinnan

Kunnanjohtajan muutettu ehdotus:

Kunnanhallitus päättää

  1. liittyä Hanselin yhteishankintaan Työterveys 2020–2026,
  2. kilpailuttaa työterveyshuoltopalvelut Hanselin dynaamisessa hankintajärjestelmässä ajalle 1.1.2024–31.12.2026 ja optiona 1.1.2027-31.12.2027 + 1.1.2028-31.12.2028 ja
  3. valtuuttaa hallintojohtajan täydentämään kilpailutusasiakirjoja, -ehtoja ja valintaperusteita.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Tiedoksi

hallinto- ja henkilöstösuunnittelija

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)