Kunnanhallitus, kokous 27.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 287 Hälytysrahakäytäntö ikäihmisten palveluissa syksyllä 2021

MUODno-2021-504

Valmistelija

  • Matti Pinola, vs.hallintojohtaja, matti.pinola@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus hyväksyi 2.12.2019 § 304 yhteistoimintaelimen neuvotteleman hälytysrahakäytännön toistaiseksi voimassaolevana paikallisena sopimuksena 1.12.2019 alkaen.

KVTES III LUKU 22 §:n mukaan työhön saapumisesta aiheutuvasta häiriöstä maksetaan 7,61 euron hälytysraha, mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan (hälytetään) työnantajan toimesta työhön vapaa-aikanaan hänen poistuttuaan työpaikalta ilman, että hänet on määrätty olemaan varalla tai että hänelle on etukäteen ilmoitettu tällaisesta työstä. Kutsun pitää edellyttää enintään viiden tunnin kuluessa tapahtuvaa työhön saapumista. Mikäli työhön kutsu tapahtuu enintään tuntia ennen työvuoroluettelon mukaista työhön saapumista, hälytysrahaa ei makseta. Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan vähimmäiskorvaus hälytysluonteisen työn edellyttämistä matkakuluista. 

Kunnanhallitus hyväksymän hälytysrahakäytännön mukaan:

  • Hälytysrahan määrä on arkipäivisin 50 euroa, ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä 70 euroa. Normaaliaikoina noudatetaan KVTES:n hälytysaikarajoja. 
  • Hälytysraha maksetaan vanhustyössä Lapin sairaanhoitopiirin käytännön mukaisesti 27.5.-8.9. välisenä aikana ja juhlapyhien aikana korotettuna siten, että hälytysrahan suuruus on sekä arkipäivänä että viikonloppuisin ja arkipyhinä 100 euroa.  Hälytysraha maksetaan kutsuttaessa vapaalta ylimääräiseen työvuoroon lähimmän 5 vrk:n aikajaksolla. Hälytysrahaa ei makseta, mikäli kutsu edellyttää työhön saapumista enintään tuntia ennen työvuoroluettelon mukaista työvuoron alkamista. Hälytysraha maksetaan sopimusten mukaisten työaikakorvausten lisäksi myös silloin, kun työntekijä oman suunnitellun vuoronsa lisäksi tekee työnantajan pyynnöstä kaksoisvuoron. Kaksoistyövuoroa sovelletaan myös tapauksiin, joissa työntekijä tekee ensin täyden aamuvuoron ja sen lisäksi samana vuorokautena alkavan täyden yövuoron.  
  • Lisäksi korostetaan, että vahvistettua työvuorolistaa noudatetaan ja vapaapäivältä työntekijä hälytetään vasta kun muut vaihtoehdot on selvitetty. Vapaapäiviä vaihdettaessa työaikalain viikkolepoaikaa koskevat määräykset tulee huomioida.  Asukasturvallisuuden ja työsuojelun näkökulmasta kahden peräkkäisen työvuoron teettämisen tulee olla poikkeuksellinen toimenpide, johon voidaan mennä vasta, kun kaikki muut vaihtoehdot on selvitetty. 
  • Lisäksi kunnanhallitus tarkensi yhteistoimintaelimen esitystä siten, että juhlapyhillä tarkoitetaan seuraavia ajanjaksoja: 
    • joulu ja uusivuosi (24.12.-1.1.) 
    • pääsiäinen (pitkäperjantai-2.pääsiäispäivä) 
    • juhannus (juhannusaatto-juhannussunnuntai).

 

Elokuussa 2021 on noussut esille ajatus siitä, että paikallisesti sovittua ikäihmisten palveluissa kesäkaudella ja juhlapyhinä käytössä ollutta hälytysrahakäytäntöä laajennettaisiin määräajaksi myös koko loppuvuoden 2021 ajalle. Näin voitaisiin turvata hoitohenkilökunnan saatavuutta ja joustamista, mikäli tilanne koronan osalta pahenee ja on tarve saada ihmisiä töihin vapailta. Myös uuden palveluasumisyksikkö Metsäniityn käyttöönotto puoltaa käytännön laajentamista määräaikaisesti esitetylle ajalle. Menettelyn osalta korostetaan, että vahvistettua työvuorolistaa noudatetaan ja vapaapäivältä työntekijä hälytetään vasta kun muut vaihtoehdot on selvitetty. Vapaapäiviä vaihdettaessa työaikalain viikkolepoaikaa koskevat määräykset tulee huomioida.  Asukasturvallisuuden ja työsuojelun näkökulmasta kahden peräkkäisen työvuoron teettämisen tulee olla poikkeuksellinen toimenpide, johon voidaan mennä vasta, kun kaikki muut vaihtoehdot on selvitetty. 

Yhteistoimintaelin on käsitellyt asiaa alustavasti sähköpostikeskustelulla elokuussa 2021 ja ajatus on saanut kannatusta. Yhteistoimintaelin käsittelee asiaa vielä kokouksessaan 27.9.2021.

Oheismateriaalina toimitetaan kunnanhallituksen päätös hälytysrahakäytännöstä vuodelta 2019.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että sen hyväksymää (2.12.2019 § 304) hälytysrahakäytäntöä noudatetaan syksyn 2021 aikana määräaikaisesti myös aikavälillä 9.9.-23.12.2021 siten, että ikäihmisten palveluissa hälytysrahaa maksetaan korotettuna samoilla perusteilla kuin 27.5.-8.9. välisenä aikana ja juhlapyhien aikana.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Hallitus keskusteli hälytysrahan ja sen käytön seurannasta.

Tiedoksi

yhteistoimintaelin, palkanlaskenta, hyvinvointipalvelut, pääsopijajärjestöt

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.