Kunnanhallitus, kokous 27.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 285 Kunnan etätyökäytäntö ja etätyösopimukset

MUODno-2020-19

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Pinola, vs.hallintojohtaja, matti.pinola@muonio.fi
Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Etätyömahdollisuus ei ole ollut kunnassa pääosin käytössä ennen koronaepidemiaa. Etätyö on osa nykyaikaista työskentelykulttuuria ja mahdollisuus siihen parantaa asiantuntija- ja/tai toimistotehtävissä toimivan henkilöstön työhyvinvointia ja työnhallintaa.

Etätyöksi soveltuu sellainen työ, joka ei ole työpaikkaan sidottua ja jossa tarve henkilökohtaiseen kanssakäymiseen tai työn välittömään valvontaan on vähäinen. Etätyö sopii muun muassa itsenäisiin asiantuntija- ja valmistelutehtäviin, raporttien ja muistioiden laatimiseen, laajojen tekstien kirjoittamiseen, tekstinkäsittelytehtäviin ja keskittymistä vaativien itsenäisesti hoidettavien töiden suorittamiseen.

Etätyön käyttömahdollisuus kunnassa on tullut ajankohtaiseksi. Etätyö on paitsi nykyaikaa, myös paikoittain ja tilanteesta riippuen, välttämätöntä. Etätyön käyttöönottaminen edellyttää selkeiden pelisääntöjen luomista sekä etätyösopimuksia. Tietoturvaratkaisut on oltava kunnossa.

Yleishallinnossa on laadittu ehdotus etätyösopimuksesta, joka sisältää myös etätyöhön liittyvän ohjeistuksen. Etätyösopimusluonnos toimitetaan esityslistan oheismateriaalina.

Yhteistoimintaelin on 17.8.2020 § 31 käsitellyt ja osaltaan hyväksynyt laaditun etätyösopimuksen sekä esittänyt kunnanhallitukselle sen hyväksymistä siten, että etätyötä tultaisiin kunnassa tekemään joustavasti ilman päivämäärä- ja lukumäärärajauksia esimiehen kanssa sovittaessa sellaisissa tehtävissä, joissa työtehtävät sen mahdollistavat. Käytäntö esitetään otettavaksi käyttöön määräajaksi 31.1.2021 saakka, minkä aikana tehdään arvio käytännön toimivuudesta ja mahdollisesti tarkistetaan etätyökäytäntöä.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus hyväksyy laaditun etätyösopimuksen ja vahvistaa, että kunnassa voidaan tehdä joustavasti etätyötä ilman päivämäärä- ja lukumäärärajauksia esimiehen kanssa sovittaessa sellaisissa tehtävissä, joissa työtehtävät sen mahdollistavat. Käytäntö on voimassa määräajan 31.1.2021 saakka, minkä aikana tehdään arvio etätyökäytännön toimivuudesta ja mahdollisesti tarkistetaan sitä.

Päätös

 

Manu Friman poistui ja palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana. 

Hallitus keskusteli etätyökäytännöistä ja -mahdollisuuksista. 

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus hyväksyi etätyökäytännön ja -sopimuksen 24.8.2020 § 158 määräajaksi 31.1.2021 saakka. Käytännön aikana piti tehdä arvio etätyökäytännön toimivuudesta ja tehdä mahdollisia tarkistuksia mm. sopimukseen.

Loppuvuoden 2020 aikana etätyösopimuksia ei ole tehty niin, että käytäntöjä voisi arvioida. Osa henkilöstöstä on tehnyt etätöitä esimiehen kanssa sovittuna, mutta pidempiaikaisia ei ole tehty. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää jatkaa aiemman päätösen mukaista määräaikaa 31.12.2021 saakka, jotta  saadaan arvio etätyökäytännön toimivuudesta. Hallinto-osasto valtuutetaan tekemään tarvittavia tarkistuksia etätyösopimusmalliin. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen sillä muutoksella, että kokeilun määräaikaa jatketaan 30.6.2021 saakka.

 

Hallitus pyysi selvittämään kuntalaisilta, että onko etätyöllä ollut vaikutusta asiakaspalveluun ja saavutettavuuteen etätyön vuoksi.

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnan etätyökäytäntö on loppunut 30.6.2021. Kunnanhallituksen päätöksen yhteydessä keskusteltiin, että aj. 1.1.-30.6.2021 tarkisteltaisiin etätyökäytäntöjä sekä pyydettäisiin etätyön toteutumisen arviointiin mahdollisesti myös kuntalaisten ja asiakkaiden näkemyksiä. Em. kartoitusta ei ole valitettavasti ehditty tehdä. 

Yleisesti kunnassa ei ole tehty pääsääntöisesti etätyötä em. ajanjaksolla, vaan etätyöpäivät ovat olleet enemmän yksittäiskohtaisia. Käytännössä tämä on rarkoittanut myös sitä, että virastotaloissa on aina ollut henkilökuntaa tavattavissa.

Tällä hetkellä, koronapandemiasta johtuen, LSHP:n kunnissa (pl. Rovaniemi), etätyösuositus ei ole voimassa.

Kuitenkin, etätyö on nykyaikainen ja hyvä työn tekemisen tapa tilanteesta riippuen. Tämän käytäntöä ja yhteisten toimintamallien- ja pelisääntöjen rakentamista olisi jatkettava. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Yhteistoimintaelin esittää kunnanhallitukselle, että kunnan aikaisempaa etätyökäytäntöä jatketaan liitteen mukaisin ehdoin. Etätyökäytäntöä jatketaan 31.1.2022 asti, johon mennessä kartoitetaan henkilöstön kokemuksia etätyön toimivuudesta sekä pyydetään kuntalaisilta arviota, miten etätyökäytäntö on vaikuttanut kunnan palveluihin tai kokemukseen näiden saatavuudesta.

Päätös

Yhteistoimintaelin hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

Valmistelija

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnan etätyökäytäntö on loppunut 30.6.2021. Kunnanhallituksen päätöksen yhteydessä keskusteltiin,​ että aj. 1.1.-​30.6.2021 tarkisteltaisiin etätyökäytäntöjä sekä pyydettäisiin etätyön toteutumisen arviointiin mahdollisesti myös kuntalaisten ja asiakkaiden näkemyksiä. Em. kartoitusta ei ole valitettavasti ehditty tehdä. 

Yleisesti kunnassa ei ole tehty pääsääntöisesti etätyötä em. ajanjaksolla,​ vaan etätyöpäivät ovat olleet enemmän yksittäiskohtaisia. Käytännössä tämä on tarkoittanut myös sitä,​ että virastotaloissa on aina ollut henkilökuntaa tavattavissa.

Tällä hetkellä,​ koronapandemiasta johtuen,​ LSHP:n kunnissa (pl. Rovaniemi),​ etätyösuositus ei ole voimassa.

Kuitenkin,​ etätyö on nykyaikainen ja hyvä työn tekemisen tapa tilanteesta riippuen. Tämän käytäntöä ja yhteisten toimintamallien-​ ja pelisääntöjen rakentamista olisi jatkettava. 

Yhteistoimintaelin on käsitellyt asiaa 30.8.2021 § 56 ja esittänyt kunnanhallitukselle,​ että kunnan aikaisempaa etätyökäytäntöä jatketaan liitteen mukaisin ehdoin. Etätyökäytäntöä jatketaan 31.1.2022 asti,​ johon mennessä kartoitetaan henkilöstön kokemuksia etätyön toimivuudesta sekä pyydetään kuntalaisilta arviota,​ miten etätyökäytäntö on vaikuttanut kunnan palveluihin tai kokemukseen näiden saatavuudesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää,​ että kunnan aikaisempaa etätyökäytäntöä jatketaan liitteen mukaisin ehdoin. Etätyökäytäntöä jatketaan 31.1.2022 asti,​ johon mennessä kartoitetaan henkilöstön kokemuksia etätyön toimivuudesta sekä pyydetään kuntalaisilta arviota,​ miten etätyökäytäntö on vaikuttanut kunnan palveluihin tai kokemukseen näiden saatavuudesta.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen sillä muutoksella, että etätyökäytäntöä jatketaan 31.5.2022 saakka. 

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli laajasti etätyöhön liittyvistä seikoista.  

Tiedoksi

yt-toimielin, henkilöstö

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.