Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 332 Äijäniemen ranta-asemakaava, ehdotus

MUODno-2022-165

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kaavaehdotus oli nähtävillä 10.5.2023-9.6.2023 ja nähtävillä oloa jatkettiin 28.6.2023-31.7.2023, koska naapurien kuulemisen yhteydessä oli toimitettu väärä kaavakarttaluonnos.
Kaavaehdotuksesta saapui 7 lausuntoa ja 7 mielipidettä.

Lapin ELY-keskus katsoo lausunnossaan kaavamuodosta, että ranta-asemakaava ei tässä tapauksessa ole oikea suunnitteluväline, kun otetaan huomioon MRL 73 §:n mukaiset erityiset sisältövaatimukset sekä suunniteltu rakentamisen laatu ja määrä.

Kaavanlaatija toteaa vastineessaan, että kaavamuoto on kunnan tahtotilan mukainen, jolla kunta haluaa varmistaa, ettei sille koidu kaavan edellyttämiä infrastruktuurin toteutus- tai ylläpitokustannuksia, mikä asemakaavassa maankäyttö- ja rakennuslain 83§, 84§ ja 90§ mukaisesti kuuluu kunnalle. 

ELY-keskuksen lausunnossa todetaan selvityksistä ja vaikutusten arvioinneista mm., että yleiskaavassa rakennuspaikat on laskettu ja osoitettu emätila-, tila- ja rakennuspaikkakohtaisesti, mikä tulee ottaa huomioon asemakaavoituksessa, kun arvioidaan maanomistajien yhdenvertaista kohtelua. Rannalle rakennettavat ohjelmapalvelujen käyttöön tarkoitetut rakennukset varaavat rantaa rakentamiselle ja muodostavat laajan rantarakennuspaikan. Kaavaselostusluonnoksen mukaan ohjelmapalveluiden alueiden rakennusoikeus on siirretty ranta-alueelle yleiskaavassa osoitetuilta R-alueilta. Kaavaselostusluonnoksesta ei käy ilmi rakennusoikeuden osoittamisen perusteena oleva emätila. Kaava-asiakirjoihin ei näin ollen sisälly sellaista MRL 9 §:ssä tarkoitettua selvitystä, jonka perusteella MRL 73 §:ssä asetettujen kaavan sisältövaatimusten ja maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusten toteutumista voitaisiin arvioida sillä alueella, jolla kaavalla voi olla olennaisia vaikutuksia. Kun otetaan vielä huomioon kaavaselostusluonnoksessa esitetty, jonka mukaan ohjelmapalveluiden alueiden rakennusoikeus on siirretty ranta-alueelle yleiskaavassa osoitetuilta R-alueilta ranta-alueen ulkopuolelta, on ELY-keskuksen näkemyksen mukaan kyseenalaista, onko emätilaperusteisesti mitoitettu yleiskaava ollut ohjeena kaavaluonnoksen laatimiselle maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamalla tavalla.

Kaavanlaatija toteaa vastineessaan, että kaavaselostusta täydennetään (ja korjataan) emätilaperusteiden osalta seuraavasti: emätila-, tila- ja rakennuspaikkakohtaisen laskennan pohjana on ollut emätila 498-893-1-0 X (Valtion maa- ja vesialueet). Siitä lohkotulla kiinteistöllä 498-893-10-1, jonka alueelle (osa) asemakaavaa laaditaan, on muunnetun rantaviivakilometrien (yht. 21,058 km) ja jo käytettyjen rakennusoikeuksien (2 kpl) jälkeen jäljellä on 38 potentiaalista rakennuspaikkaa. Näistä 28 rakennuspaikkaa on teoriassa osoitettu Toras-Olosjärven väliselle RM-5 -alueelle ja 9 rakennuspaikkaa Kutunivan RM-2-alueelle. Yksi rakennuspaikka on osoitettu tämän asemakaavan myötä Äijäniemeen.

Luontoympäristön osalta ELY-keskus kiinnittää huomiota mm. pohjaveden ja vesilain mukaisiin asioihin seuraavasti: Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue käsittää myös luonnontilaisen puron. Sen uoman luonnontilan vaarantaminen on vesilailla (VL 3 luku 2 §) kielletty. Lapin ELY-keskus katsoo, että kohteen kaavamääräystä tulee siten täydentää tiedolla vesilain mukaisesta puron uoman luonnontilan vaarantamiskiellosta. ELY-keskus toteaa, että vesirajaan tai vesialueelle sijoittuvista rakennelmista tulee pyytää lausunto valtion valvontaviranomaiselta (ELY-keskus) vesilain mukaisen luvantarpeen arvioimiseksi. Lisäksi ELY-keskus huomauttaa, että kaavamääräyksessä alimmasta rakentamiskorkeudesta on virheellisisä korkeuksia ja korkeudet tulee esittää samassa korkeusjärjestelmässä pohjakartan mukaan.

Kaavanlaatija toteaa vastineessaan, että Ge-merkintää täydennetään ELY-keskuksen esityksen mukaisesti. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta on laajennettu ja määräystä täydennetty ELY-keskuksen esityksen mukaisesti. Vesilain luvantarpeen osalta kaavamääräyksiä tarkistetaan ja korjataan tulvakorkeuksien osalta. Kaavamääräykset korjataan korkeusjärjestelmän osalta.

Jätevesien ja vesihuollon osalta ELY-keskuksen lausunnossa todetaan, että kaavaselostuksesta tulisi käydä ilmi, miten alueen vesihuolto ja jätevesien käsittely on tarkoitus toteuttaa, jotta olisi mahdollista arvioida voiko käsittelystä aiheutua kuormitusta lähialueen vesistöihin. ELY-keskuksen käsityksen mukaan tahtotilana on ollut alueen liittäminen vesi- ja viemäriverkostoon, mutta verkoston laajentuminen on riippuvainen kaavoitushankkeen ulkopuolisista tahoista. Viemäriverkoston laajentamista silmällä pitäen voisi olla tarkoituksenmukaista johtaa jätevedet alkuvaiheessa umpisäiliöihin ja kuljettaa kunnan jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi.

Kaavanlaatija toteaa vastineessaan, että kaavaselostusta täydennetään vesihuollon ja jätevesien käsittelyn osalta. Alueelle ei tulla rakentamaan pienpuhdistamoa ja suunniteltavat jätevesijärjestelmät saostus- ja umpisäiliöineen suunnitellaan niin, että niiden lähelle pääsee ajamaan raskaalla ajoneuvolla.

Kaavamerkinnöistä ja -määräyksistä ELY-keskus kiinnittää huomiota ranta-asemakaavaluonnoksen yleispiirteisyyteen. Kaavaluonnoksessa yksittäisten rakennusten paikat on osoitettu ohjeellisena ja rakennusala mukailee korttelialueen ulkorajoja. ELY-keskus katsoo, että asemakaavassa rakentamista tulisi kyseessä olevalla alueella ohjata tarkemmin ja rakennusalat tulisi osoittaa niille alueille, mille rakentaminen on mahdollista sijoittaa huomioon ottaen mm. kaavoitettavaan alueen korkeuserot ja se, mitä edellä lausunnossa on todettu. Kaavassa tulisi kiinnittää tarkemmin huomiota siihen, kuinka liikennöinti suunnittelualueella aiotaan järjestää, esimerkiksi osoittamalla kulkuväylät.

ELY-keskuksen näkemyksen mukaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeän alueen merkintään tulisi käyttää ympäristöministeriön asemakaavamerkinnät ja -määräykset -oppaan mukaisesti luo-1-merkintää. ELY-keskus kiinnittää huomiota Jerisjärven ranta-alueelle osoitettuun ohjelmapalveluiden alueen (MO) merkintään ja asemakaavassa tulee käyttää ensisijaisesti kaavamääräysasetuksen mukaista asemakaavamerkintää. Ottaen huomioon käyttötarkoituksen johon alue tosiasiallisesti on kaavaluonnoksessa osoitettu ja alueelle osoitettu rakennusoikeus, ELY-keskuksen näkemyksen mukaan alueen käyttötarkoituksen osoittamisessa ei tule käyttää M-pohjaista merkintää. Mikäli kyseiselle ranta-alueelle voitaisiin ylipäänsä osoittaa kaavaluonnoksen mukaista rakentamista, käyttötarkoitukseen sopiva merkintä olisi esimerkiksi matkailupalvelujen alue (RM), johon voi numeroindeksin avulla esittää tarkennuksen alueen käyttötarkoituksesta.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että kaavakarttaa tarkennetaan rakennusalojen osalta tarkoituksenmukaisessa määrin. Korttelialueet rakennusaloineen ovat osoitettu alueille, jotka ovat ominaisuuksiltaan rakentamistapa ja -volyymi huomioiden siihen soveltuvia. Tämän tyyppisessä matkailurakentamisessa on tärkeää jättää mahdollisuus rakennusten huolelliselle sijoittelulle maaston ominaisuudet huomioiden, mikäli esim. majoitusrakennuksia halutaan sijoittaa väljemmin. Kaavakarttaan osoitetaan korttelin sisäiset ajoyhteydet ja sitä korjataan luo-1 merkinnän osalta ja MO-aluemerkintä muutetaan RM-1 alueeksi: Matkailua palvelevien rakennusten korttelialue, jonne saa sijoittaa ohjelmapalveluiden käyttöön tarkoitettuja rakennuksia ja rakenteita.

Lapin liiton lausunnossa todetaan, että kaavaselostuksessa on tuotu esille suunnittelualuetta koskevat Tunturi-Lapin maakuntakaavan merkinnät ja määräykset. Kaavaselostuksessa olisi hyvä tuoda esille soveltuvin osin myös koko maakuntakaava-aluetta koskevia suunnittelumääräyksiä. Muutoin Lapin liiton virasto toteaa Äijäniemen ranta-asemakaavan valmisteluaineiston sopeutuvan Tunturi-Lapin maakuntakaavan tavoitteisiin.

Tornionlaakson museon lausunnossa todetaan rakennetun kulttuuriympäristön, maiseman ja kaavatilanteen osalta mm. maisema-alueen olevan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittama alue, jonka arvojen säilyminen tulee turvata maankäytön suunnittelussa. Samoin todetaan, että suunnittelualue sijaitsee kulttuurihistoriallisesti rajamaastossa, missä suomalainen ja saamelainen kulttuuri ovat sulautuneet yhteen.

Arkeologisen kulttuuriympäristön osalta museo toteaa, että kaavaselostuksessa on virheellinen merkintä, joka tulee muuttaa kiinteäksi muinaisjäännökseksi ja selostusta tulee korjata termillä vastuumuseo.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että kaavaselostusta ja -määräyksiä korjataan museon esittämällä tavalla.

Tornionlaakson museo toteaa, että asemakaavalla on osoitettu rakentamista yleiskaavan vastaisesti M-1-alueille. Yleiskaavan mukaisesti M-1-alueelle tulee sallia vain maa- ja metsätalouteen tai kalatalouteen liittyvä tarpeellinen rakentaminen. Äijänimen kohdalle järveen on osoitettu myös perinteiseen kalastukseen liittyvä apajapaikka. Yleiskaavassa osoitettu vapaan rakentamattoman rantaviivan määrä pienenee entisestään. Äijäniemi on lisäksi alavaa soistunutta kuivaa kangasta, jolle rakentaminen edellyttää todennäköisesti merkittävää maanmuotoilua, joka on ristiriidassa kaavan muiden tavoitteiden kanssa.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että asemakaavassa on perusteltu miksi M-1 -alueelle on osoitettu matkailua palvelevaa rakentamista. Asemakaavamääräys nro 3 varmistaa ettei ko. soistuvalle kuivalle kankaalle rakentaminen ole ristiriidassa kaavan muiden tavoitteiden kanssa.

Museo jatkaa, että asemakaavaluonnoksessa on osoitettu suunnittelualueen keskelle kaksi väljää matkailua palvelevien rakennusten korttelialuetta, joilla rakennusalueiden rajat ulottuvat koko alueella, vaikka ohjeellisten rakennusalojen perusteella rakentaminen mahtuisi huomattavasti pienemmälle alueelle. Esitetyt aluerajaukset mahdollistavat rakentamisen levittäytymisen koko RM-alueelle. Rajaamalla korttelialueet ja rakennusalat pienemmiksi ja lähemmäs kaavassa osoitettuja katuyhteyksiä rakennettu alue jäisi pienemmäksi, liikenneyhteydet lyhyemmiksi ja kaavoitettavalle alueelle enemmän rakentamatonta metsäaluetta poronhoidon edellytysten turvaamiseksi. Asemakaavaluonnoksessa osoitetuille MY-alueille ei ole annettu tarkempia kaavamääräyksiä. Tornionlaakson museon näkemyksen mukaan ranta-alueille tulee yleiskaavan mukaisesti antaa tarkemmat kaavamääräykset rantamaiseman ja luontoarvojen vaalimiseksi. Museo pitää hyvänä, että kaavan yleisillä määräyksillä ohjataan rakentamisen sopeuttamista ympäristöön, rakentamattomien tontin osien säilyttämistä luonnontilaisena ja vaurioituneiden tontin osien palauttamista ympäristöönsä sopivaksi.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että korttelialueita ja rakennusaloja tarkistetaan ja tarkennetaan ehdotusvaiheessa. Lisäksi MY-kaavamääräystä tarkennetaan museon esittämällä tavalla.

Tornionlaakson museo huomauttaa, että kaavan vaikutuksia ei ole arvioitu suhteessa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaan valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Maisemallisten arvojen lisäksi perinteisten elinkeinojen muodostamat alueet ja miljööt ja näiden elinkeinojen elinvoimaisuuden säilyminen ovat olennainen osa kulttuurimaisema-alueen arvoja, joita valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti tulee alueella vaalia.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että kaavaselostuksen vaikutusten arviointia tarkennetaan TLM:n esittämällä tavalla.

Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuolto lausuu mm., että Terveydensuojeluasetuksen (1994/1280) 11 §:n mukaan viemäri on sijoitettava, rakennettava ja hoidettava niin, ettei siitä aiheudu talousveden tai yleiseen käyttöön tarkoitetun uimarannan veden tai maaperän terveydellisen laadun huonontumista. Nestemäisten jätteiden kokoaminen tiiviiseen säiliöön tai imeyttäminen maahan on tehtävä siten, ettei siitä aiheudu maaperän tai talousveden pilaantumisen vuoksi terveyshaittaa. Suunnittelussa tulee varmistaa, että kiinteistössä on käytettävissä riittävästi ja hyvänlaatuista talousvettä sekä jätevesien käsittelystä huolehditaan siten, ettei mahdollisten omien talousvesikaivojen veden laatu heikenny.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että ennen alueellisen viemäriverkon valmistumista ja siihen liittymistä jätevedet ohjataan umpisäiliöihin ja kuljetetaan kunnan jätevedenpuhdistamoon käsiteltäväksi.

Jerisjärven Huolto Oy yhtyy Lapin ELY-keskuksen näkemykseen 19.8.2022 jätevesihuollon järjestämiseksi. Yhtiö toteaa, että sillä on käynnissä linjastohanke, joka toteutuessaan mahdollistaa kaava-alueen liittymisen rakennettavaan runkolinjaan. Lisäksi yhtiö toteaa, että kiinteistökohtainen jätevesihuolto on haastavaa ratkaista ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että ennen alueellisen viemäriverkon valmistumista ja siihen liittymistä jätevedet ohjataan umpisäiliöihin ja kuljetetaan kunnan jätevedenpuhdistamoon käsiteltäväksi. Alueelle ei rakenneta pienpuhdistamoa.

Muonion paliskunta toteaa lausunnossaan, että suunniteltu alue on paliskunnalle tärkeä syys/talvilaidunalue ja erittäin tärkeä alue paliskunnan pohjoisosien toiminnan mahdollistamiseksi. Kaava-alueen luonnontilaisuus mahdollistaa porojen siirtymisen luontaisia vaellusreittejä pitkin. Kaavaehdotuksen selostus sisältää poronhoidolle aiheutuvaa haittaa vähentäviä seikkoja, mutta esim. aitaamattomuus ei merkittävästi vähennä aiheutuvaa haittaa eivätkä edesauta poronhoidon toimintaedellytyksiä. Aineistossa ei ole otettu huomioon ollenkaan paliskunnan kanssa neuvottelussa käsiteltyjä asioita ja huolia. Kaavoituksella suunniteltu infra leviää niin laajalle alueelle, että se estää Kemiläisen laen itäisellä puolella porojen siirtämisen alueen läpi kokonaan ja aiheuttaa häiriötä alueelle eikä Kemiläiseen pysty enää poroja kokoamaan ollenkaan. Muonion paliskunnan pohjoisosissa on paljon vesistöjä ja yksityisten maanomistajien aitarakenteita, jotka estävät porojen liikkumista tällä hetkellä paliskunnan keskiosien ja pohjoisosien välillä.  Kriittisten alueiden rakentaminen tekee paliskunnan laidunkierron toteuttamisen mahdottomaksi ja aiheuttaa laidunpaineen kohdentumista laajemmalle, pirstaloituneelle alueelle pilaten näin paliskunnan laidunalueita.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa Jerisjärvi-Äkäsjärven osayleiskaavassa ranta-asemakaavoitettava alue sijaitsee keskeisiltä osiltaan loma- ja matkailualueeksi (R) osoitetulla alueella. Toisin kuin voimassa olevassa osayleiskaavassa, ranta-asemakaavaan on osoitettu M- ja MY-alueet, joiden kautta porojen siirtyminen luontaisesti on mahdollista. Niiden pinta-ala on noin 2/3-osaa asemakaavoitettavasta alueesta. Porojen siirtyminen luontaisesti on mahdollista myös korttelialueiksi (RM) osoitettujen alueiden kautta, sillä kaavamääräyksellä on kielletty tonttien aitaaminen. Ranta-asemakaava on voimassa olevan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukainen R-alueen rakentamisen tehokkuuden osalta. Alueen toteuttamisen edellyttämä infra on osoitettu merkittävästi pienemmälle alueelle kuin voimassa oleva osayleiskaava mahdollistaa. Mm. näillä keinoilla on huomioitu paliskunnan esittämät asiat ja huolet poronhoidon turvaamiseksi. Lisäksi ehdotusvaiheeseen tarkistetaan ja tarkennetaan korttelialueita sekä rakennusaloja.

Muonion paliskunnan näkemyksen mukaan kuvatun kaltaisen matkailutoiminnan kehittäminen suhteellisen luonnontilaiselle Kemiläisen alueelle ei ole kestävää, ekologista eikä sosiaalisesti hyväksyttävää. Uusien matkailualueiden kaavoitus ja rakentaminen tulee kohdentaa jo rakennetuille ja vähemmän kriittisille alueille, joilta poronhoito on jo joutunut siirtymään. Jäljelle jääneet pullonkaulat tulee rauhoittaa kaavoitukselta, jotta poronhoito Muoniossa voi edelleen olla kannattavaa elinkeino toimintaa. Kriittiselle alueelle kaavoittaminen voi poistaa isoja laidunalueita porotalouden käytöstä ja alueiden rakentaminen heikentää porotalouden kannattavuutta monin eri tavoin. Erotuksia ei pystytä pitämään ajoissa, kustannukset porojen kokoamiseen kasvavat, poroja joudutaan luonnonlaitumien tilan heikentyessä ja laidunten pirstaloituessa ruokkimaan entistä enemmän, jotta porot saadaan pysymään koossa ja joudutaan rakentamaan uutta infraa paliskunnalle, jotta poronhoitotyöt voidaan ylipäätään suorittaa. Tällaisten erityisen kriittisten alueiden kaavoitus ja rakentaminen tulee näistä syistä lopettaa kokonaan.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että Jerisjärvi-Äkäsjärven osayleiskaavassa pääosa nyt asemakaavoitettavasta alueesta on osoitettu loma- ja matkailualueeksi (R). Hankkeeseen on ryhdytty voimassa olevan osayleiskaavan maankäytön mukaisesti. Lisäksi asemakaavan laadinnan eräänä lähtökohtana on ollut huomioida paliskunnan näkemykset ja huolet, jotta Muonion kunnan matkailuohjelman mukaisen korkealaatuisen matkailukohteen toteuttaminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa tai jopa edistäisi vähäisessä määrin poronhoidon järjestämistä kaavoitettavalla alueella. Paliskunnan esille tuomat poronhoidon kannalta erityisen kriittiset alueet tulee ratkaista - ja voimassa olevan yleiskaavan perusteella on ratkaistu - yleiskaavatasolla yhteistyössä kunnan kanssa. Kaavan laadinnassa on huomioitu nykyinen maankäyttö ja kaava noudattaa Äijäniemeen osoitettavaa ohjelmapalveluiden korttelialuetta lukuun ottamatta voimassa olevaa osayleiskaavaa. Kaavaprosessissa laadittujen selvitysten ja niiden vaikutusten arvioinnin pohjalta ei kaavan toteuttamisella aiheuta kenellekään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Ranta-asemakaava ei myöskään aseta poronhoidolle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuta sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää (MRL 54 §).

Muonion paliskunnan kanssa täytyy pitää poronhoitolain 53 mukainen neuvottelu kaavan ehdotusvaiheessa. Muonion paliskunta näkee, että kaavaluonnoksen mukainen kaava Kemiläisessä aiheuttaa toteutuessaan kohtuuttoman ja huomattavan haitan edellä mainittujen asioiden takia. Muonion paliskunta ei voi hyväksyä kaavaluonnosta edellä mainituista syistä missään nimessä.

Kaavan laatija toteaa vastineessa, että Muonion paliskunnan kanssa tullaan järjestämään poronhoitolain 53 § kaltaiset neuvottelut ehdotusvaiheessa.

Paliskuntain yhdistyksen lausunnossa todetaan mm., että poronhoitolaki (848/1990) tulee huomioida kaavoituksessa. Muonion paliskunta sijaitsee erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella. Alueella olevaa valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Maan luovuttaminen tai vuokraaminen tällä alueella saa tapahtua vain sillä ehdolla, että maanomistajalla tai vuokramiehellä ei ole oikeutta saada korvausta porojen aiheuttamista vahingoista (PHL 2 §). Poronhoitolaissa (53 §) säädetään, että suunnitellessaan valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä, valtion viranomaisen on neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajan kanssa. Muonion paliskunnan kanssa ei ole järjestetty neuvotteluja kaavan valmisteluvaiheen kuulemisen aikana.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että Muonion paliskunnan ja Paliskuntain yhdistyksen kanssa järjestetään poronhoitolain 53 § kaltaiset neuvottelut ehdotusvaiheessa.

Paliskuntain yhdistyksen lausunnossa todetaan, että Muonion paliskunnan alueella on erittäin paljon muuta maankäyttöä, jotka vaikuttavat paliskunnan poronhoidon harjoittamisen mahdollisuuksiin: mm. matkailutoiminta Ylläksellä, Oloksella, Pallaksella ja muualla paliskunnan alueilla, taajamat, aidatut autojen kylmätestausalueet, metsätalous, tuulivoima sekä suljettu ja uudelleen avattavaksi suunniteltu kaivostoiminta Hannukaisessa ja Rautuvaarassa. Paliskunta on joutunut väistämään ja sopeutumaan eri tavoin, eikä sillä ole enää varaa menettää luonnontilaisia alueita uusille maankäyttäjille.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että lausunnossa esiin tuodut Muonion paliskunnan laajuiset asiat ja siihen maankäyttölinjaukset ovat maakuntakaava- ja yleiskaavatasolla ratkaistavia ja linjattavia asioita.

Paliskuntain yhdistyksen lausunnossa todetaan kuten Muonion paliskunnan lausunnossa, että Kemiläisen alue on Muonion paliskunnan tärkeää syys- ja talvilaidunaluetta sekä porojen kulkureitti kesä- ja talvilaidunalueiden välillä.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että ranta-asemakaava noudattaa maankäytöltään Äijäniemeen osoitettavaa ohjelmapalveluiden korttelialuetta lukuun ottamatta voimassa olevaa Jerisjärvi-Äkäsjärven osayleiskaavaa. Kaavalla ei estetä porojen koontia ja kuljetusta erotusaidalle.

Paliskuntain yhdistys toteaa kaavan vaikutuksesta poronhoitoon mm., että asemakaavalla osoitetaan tällä hetkellä rakentamattomia alueita matkailurakentamiselle ja ohjelmapalveluille. Kaavan toteuttamisen vaikutukset poronhoitoon ovat matkailun aiheuttamia suoria ja epäsuoria vaikutuksia. Muu maankäyttö aiheuttaa aina erilaisia haitallisia vaikutuksia poronhoidolle, esim. laidunalan vähentyessä jäljelle jääville alueille kohdistuu suurempi laidunnuspaine ja ne kuluvat entisestään.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että ranta-asemakaava noudattaa maankäytöltään Äijäniemeen osoitettavaa ohjelmapalveluiden korttelialuetta lukuun ottamatta voimassa olevaa Jerisjärvi-Äkäsjärven osayleiskaavaa: voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa ranta-asemakaavoitettava alue sijaitsee keskeisiltä osiltaan loma- ja matkailualueeksi (R) osoitetulla alueella. Toisin kuin voimassa olevassa osayleiskaavassa, ranta-asemakaavaan on osoitettu M- ja MY-alueet, joiden kautta porojen siirtyminen luontaisesti ja poronhoito on mahdollista. Ko. alueiden pinta-ala on noin 2/3-osaa asemakaavoitettavasta alueesta. Porojen siirtyminen luontaisesti ja poronhoito on mahdollista myös korttelialueiksi (RM) osoitettujen alueiden kautta, sillä kaavamääräyksellä on kielletty tonttien aitaaminen.

Paliskuntain yhdistys esittää huolensa suunnittelualueen käytöstä jatkossa, koska siellä laiduntaa tai kulkee merkittävä osa Muonion paliskunnan poroista. Rakentaminen vaikuttaa suoraan laitumia ja rykimäaluetta. Lisäksi uhkana on matkailupalvelujen monipuolistuminen ja mm. reittiverkostojen kasvaminen. Tämä vaikuttaa mm. porojen luontaiseen laidunkiertoreittiin. Kaavassa osoitetaan rakentamista porojen kokoamisalueelle ja kuljetusreitille erotusaitaan, mutta kaavassa osoitettavalla rakentamisella ei saa katkaista kriittisiä porojen kulkureittejä ja kuljetusreittejä vaan ne on turvattava kaavaratkaisuilla rakentamattomiksi, rauhallisiksi alueiksi.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että kaavan laadinnassa on huomioitu nykyinen maankäyttö ja kaava noudattaa Äijäniemeen osoitettavaa ohjelmapalveluiden korttelialuetta lukuun ottamatta voimassa olevaa osayleiskaavaa. Kaavaprosessissa laadittujen selvitysten ja niiden vaikutusten arvioinnin pohjalta ei kaavan toteuttamisella aiheuta kenellekään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Ranta-asemakaava ei myöskään aseta poronhoidolle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuta sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää (MRL 54§). Lausunnossa esitetty vaade luonnontilaiseksi jättämisestä on voimassa olevan osayleiskaavan vastainen asemakaavoitettavan alueen osalta.

Paliskuntain yhdistys toteaa lausunnossaan kaavamääräyksistä ja -merkinnöistä mm., että kaavaselostuksen mukaan poronhoidon järjestämisen edellytykset olisi huomioitu vähäisellä rakentamatta jätettävällä alueella ja informoimalla alueen laidunoikeudesta ja määräämällä aitaamiskielto. Kaavassa osoitetaan kuitenkin laajasti rakentamista sekä ohjelmapalveluita porojen laidunalueelle ja pohjois-etelä -suuntaisille kulkuja kuljetusreiteille, joten kaavalla ei huomioida poronhoidon järjestämisen edellytyksiä. Asiaa tulisi tarkastella laajemmin, myös kaava-alueen ulkopuoliset alueet huomioiden. Kaavassa osoitetaan matkailupalveluiden alue rakennusaloineen Jerisjärven ja Munajärven rannoille. Alueella voimassa olevassa yleiskaavassa rannat on kuitenkin osoitettu M-1 –alueeksi, missä sallitaan vain maa- ja metsätalouteen tai kalatalouteen liittyvä rakentaminen. Merkintä ei siten noudata yleiskaavan ohjausta.

Kaavan laatija toteaa vastineessaan, että asemakaavassa rakentamatta jäävä alue ei ole vähäinen: M- ja MY-alueiden pinta-ala on noin 2/3-osaa asemakaavoitettavasta alueesta. Lisäksi porojen siirtyminen luontaisesti ja poronhoito on mahdollista myös korttelialueiksi (RM) osoitettujen alueiden kautta, sillä kaavamääräyksellä on kielletty tonttien aitaaminen. Kaava mahdollistaa poronhoidon edellyttämät pohjois- ja etelä- sekä tarvittaessa itä-länsi suuntaisen kuljettamisen/porojen luontaisen siirtymisen. Asemakaava poikkeaa M-1 alueiden osalta voimassa olevasta yleiskaavasta. Poikkeaminen on perusteltu kaavaselostuksessa.

Lopuksi Paliskuntain yhdistys katsoo, että kaavan mukaisella toiminnalla aiheutettaisiin huomattavaa haittaa (PHL 2.2 §) alueen poronhoidolle, mikä on poronhoitolain vastaista. Kaavaratkaisu ei turvaa poronhoidon toiminta- ja kehittämisedellytyksiä sen sulkiessa porojen laiduntamisen, laidunkierron ja porojen kuljettamisen. Tästä syystä Muonion paliskunta vastustaa kaavan hyväksymistä. Paliskuntain yhdistys yhtyy näkemykseen.

Esitetyissä mielipiteissä (7 kpl) nousee esille mm.

  • ristiriitainen tai riittävä menettely valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta ja naapurien kuulemisesta
  • yleiskaavan merkitys asemakaavoitukseen
  • huoli kiinteistöjen arvon muutoksesta ja maanomistajien tasapuolinen kohtelusta
  • huoli matkailun kasvun vaikutuksesta alueeseen ja asukkaisiin
  • huoli liikennejärjestelyistä, liikenneturvallisuudesta ja yksityistien kestävyydestä
  • huoli luonnon kestokyvystä ja ympäristövaikutuksista (mm. Jerisjärvi, Äijäniemi ja Munajärvi)
  • huoli jätevesijärjestelyistä
  • tarve vaihtoehdoista kaavassa esitetyille ratkaisuille (rakentamisen osoittaminen, merkinnät ja rajaukset).

Kaavan laatija toteaa vastineessaan mm., että

  • kaavan nähtäville asettamisesta vastaa kunta
  • osayleiskaava on huomioitu suunnittelussa
  • suunnittelualueen ympäristön kiinteistöjen arvo tullee nousemaan hankkeen myötä
  • asemakaavalla luodaan edellytykset liikenteen järjestämiselle, selostukseen lisätään arvio liikennemäärien lisääntymisestä ja ehdotusvaiheeseen tarkennetaan arvio kohteen teoreettisesta maksimimajoituskapasiteetista ja työllisyysvaikutuksesta
  • ennen alueellisen viemäriverkon valmistumista ja siihen liittymistä jätevedet ohjataan umpisäiliöihin ja kuljetetaan kunnan jätevedenpuhdistamoon käsiteltäväksi. Alueelle ei rakenneta pienpuhdistamoa.
  • kaava-alueelta on laadittu luontoselvitys, jonka pohjalta kaava on laadittu luonto- ja ympäristöarvoja kunnioittaen.
  • Äijäniemen ranta-alueelle jää suojavyöhyke rantaviivan ja ohjelmapalvelujen rakennusalan väliin. Lisäksi kaavassa annetaan erityismääräyksiä rakentamisen ulkopuolelle jäävien alueiden ennallistamisesta ja kaavassa on osoitettu luontoselvityksen pohjalta suojeltavat ja säilytettävät alueet.
  • kaavamuutos ei estä tai hankaloita jokaisen oikeutta nauttia alueen luonnosta ja hyödyntää sitä riippumatta alueen omistussuhteista. Asemakaavassa ranta-alueelle osoitettavat rakennuspaikat ovat yleiskaavan emätilamitoituksen mukaisia eivätkä loukkaa maanomistajien tasapuolista kohtelua
  • vaihtoehtoisia ratkaisuja selvitetään ehdotusvaiheeseen (mm. liikenne).

Lausunnot, mielipiteet ja kaavanlaatijan vastine ovat kaava-aineiston liitteenä kokonaisuudessaan.

Kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville MRL 65 §:n mukaan. Nähtäville asettamisesta on tiedotettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Kaavaehdotus on pidettävä julkisesti nähtävänä vähintään 30 päivän ajan (MRA 27 §).

Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus esittää mielipiteensä kaavaehdotuksesta (muistutus) ja se on toimitettava kuntaan ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Lausuntojen pyytämisestä säädetään MRL 28 §:ssä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee luonnosvaiheen lausunnot, mielipiteet ja kaavan laatijan vastineen tiedoksi ja asettaa ranta-asemakaavaehdotuksen vähintään 30 päivän ajaksi nähtäville. Lausuntopyyntö ehdotuksesta toimitetaan 1.11.2023 päivitetyn OAS:n mukaisesti. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)