Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 262 Henkilökohtaisten avustajien lomakorvaukset

MUODno-2023-406

Valmistelija

  • Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Ennen hyvinvointialueelle siirtymistä kunnan palveluksessa on toiminut henkilökohtaisia avustajia ns. työnantajamallilla. Työnantajamalli on henkilökohtaisen avun järjestämistapa, jossa vammainen henkilö palkkaa avustajan itse ja kunta (nykyään hyvinvointialue) on korvannut vaikeavammaiselle henkilölle

  • henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset
  • työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset
  • muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.

********* ilmoitti työnantajalle, että hänelle ei ole maksettu lomakorvauksia koko henkilökohtaisena avustajan toimimisen aikana. Selvityksen parusteella todettiin, että kahden henkilökohtaisten avustajan kohdalla vuosilomalain mukaiset lomakorvaukset ovat jääneet maksamatta siltä osin, kun ne olivat kunnan vastuulla. Kunta on ollut vastuullinen korvausten maksamisesta 31.3.2022 asti ja 1.4.2022 eteenpäin hyvinvointialue vastaa lomakorvauksten maksamisesta. Näihden kahden henkilön kohdalla palvelussuhde on päättynyt 31.12.2022 eikä heistä kumpikaan ole siirtynyt hyvinvointialueen palvelukseen. Näin ollen kunta on vastuullinen maksamaan heidän maksamatta jääneet lomakorvaukset palvelussuhteen loppuu asti.

Vuosilomalain 4 luku 16 §:n mukaan työntekijällä on oikeus saada lomakorvauksena hänelle lomanmääräytymisvuoden aikana työssäolon ajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta

  • 9 %, jos työsuhde on kestänyt lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä alle vuoden tai
  • 11,5 %, jos työsuhde on jatkunut lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä vähintään vuoden 

Palkanlaskijalta saatujen laskelmien mukaan lomakorvauksia on jäänyt maksamatta seuraavasti:

*********
1.4.2021 - 31.3.2022: 405,51 € (9 % palkasta)
1.4.2022 - 31.12.2022: 832,36 € (11,5 % palkasta)
= 1237,87 €

*********
1.4.2021 - 31.3.2022: 490,70 € (9 % palkasta)
1.4.2022 - 31.12.2022: 81,55 € (11,5 % palkasta)
= 572,25 €

Yt-toimielin on käsitellyt asiaa 24.8.2023 § 58.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että lomakorvaukset maksetaan takautuvasti esittelytekstin mukaisesti.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

palkat, yt-toimielin, asianosaiset

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.