Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Kutunivan ranta-asemakaavan hyväksyminen

MUODno-2019-14

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kaavaehdotus oli nähtävillä 15.11.2023–15.12.2023 ja siitä saapui viisi lausuntoa ja neljä muistutusta.

Lapin ELY-keskus toteaa lausunnossaan 8.12.2023 mm. kulttuuriympäristön osalta, että AP/s -merkinnän kaavamääräyksessä tulee käydä ilmi yleiskaavan ohjausvaikutus. Merkinnän kaavamääräykseen tulee lisätä, että rakennusten purkaminen edellyttää MRL 127 §:n mukaisen purkamisluvan.

Luontoympäristön ja Natura 2000 -alueen osalta ELY katsoo, että tehty luontoselvitys on asianmukaisella ja riittävällä tavalla laadittu. Selvityksen perustella tehdyt johtopäätökset ovat oikeat eikä varsinaista Natura-arviota ole tarpeen laatia.

Jätevesien osalta ELY-keskus katsoo, että kaavamääräyksiin lisätty yleinen määräys jätevesien käsittelystä ei riitä varmistamaan jätevesien riittävää käsittelyä ranta-alueella. Muonion kunnassa ei ole annettu ympäristönsuojelumääräyksissä tai rakennusjärjestyksessä määräystä ranta-alueiden määrittämisestä pilaantumiselle herkäksi alueeksi, jolla jätevesijärjestelmien tulee täyttää perustasoa ankarampi ohjeellinen puhdistustehovaatimus. Määräys ranta-alueita koskevasta ohjeellisesta puhdistustehovaatimuksesta tulee ELY-keskuksen näkemyksen mukaan sisällyttää kaavamääräyksiin.

Liikenteen osalta ELY-keskus katsoo, että valmisteluaineistosta annetut liikennettä koskevat kannanotot on pääosin otettu huomioon. Meluselvitystä ei ole tehty, mutta melu on riittävällä tavalla otettu huomioon. Kaava-alueen muodostumien erillisistä alueista vaikeuttaa liikenteen kulkuyhteyksien suunnittelua. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan liittymät voidaan toteuttaa suunnitellusti suosituksia tiheämmin, koska esitetyllä kaavarakenteella ei ole mahdollista järjestää alueelle kulkua muutoin.

Yhteenvetona Lapin ELY-keskus toteaa, että ehdotuksessa on pääosin otettu huomioon sen antama valmisteluvaiheen lausunto, mutta edellyttää, että edellä mainitut tulee ottaa huomioon. Lisäksi ELY-keskus huomauttaa, että ranta-asemakaava on MRL 73 §:n mukaisesti tarkoitettu pääasiassa tavanomaisen loma-asutuksen järjestämiseen ranta-alueella ja suunnittelualueen ranta-alueen ulkopuolella oikea kaavamuoto olisi asemakaava.

Kaavan laatija toteaa 6.2.2024 vastineessaan, että ehdotusta tarkennetaan /s -merkinnän osalta ELY-keskuksen ja Tornionlaakson museon lausuntojen perusteella. Jätevesien osalta todetaan, että riittävä puhdistustaso ratkaistaan rakennuslupavaiheessa ja kaavamääräysten muotoilua tarkistetaan.

Lapin liitto toteaa lausunnossaan 7.12.2023, että ranta-asemakaavan aineisto toteuttaa Tunturi-Lapin maakuntakaavan tavoitteita.

Muonion sähköosuuskunta esittää lausunnossaan 1.12.2023, että kaavassa huomioidaan käynnissä oleva sähkölinjan saneeraus, joka muuttaa linjan sijaintia.

Kaavan laatija toteaa 6.2.2024 vastineessaan, että kaavassa huomioidaan ja tarkennetaan sähkölinjan saneeraus sähköosuuskunnan esittämällä tavalla. Lisäksi mm. poistetaan rasite linjalle.

Metsähallituksella ei ole lausuttavaa kaavaehdotuksesta (15.12.2023).

Tornionlaakson museo toteaa 8.12.2023 lausunnossaan, että se on antanut lausunnon valmisteluaineistosta ja siinä yhteydessä tuonut esiin mm., että osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys ei ole ollut Tornionlaakson museon käytettävissä lausuntoa laatiessa, joten museo ei voinut ottaa tarkemmin kantaa Kivelän pihapiiriä koskevien suojelumerkintöjen riittävyyteen. Lisäksi museo on tuonut esiin, että kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittäviä kohteita koskevista merkinnöistä ja kaavamääräyksistä on hyvä keskustella alueellisen vastuumuseon kanssa ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. Asiasta ei ole oltu yhteydessä museoon eikä edellä mainittua selvitystä ole toimitettu museolle.

Lausunnossa todetaan, että kaavaehdotuksen Kivelän ja Kutunivan pihapiiriä koskevia kaavamääräyksiä ja merkintöjä on muutettu luonnosvaiheesta. Museo toteaa kuitenkin, että rakennuskohtainen sr-merkintä on korvattu /s-merkinnällä ja kaavamääräys on puutteellinen. Lisäksi Kivelän pihapiiriin kuuluva rakennus ja niitty mäen päällä ovat merkinnän ulkopuolella. Museo katsoo, että pihapiiriä koskeva /s-merkintä ja sen kaavamääräys ei riittävästi turvaa kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden säilymistä. Lausunnossa esitetään, että Kivelää ja Kutunivaa koskevaa kaavamääräystä täydennetään ja selostusta taikka liitteitä tulee täydentää niin. että niistä käy ilmi suojeltavien kohteiden ominaisuudet ja kulttuurihistoriallinen merkitys.

Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Tornionlaakson museo toteaa, että aiemman lausunnon ohjeistama määräys muinaisjäännöksestä Kutuniva 1 (tunnus muinaisjäännösrekisterissä 1000036673) on osin lisätty kaavamerkintään, mutta määräystä tulee edelleen tarkentaa. Kaavaselostukseen tulee lisätä kaavassa olevan muinaisjäännöksen kuvaus ja huomioida siihen liittyvät kaavan vaikutukset. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on virheellinen tieto vastuumuseosta ja virheellistä tekstiä.

Kaavan laatija toteaa 6.2.2024 vastineessaan, että /s -merkintää ja tervahautaa koskevaa merkintää tarkennetaan Tornionlaakson museon esityksen mukaisesti. Lisäksi täydennetään kohdekuvaus ja tarvittava kaavan vaikutusten arviointi sekä poistetaan virheelliset tiedot OAS:ista.

Muistutuksissa nostetaan esille mm. seuraavia kohtia

  • rakentaminen tulisi säilyttää pääsääntöisesti osayleiskaavan mukaisena, kaavaehdotuksen mukaan rakennusoikeus ja rakennuspaikkojen määrä poikkeaa merkittävästi osayleiskaavasta
  • vesi- ja jätevesihuolto tulisi järjestää verkoston kautta, ei kiinteistökohtaisilla ratkaisuilla
  • liikennejärjestelyissä tulisi erityisesti huomioida turvallisuusnäkökohdat, suunnittelualue sijaitsee haasteellisessa paikassa
  • huoli ranta-alueiden kasvillisuus- ja eläinlajien säilymisestä sekä riittävistä selvityksistä
  • rakentamisen määrän vaikutus maisemaan.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan mm. että

  • kaavaa laadittaessa on huomioitu yleiskaavan ohjausvaikutus, esim. AP-alueelle sijoitetut rakennuspaikat perustuvat yleiskaavan laskentaperusteeseen
  • kaavassa on huomioitu asuin- tai lomarakentaminen mm. /a -merkinnällä RA-1 -alueella (lomarakentaminen), jolla sallitaan asuinrakennuksen rakentaminen pysyvään asumiseen
  • vedenhankinnan ja jätevesihuollon osalta kaavamääräyksiä on tarkennettu, mutta esim. riittävä jätevesien puhdistustaso ratkaistaan rakennuslupavaiheessa
  • liikennejärjestelyjen osalta kaava noudattaa yleiskaavan tavoitteiden toteutumista
  • ranta-alueille on jätetty suojavyöhyvke vesialueen ja rakennuspaikkojen väliin turvaamaan kasvillisuutta ja eläinlajeja

Lausunnot, muistutukset ja kaavan laatijan vastineet ovat liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Kutunivan ranta-asemakaavan.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)